Yli sata uutta kuolemantapausta päivässä – koronavirukseen kuolleita yli tuhat - Koronavirus - Aamulehti

Yli sata uutta kuolemantapausta päivässä – koronavirukseen kuolleita jo tuhat

Kiinan viranomaisten mukaan maanantaina koronavirukseen kuoli 108 ihmistä.

Wuhanilaisessa marketissa asiakkaat pyrkivät suojautumaan virustartunnalta hengitysmaskien lisäksi muovisin takein.

11.2.2020 6:42

Koronavirukseen on kuollut nyt 1 016 ihmistä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Maanantain loppuun mennessä uusia kuolonuhreja raportoitiin Kiinassa 108, eli jälleen eniten yhtenä päivänä. Sunnuntaina kuolonuhreja oli hieman alle sata.

Uusia tartuntoja raportoitiin kuitenkin vähemmän kuin sunnuntaina. Maanantaina todettiin noin kaksi ja puoli tuhatta tartuntaa, sunnuntain vastaava lukema oli yli kolme tuhatta.

Vahvistettuja tartuntoja Kiinassa on nyt reilut 42 600.

Presidentiltä harvinainen julkinen esiintyminen

Kiinan presidentti Xi Jinping esiintyi pitkästä aikaa julkisuudessa, kun hän vieraili terveyskeskuksessa Pekingissä tiistaina, uutisoi BBC.

Hengityssuojainta käyttänyt Xi vaati päättäväisempiä menetelmiä sairauden vastaiseen taisteluun.

Xi on pysytellyt poissa julkisuudesta viime viikot viruksen laajennuttua. Viime viikkoinen koronaviruksesta varoittaneen lääkärin kuolema nostatti paljon surua ja vihaa sosiaalisessa mediassa, ja iso osa tästä suuntautui Xin hallitusta vastaan.

Xi Jinpeng mittautti myös oman ruumiinlämpönsä pekingiläisessä terveyskeskuksessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos