Aamulehden koronavirusseuranta 25.-31.10. - Koronainfo - Aamulehti

Näin koronavirus eteni lokakuun lopussa: Kriittinen rokoteprosentti lähestyy Suomessa

Seurasimme tässä kaikille avoimessa jutussa koronatilanteen kehittymistä Pirkanmaalla, Suomessa ja maailmalla 25. lokakuuta alkaneella viikolla.

Pandemian aikana Suomessa on vahvistettu kaikkiaan 157 531 koronatartuntaa sunnuntai-iltaan 31. lokakuuta mennessä. Koronan aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 1 158.

25.10. 6:06 | Päivitetty 1.11. 6:34

Aamulehti

Koronatilanteen kehittymistä kuvaavien grafiikoiden alta löydät päivittyvän seurannan Pirkanmaan, Suomen ja maailman koronavirustilanteesta 25.10.–31.10.

Edellisen koronavirusseurannan löydät täältä ja kaikki muut koronavirusaiheiset Aamulehden artikkelit löydät osoitteesta: aamulehti.fi/koronavirus.

Sunnuntai 31.10.

Kello 15.38: Ässien koko joukkue koronavirustestiin sunnuntaina – Tappara-peli pelattaneen keskiviikkona

Ässät testaa koko joukkueensa koronaviruksen varalta tänään, seura tiedotti sunnuntaina iltapäivällä.

Ässien piti pelata eilen TPS:aa vastaan Turussa, mutta porilaisjoukkueen kahdesti rokotetulla jäsenellä todettiin lauantaina koronavirustartunta. Siirretty TPS-ottelu pelataan joskus myöhemmin. Uusi ajankohta ei ole vielä tiedossa.

Keskiviikon Tappara-ottelu pelattaneen sen sijaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Suomessa liki 79 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä saanut kaksi rokotetta

Kello 13.51: Suomessa kaksi koronarokoteannosta oli sunnuntaina saanut 78,9 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kaksi rokoteannosta saaneita on nyt runsaat 3,85 miljoonaa.

Yhden rokoteannoksen saaneita on puolestaan 85,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Yhden rokotepiikin on Suomessa saanut hieman alle 4,2 miljoonaa ihmistä.

Suomen hallitus on aiemmin määritellyt rokotekattavuuden tavoitteeksi 80 prosenttia väestöstä.

Pandemian aikana Suomessa on vahvistettu kaikkiaan 157 531 koronatartuntaa. Koronan aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 1 158.

Lauantai 30.10.

Lääkeyhtiö Merck luopuu koronalääkkeensä lisenssimaksuista köyhissä maissa

Kello 17.26: Amerikkalainen lääkeyhtiö Merck on solminut sopimuksen, jonka nojalla sen kehittämä koronalääke tulee halvemmaksi 105 matalan tulotason maassa. Sopimus luopua lääkkeen lisenssimaksuista on voimassa niin kauan kuin Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin maailmanlaajuiseksi terveysuhaksi.

Merck, joka Suomessa ja muualla Yhdysvaltojen ulkopuolella tunnetaan nimellä MSD, kertoi aiemmin lokakuussa kehittäneensä koronan oireita lievittävän ja suun kautta otettavan molnupiravir-lääkkeen.

Asiasta kertoivat Suomessa aiemmin Mediuutiset ja Helsingin Sanomat.

Porin Ässien joukkueessa koronatapaus, ottelu siirtyy

Kello 15.03: Lauantain miesten jääkiekkoliigan ottelu Porin Ässien ja TPS:n välillä siirtyy varotoimenpiteenä, koska Ässien joukkueessa on todettu koronavirustapaus.

Ässät tiedotti asiasta nettisivuillaan. Koronavirustestin tulos valmistui aamupäivällä. Kotona sairastava joukkueen jäsen on lieväoireinen.

Satakunnan alueellinen tartuntatautiviranomainen on asettanut muut kuin kahden rokoteannoksen saaneet joukkueen jäsenet karanteeniin.

Seuran mukaan TPS–Ässät ottelun uudesta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Alle 12-vuotiaiden rokotussuosituksia valmistellaan jo Suomessa

Kello 13.33: Pelkkä myyntilupa 5–11-vuotiaiden koronarokotteille ei vielä tarkoittaisi rokotusten alkamista Suomessa, kommentoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek STT:lle.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan Euroopan lääkevirasto saattaa suosittaa myyntilupaa piakkoin ja Suomen on syytä olla valmis tähän.

Nohynekin mukaan alle 12-vuotiaiden rokotussuosituksia valmistellaan jo. Rokotukset voitaisiin Suomessa aloittaa, kun työ on valmis ja THL antaa esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle.

Tämän lisäksi tarvitaan lapsille räätälöityjä rokotteita ja mahdollisesti myös asetusmuutos.

Venäjällä alkaa maanlaajuinen palkallinen koronantorjuntaloma

Kello 8.46: Koronaviruksen kurittamalla Venäjällä alkaa tänään maanlaajuinen palkallinen loma. Viikon kestävä loma osuu yhteen koulujen lomien kanssa, ja sen tarkoitus on vähentää ihmisten kontakteja.

Loman aikana venäläisiä on kehotettu pidättäytymään matkustamasta, jotta maan koronatilanne ei pahenisi. Venäjällä koko pandemian ajalta tilastoiduista koronatartunnoista ja -kuolemista yli 10 prosenttia on todettu viimeisen kuukauden aikana.

Heikentyneeseen koronatilanteeseen on nähty syyksi maan matala rokotusaste. Vain noin kolmasosa venäläisistä on täysin rokotettuja. Presidentti Vladimir Putin on kehottanut kansalaisia rokottautumaan.

Pandemian aiemmin välttänyt Tonga on laittamassa pääsaartaan koronasulkuun

Kello 8.45: Tyynellämerellä sijaitsevan Tongan pääministeri Pohiva Tuionetoa varoitti lauantaina pääsaari Tongatapun asukkaita mahdollisesta koronasulusta. Rajoitustoimet otettaneen käyttöön ensi viikolla.

Tongalla kirjattiin tuoreeltaan saaristovaltion ensimmäinen koronatartunta, joka havaittiin Uudesta-Seelannista kotiin palanneelta. Terveysviranomaisten mukaan tartunnan saanut henkilö oli saanut toisen koronarokoteannoksensa lokakuun puolivälissä.

Henkilö oli saapunut saarelle kotiutuslennolla, jolla oli ollut muun muassa Tongan olympiajoukkueen jäseniä. Urheilijoille oli annettu kaksi rokoteannosta ennen kuin he lähtivät Tokiosta olympialaisten jälkeen.

Valtaosa Tongan noin 106 000 asukkaasta asuu Tongatapun saarella. Alle kolmasosa on saanut kaksi koronarokoteannosta.

Pieni Tyynenmeren kuningaskunta oli pitkään yksi harvoista maista, jotka olivat onnistuneet välttämään viruksen.

Kiuru: Euroopan lääkevirasto saattaa lähiaikoina suosittaa myyntilupaa 5–11-vuotiaiden koronarokotteille

Kello 8.41: Euroopan lääkevirasto (EMA) saattaa päätyä lähiaikoina suosittamaan myyntilupaa 5–11-vuotiaiden rokotteille koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan, kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) STT:lle. Kiuru pitää aiheellisena, että myös Suomessa varaudutaan tähän.

Hän kehottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) asiantuntijoita valmistautumaan siihen, että myös Suomessa on olemassa kansalliset suositukset asiassa.

Lisäksi Kiurun mielestä on tärkeää, että Suomessa varaudutaan myös mahdollisimman nopeasti hankkimaan lisää rokotteita, jos rokotusten piiriin tulevien määrää laajennetaan.

Kiurun mukaan esimerkiksi suosituksiin kolmansien rokotusten aloittamisesta meni Suomessa liian kauan. Kiuru kertoo hoputtaneensa asiassa, sillä riski rokotesuojan hiipumiseen on otettava vakavasti riskiryhmien ja iäkkäiden osalta.

Perjantai 29.10.

Pfizerin rokote hyväksyttiin käyttöön Yhdysvalloissa 5–11-vuotiaille

Kello 22.39: Yhdysvallat on hyväksynyt Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen käytön 5–11-vuotiailla lapsilla, kertoo maan elintarvike- ja lääkevirasto FDA.

FDA:n johtaja Janet Woodcock totesi, että päätös nopeuttaa paluuta normaaliin. Viraston asiantuntijapaneeli päätti jo tiistaina suositella käyttöluvan antamista. Päätöksen myötä nuorten lasten rokottaminen Yhdysvalloissa käynnistynee lähiviikkoina. Pfizer oli ensimmäinen rokotteelleen käyttölupaa 5–11-vuotiaille hakenut lääkeyhtiö Yhdysvalloissa.

Koronakomissio: Ruotsi oli varautunut pandemiaan ala-arvoisesti

Kello 17.39: Ruotsin varautuminen pandemiaan on ollut ala-arvoista ja maa on ollut koronatoimissaan myöhässä, arvioi Ruotsin hallituksen asettama koronakomissio toisessa osaraportissaan. Varhaisessa vaiheessa käyttöön otetuilla toimenpiteillä ei raportin mukaan pystytty rajoittamaan tartuntojen leviämistä. Komissio arvostelee myös sitä, että tartunnanjäljityksen aloittaminen vei niin kauan.

Komission mukaan Ruotsin toimenpiteet näyttävät olleen myöhässä paitsi pohjoismaisiin naapureihin verrattuna myös suhteessa maan senhetkiseen epidemiatilanteeseen. Koronakomissio katsoo lisäksi, että tartuntatautien torjuntaa koskeva lainsäädäntö oli ja on edelleen riittämätöntä vakavan epidemian tai pandemian puhjetessa.

Tartuntojen torjunta on raportin mukaan ollut hajautettua ja sirpaleista. Komissio pitää suurelta osin terveydenhuollon työntekijöiden ansiona sitä, että terveydenhuoltoa kyettiin nopeasti järjestämään uudestaan ja laajentamaan.

Komissio ei ota nyt julkaistussa raportissa kantaa siihen, olisiko Ruotsin pitänyt ryhtyä muihin toimenpiteisiin tartuntojen rajoittamiseksi. Tähän kysymykseen odotetaan vastauksia komission loppuraportissa helmikuussa.

THL: Neljä uutta koronaan liittyvää kuolemaa

Kello 17.32: Suomessa raportoitiin neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa perjantaina, ilmoitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Koronakuolemia on kirjattu Suomessa nyt kaikkiaan 1 158.

Suomessa kaksi koronarokoteannosta on saanut nyt 78,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Kaksi rokoteannosta saaneita on runsaat 3,8 miljoonaa. 80 prosentin rokotuskattavuus on mahdollista saavuttaa marraskuun alussa, mikäli rokotustahti ei hidastu.

THL ehdottaa koronapassia hoivahenkilöstön työkelpoisuuden varmentajaksi

Kello 14.21: Koronapassia voitaisiin käyttää väliaikaisesti tiettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden työkelpoisuuden varmentamisessa, ehdottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sosiaali- ja terveysministeriölle (STM).

Työnantaja voisi siis koronapassin avulla tarkistaa, että työntekijä ei todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää tartuntariskiä työpaikalla.

STM:n mukaan asia vaatii vielä oikeudellista arviointia esimerkiksi siinä, mitä työntekijälle seuraisi siitä, ellei hänellä olisi passia.

”Ehdotuksemme mukaan koronapassista voitaisiin säätää pandemian ajaksi tartuntatautilakiin tilapäinen pykälä, jolla voitaisiin tarvittaessa velvoittaa tai sallia koronapassin käyttö hoivahenkilöstön työkelpoisuuden varmistamisessa. Koronapassin käytöllä voisimme paremmin suojata ikääntyneitä ja muita hoivattavia”, sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve tiedotteessa.

THL:n mukaan koronarokotusta ei ole tässä vaiheessa syytä lisätä pysyvästi osaksi tartuntalaissa määriteltyä tiettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien vaatimaa sairastetun taudin tai rokotusten suojaa.

Taysin koronaneuvontapuhelimen vastausajat lyhenevät

Kello 14.09: Tampereen yliopistollisen sairaalan koronaneuvontapuhelin 03 311 65333 palvelee maanantaista 1.11. lähtien päivittäin kello 8–16.

Koronaneuvontapuhelin avattiin maaliskuussa 2020, ja se on ollut tähän asti avoinna vuorokauden ympäri. Etenkin ilta- ja yöaikana saapuvien puheluiden määrä on Taysin mukaan käynyt hyvin vähäiseksi.

Sähköiset palvelukanavat, kuten omaolo.fi, ovat käytettävissä koko ajan.

Tays ohjeistaa, että jos saat äkillisiä terveysongelmia tai pohdit päivystykseen lähtöä, soita päivystysapunumeroon 116 117. Se palvelee ympäri vuorokauden. Hätätilanteissa tulee soittaa aina hätänumero 112:een.

Jämsän soten yksiköissä lisää koronatartuntoja

Kello 13.35: Jämsässä Koskentien palvelutalossa ja sairaalan akuuttiosasto 4:llä on todettu yhteensä yhdeksän koronatartuntaa, kertoo Jämsän kaupunki perjantaina. Jämsän kaupunki tiedotti keskiviikkona kolmesta koronatartunnasta palvelutalossa, mikä tarkoittaa kuuden tartunnan lisäystä parissa päivässä.

Sairaalaosastolle ei toistaiseksi oteta uusia hoidettavia potilaita. Tartuntaketjut ovat tiedossa ja altistuneet kartoitettu.

Jämsässä sijaitsevassa Koskentien palvelutalossa on 25 asukasta ja kahdeksan työntekijää. Akuuttiosasto 4:n potilasmäärä on noin 18 ja työntekijöitä on 25.

Sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä kasvanut

Kello 12.20: Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on THL:n tilastoinnin mukaan kasvanut keskiviikosta 19 potilaalla.

Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on nyt yhteensä 225 potilasta, joista 31 on tehohoidossa. Tehohoitopotilaita on kaksi vähemmän kuin keskiviikkona.

Taysin alueella sairaalahoidossa 40 koronapotilasta

Kello 12.12: Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella sairaalahoidossa olevien määrä on kasvanut kolmella potilaalla keskiviikkona kerrotuista tiedoista. Perjantaina 29. lokakuuta perusterveydenhuollon vuodeosastolla oli 17 potilasta, erikoissairaanhoidon osastoilla 19 ja tehohoidossa 4.

Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla potilaiden määrä oli kasvanut keskiviikosta kahdella ja erikoissairaanhoidon osastoilla. Tehohoidossa olevien määrä on vähentynyt yhdellä.

Taysin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lisäksi Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit.

Suomessa 572 uutta koronatartuntaa

Kello 12.08: Uusia koronavirustartuntoja on raportoitu tänään 572, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viime viikon aikana on raportoitu runsaat 7 500 tartuntaa, mikä on 300 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä koronatartuntoja on epidemian aikana vahvistettu yli 157 500.

Pirkanmaalla 54 uutta tartuntaa

Kello 10.21: Pirkanmaalla on todettu 54 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) perjantaina. Tartunnat ovat torstailta.

Yhteensä epidemian alusta alkaen Pirkanmaalla on todettu 10 602 koronavirustartuntaa.

Kuluneen viikon aikana Tays on kertonut 232 tapauksesta. Viime viikolla Tays kertoi kaikkiaan 289 tartunnasta.

Torstai 28.10.

Latviassa raportoitiin ennätyksellinen määrä koronakuolemia

Kello 14.38: Latviassa on raportoitu ennätysmäärä koronakuolemia vuorokauden aikana. Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu 64 ja uusia tartuntoja yli 2 900.

Edellisen tartunta-aallon aikana viime vuoden joulukuussa Latviassa raportoitiin 44 ihmisen kuolleen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Viimeisen vuorokauden aikana koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleista ihmisistä 86 prosentilla ei ollut lainkaan koronarokotusta tai vain rokotuksen ensimmäinen annos. Vuorokauden aikana kuolleista ihmisistä kuusi oli alle 60-vuotiaita.

Vuorokauden aikana raportoiduista uusista tartunnoista 70 prosenttia on todettu täysin rokottamattomilla tai ihmisillä, jotka ovat saaneet vain yhden rokoteannoksen.

Koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku on Latviassa kahden viime viikon ajalta noin 1 764 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Runsaan 1,9 miljoonan asukkaan Latviassa on raportoitu koronaviruspandemian aikana lähes 212 000 koronavirustartuntaa ja yli 3 100 virukseen liittyvää kuolemaa.

Ravintolarajoitukset jatkuvat 15. marraskuuta asti

Kello 13.47: Valtioneuvosto on tehnyt torstaina päätöksen ravintolarajoituksia koskevan asetuksen voimassaolon jatkamisesta 15.11. asti.

Valtioneuvosto on päättänyt uudessa hybridistrategiassaan, että rajoituksista luovutaan, kun 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut rokotesuojan tai kaikilla on ollut mahdollisuus saada se. Myös pääministeri Sanna Marin on todennut tämän useita kertoja julkisuudessa. Tämä hetki on käsillä marraskuun alkupäivinä, tiedottaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry.

Rajoitukset koskevat myös ruokaravintoloita, jotka THL on todennut vähäisen riskin tiloiksi. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta sekä sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat todenneet useita kertoja, että toiminnan riskipitoisuus tulee ottaa huomioon rajoituksia määrättäessä.

Ravintolatoimiala on ainoa elinkeinoala, jolla on voimassa ankaria rajoituksia. MaRa tekee jäsenyritystensä puolesta kantelun oikeuskanslerille valtioneuvoston päätöksestä jatkaa asetuksen voimassaoloa ja erityisesti ruokaravintoloita koskevista rajoituksista.

Suomessa neljä uutta koronakuolemaa, uusia tartuntoja 673

Kello 12.08: Suomessa on raportoitu eilisen jälkeen neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Koronakuolemia on raportoitu Suomessa kaikkiaan 1 154.

Uusia koronavirustartuntoja on raportoitu tänään 673. Kahden viime viikon aikana tartuntoja on raportoitu 7 471, mikä on 368 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä koronatartuntoja on epidemian aikana vahvistettu 156 959.

EU-maat näyttävät vihreää valoa Suomen elpymissuunnitelmalle

Kello 12.07: EU-maiden valtiovarainministerit ovat näyttäneet vihreää valoa Suomen elpymissuunnitelmalle. Suomi saa näin käyttöönsä ensimmäisen osuutensa EU:n elpymispaketista.

Valtiovarainministerit keskustelivat Suomen suunnitelmasta videoyhteyden välityksellä. Virallinen päätös suunnitelman hyväksymisestä tehdään kirjallisesti.

Hyväksymisen jälkeen Suomi saa ensin käyttöönsä 13 prosenttia elpymisrahoistaan eli noin 271 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Suomi on saamassa arviolta 2,1 miljardia euroa EU:n suuresta elpymispaketista.

Lue lisää: EU-maat näyttävät vihreää valoa Suomen elpymis­suunnitelmalle

Moskovassa suljettiin kaikki paitsi välttämättömät palvelut

Kello 11.41: Venäjän pääkaupungissa Moskovassa suljettiin torstaina kaupat, koulut ja ravintolat kymmenen päivän ajaksi. Tavoitteena on saada pahasti jylläävä koronavirus hallintaan.

Rajoituksen aikana kaikki ei-välttämättömät palvelut ovat suljettuina, mukaan lukien koulut ja päiväkodit. Ainoastaan ruokaa ja lääkkeitä myyvät kaupat saavat olla auki.

Ihmisiä ei kuitenkaan ole määrätty pysymään kodeissaan, minkä on raportoitu näkyneen turistikohteissa ympäri maata.

Venäjällä raportoitiin torstaina jälleen uusi päiväkohtainen ennätyslukema koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia. Edellinen ennätys oli keskiviikolta.

Venäjä on maailman yksi koronaviruspandemian pahimmin runtelemista maista.

Yhteensä yli 230 000 ihmistä on virallisten lukemien mukaan kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Venäjän tilastoviranomaisen Rosstatin mukaan koronakuolemia saattaa kuitenkin olla jopa yli 400 000.

STM: Erikoissairaanhoidon kuormitus kääntynyt laskuun

Kello 10.35: THL:n ja STM:n tiedotustilaisuudessa käsiteltiin koko maan koronatilannetta. THL:n Mia Kontio kertoi, että viime ja sitä edellisellä viikolla on annettu enemmän ensimmäisiä koronarokoteannoksia kuin kolmella edeltävällä viikolla. Toisia annoksia on viime viikkoina annettu vähenevässä määrin.

STM:n Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoi, että kahden viime viikon aikana 50–69-vuotiaiden rokottamattomien riski joutua erikoissairaanhoitoon koronaviruksen vuoksi on ollut 52-kertainen verrattuna samanikäisiin koronarokotteen saaneisiin.

Varsinkin erikoissairaanhoidon osastoilla kuormitus on kääntynyt hieman laskuun. Viime viikolla tehohoitoon tuli 22 uutta potilasta, 7 vähemmän kuin edellisellä viikolla. Uutta se, että koronapotilaita on teho-osastoilla nyt koko ajan.

Pirkanmaalla 75 uutta tartuntaa

Kello 10.31: Pirkanmaalla on todettu 75 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) torstaina. Tartunnat ovat keskiviikolta.

Yhteensä epidemian alusta alkaen Pirkanmaalla on todettu 10 548 koronavirustartuntaa.

Kuluneen viikon aikana Tays on kertonut 178 tapauksesta. Viime viikolla Tays kertoi kaikkiaan 289 tartunnasta.

Keskiviikko 27.10.

Jämsässä todettu koronatartuntoja sote-yksiköissä

Jämsässä on todettu koronatartuntoja sosiaali- ja terveystoimen yksiköissä Koskentien palvelutalossa sekä sairaalan akuuttiosastolla, tiedottaa Jämsän kaupunki.

Koronatartunnan saaneita henkilöitä palvelutalossa on yksi ja akuuttiosasto 4:llä kaksi. Omaisia ja henkilökuntaa on tiedotettu positiivisista koronatartunnoista ja mahdollisista altistumisista.

Tartuntaketju on kummassakin yksiköissä sama. Tartunnan lähde on asetettu eristykseen. Altistuneita henkilöitä on kaksi, heidät on asetettu karanteeniin.

Hallituslähteet: Puolueet yksimielisiä ravintolarajoitusten jatkamisesta

Kello 14.14: Hallituspuolueet ovat yksimielisiä tarpeesta jatkaa ravintolarajoituksia myös lokakuun jälkeen, kerrotaan hallituslähteistä STT:lle. Hallitus pohtii tällä viikolla, miten ravintolarajoituksia voidaan jatkaa kuunvaihteen jälkeen.

Nykyvauhdilla ensi viikolla päästään 80 prosentin rokotuskattavuuteen, joka hallituksen lupauksissa piti tarkoittaa kaikista rajoituksista luopumista.

Puolueet jakavat huolen sairaalahoidon kuormittuneisuudesta eivätkä siksi tiettävästi näe realistisena, että rajoituksia tässä kohtaa vielä kokonaan purettaisiin. Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on vahvasti suosittanut ravintolarajoitusten jatkamista.

Ravintolarajoituksia koskeva valtioneuvoston asetus on voimassa lokakuun loppuun, joten hallituksen tulee päättää rajoitusten jatkosta aivan lähipäivinä.

Sen jälkeen kun koronapassi otettiin käyttöön, pahimpien epidemia-alueiden ravintolat ovat voineet koronapassilla välttää rajoitukset aukiolo- ja anniskeluaikoihin sekä asiakasmääriin.

Koronapassin lukijasovellukseen tulossa parannus

Kello 12.33: Ainakin osa koronapassin ongelmista saataneen ratkaistua ensi viikolla, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kerrotaan. Tilanne on korjaantumassa niiden osalta, jotka ovat saaneet kolmannen koronarokoteannoksen alle viikon sisällä.

THL:n koronatodistuksen lukijasovelluksessa on ollut sellainen ongelma, että kolme rokoteannosta saanut ei ole välttämättä päässyt sisään esimerkiksi ravintolaan, vaikka hänen rokotesuojansa on ollut riittävä. Sovellus on näyttänyt punaista, jos kolmannen rokotteen saamisesta on kulunut alle seitsemän vuorokautta. Tietoarkkitehti Mika Pihlajamäki THL:stä kertoo, että tähän on tulossa korjaus.

Rokotustodistus näkyy hyväksyttynä heti sovelluksen päivityksen jälkeen.

Taysin alueella sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä kasvanut neljällä

Kello 12.16: Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella sairaalahoidossa olevien määrä on kasvanut neljällä potilaalla maanantaina kerrotuista tiedoista. Keskiviikkona 27. lokakuuta perusterveydenhuollon vuodeosastolla oli 15 potilasta, erikoissairaanhoidon osastoilla 17 ja tehohoidossa 5.

Perusterveydenhuollon vuodeosastolla potilaiden määrä oli kasvanut maanantaista kahdella ja tehohoidossa kahdella.

Taysin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lisäksi Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit.

Sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä laskenut maanantaista

Kello 12.09: Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on vähentynyt maanantaista yhdeksällä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on nyt yhteensä 206 potilasta, joista 33 on tehohoidossa. Tehohoitopotilaita on yksi vähemmän kuin maanantaina.

Uusia koronavirustartuntoja on raportoitu tänään 739. Tartuntojen kahden viikon ilmaantuvuus on hieman laskenut.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu 7 369 tartuntaa, mikä on 463 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Koko epidemian aikana koronavirustartuntoja on todettu Suomessa yhteensä 156 286.

Eilisen jälkeen on raportoitu yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus. Yhteensä koronakuolemia on todettu Suomessa 1 150.

Tampereella Atalan koulussa todettu koronavirustartunta

Kello 11.01: Tampereella Atalan koulussa oleskelleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Asian vahvistaa koulun rehtori Nina Kaarlenkaski. Kaarlenkaski ei yksilöi, onko tartunnan saanut oppilas vai koulun henkilökuntaa.

Atalan koulu on 350 oppilaan alakoulu Koillis-Tampereella.

Kaarlenkasken mukaan tartunnanjäljitykseltä ei ole tullut määräystä asettaa ketään koulussa karanteeniin tartunnan vuoksi. Jos lapselle tulee hengitystieoireita, oppilas voi koulun ohjeen mukaan jäädä kotiin ja palata kouluun, kun oireet ovat selvästi helpottaneet.

Pirkanmaalla 32 uutta tartuntaa

Kello 10.26: Pirkanmaalla on varmistunut 32 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) keskiviikkona. Tartunnat ovat tiistailta.

Alkuviikolla kolmen päivän aikana Pirkanmaalla on kerrottu yhteensä 103 koronavirustartunnasta. Viime viikolla Tays kertoi kaikkiaan 289 tapauksesta.

Pfizerin rokote hyväksyttiin Yhdysvalloissa 5–11-vuotiaille

Kello 6.43: Yhdysvalloissa lääkeyhtiö Pfizerin koronavirusrokotetta suositellaan hyväksyttäväksi käyttöön myös 5–11-vuotiaille lapsille.

Elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n asiantuntijapaneeli päätti tiistaina suositella käyttöluvan antamista. 17 asiantuntijaa äänesti hyväksymisen puolesta, yksi äänesti tyhjää.

Paneeli katsoi, että rokotteen hyödyt ylittävät tiedossa olevat riskit selvästi. Lasten terveyden suojelemisen lisäksi lasten rokottaminen auttaa palaamaan normaaleihin käytäntöihin kouluissa.

Päätöksen myötä nuorten lasten rokottaminen Yhdysvalloissa käynnistynee lähiviikkoina. Yhdysvalloissa on ikäryhmään kuuluvia noin 28 miljoonaa.

Ikäryhmässä on kuollut pandemian aikana Yhdysvalloissa koronavirukseen liittyen noin 100 lasta. Sairaalahoitoa on tarvinnut noin 8 300.

Nuorille lapsille koronavirus ei ole läheskään niin vaarallinen kuin aikuisille, sillä pandemian aikana Yhdysvalloissa virukseen liitettyjä kuolemia on yli 750 000.

Pfizer oli ensimmäinen rokotteelleen käyttölupaa 5–11-vuotiaille hakenut lääkeyhtiö Yhdysvalloissa. Pfizerin tekemien testien perusteella sen rokote on 90,7-prosenttisen tehokas oireellisen koronatartunnan estämisessä 5–11-vuotiailla.

Testeihin osallistui 3 000 henkilöä, ja valtaosalla rokotteen sivuvaikutukset olivat lieviä. FDA:n paneelin mukaan testiryhmä oli sen verran pieni, että hyvin harvinaiset sivuvaikutukset eivät välttämättä tulleet ilmi.

FDA:n analyysin mukaan rokote kuitenkin auttaa nykyisessä tartuntatilanteessa estämään sairaalahoidon tarvetta paljon enemmän kuin mitä rokotteen mahdolliset sivuvaikutukset voisivat sairaaloita kuormittaa.

Myös Moderna on hakemassa pian rokotteelleen käyttölupaa samassa ikäryhmässä. Moderna kertoi maanantaina, että sen rokote on saanut testeissä aikaan tehokkaan immuunivasteen 6–11-vuotiailla lapsilla.

Australia päästää kansalaisensa matkustamaan ulkomaille ilman lupaa

Kello 6.42: Australia päästää kansalaisensa matkustamaan ulkomaille ilman erikoislupaa, maan terveys- ja sisäministeriöt kertovat.

Täyden rokotussarjan saaneiden australialaisten ei enää tarvitse anoa lupaa poistua maasta. Rajoitus helpottuu samalla, kun Australian aikuisväestön rokotusaste lähestyy 80 prosentin tavoitetta.

Ulkomailla käytyään australialaisia odottavat erilaiset rajoitukset riippuen siitä, mihin päin Australiaa he palaavat. Australian väkiluvultaan suurin osavaltio Uusi Etelä-Wales on jo luopunut kalliin kahden viikon hotellikaranteenin vaatimuksesta, mutta monissa matalamman rokotusasteen osavaltioissa pakkokaranteeni on vielä käytössä.

Australia otti pandemian alussa maaliskuussa 2020 käyttöön yhdet maailman järeimmistä matkustusrajoituksista, mikä muun muassa erotti perheenjäseniä toisistaan. Ulkomaalaiset ovat päässeet maahan vain harvinaisilla poikkeusluvilla, ja maahan palaavien Australian kansalaistenkin on ollut pakko olla omalla kustannuksellaan kahden viikon hotellikaranteenissa.

Pääministeri Scott Morrison kertoi aiemmin tässä kuussa, että Australia on viimein löysäämässä tiukkaa rajavalvontaansa ja päästää pian joitakin rokotettuja ulkomaalaisia maahan. Sisäministeri Karen Andrews sanoi nyt, että ulkomaalaisia työntekijöitä ja opiskelijoita aletaan näillä näkymin päästää maahan jo tämän vuoden aikana.

Australia on Morrisonin mukaan myös avaamassa pian matkustuskuplan Singaporen kanssa.

Brasilian koronatoimia tutkinut senaatin paneeli tukee syytteitä Bolsonarolle

Kello 6.40: Brasilian senaatin paneeli tukee kovien syytteiden nostamista maan presidenttiä Jair Bolsonaroa vastaan. Seitsemän 11-henkisen paneelin senaattoreista äänesti maan koronatoimia käsittelevän raportin hyväksymisen puolesta.

Raportti julkistettiin viime viikolla kuusi kuukautta kestäneen tutkinnan päätteeksi. Raportin perusteella Bolsonaroa halutaan syyttää koronatoimiensa vuoksi muun muassa rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Bolsonaron lisäksi raportissa suositellaan rikossyytteiden nostamista 77 muuta ihmistä vastaan. Syytteitä tulisi paneelin mukaan nostaa muun muassa kolmea Bolsonaron lasta sekä useita ministereitä vastaan.

Tiistai 26.10.

Ruotsissa yli 15 000 korona­viruksesta johtuvaa kuolemaa

Kello 19.44: Ruotsissa on todettu koko pandemian aikana yli 15 000 korona­viruksesta johtuvaa kuolemaa, kertovat Ruotsin kansan­terveys­laitoksen tuoreet tilastot.

Yhteensä kuolemantapauksia on todettu 15 002. Esimerkiksi Suomessa korona­virukseen on kuollut yhteensä 1 149 ihmistä ja Norjassa 895.

Koronaviruskuolemien määrä Ruotsissa on siis moninkertainen verrattuna naapuri­maihin. Pelkästään Tukholman alueella kuolleita on yli neljätuhatta, Länsi-Götanmaan alueella yli kaksituhatta ja Skånen alueella yli tuhat.

Koronaviruksesta johtuvien kuolemien määrä alkoi Ruotsissa kasvaa kesän jälkeen, samoin tartuntojen ja tehohoitoon joutuvien potilaiden määrä.

Maskisuositus jatkuu Pirkanmaalla, huolta 12–15-vuotiaiden rokotuksista

Kello 19.33: Pirkanmaan koronanyrkki piti tiistaina mediainfon maakunnan koronatilanteen tuoreimmista käänteistä. Koronatilanne on viime viikkoina pysynyt Pirkanmaalla vakaana. Valitettavasti sama pätee myös rokotuksiin, jotka ovat edenneet hitaasti. Tästä syystä myös Pirkanmaan yleinen maskisuositus jatkuu ennallaan.

Osassa Pirkanmaan kunnista jopa puolet 12–15-vuotiaista nuorista on edelleen vailla ensimmäistäkään rokotetta, mikä aiheuttaa huolta viimeistään siinä vaiheessa, kun maskeista tulee aika luopua.

Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on pysynyt viime viikkoina suunnilleen ennallaan.

Lue lisää: Nuorten rokotustahdissa isot erot Pirkanmaalla, katso tästä oman kuntasi tilanne – ”Vakavasti koronaan sairastuneita lapsia ei ole ollut”

Lue lisää: Näin koronavirus leviää tällä hetkellä Pirkanmaalla, ilmaantuvuus jäänyt piirtämään sahalaitaa – tuntemattomien tartuntojen osuus noussut

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esittää valtioneuvostolle koronapassin laajentamista

Kello 14.44: Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että rokottamattomat 12 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat noudattavat toiminnassaan erityistä varovaisuutta. Samalla jokaista yhä edelleen kannustetaan hakeutumaan koronarokotukseen.

Rokottamattomille suositellaan sellaisten sisätilojen välttämistä, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Tällaisia sisätiloja ja tilaisuuksia ovat erityisesti anniskeluravintolat, joukkueurheilu ja kontaktilajit, hengelliset kokoontumiset sekä kuorolaulutoiminta tai yhteislaulutilaisuudet. Lisäksi suositellaan välttämään yöpymistä edellyttäviä kursseja, joukkoliikennettä sekä isoja yleisötilaisuuksia, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty.

Mikäli henkilö kuitenkin osallistuu tällaiseen toimintaan, on suositeltavaa välttää lähikontakteja ja käyttää maskia. Kaikkiin tilaisuuksiin tulee osallistua vain terveenä.

Lisäksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esittää valtioneuvostolle koronapassin käytön jatkamista vuodenvaihteen jälkeen sekä käytön laajentamista tilanteisiin, joissa hallintopäätöksin asetettuja rajoituksia ei ole voimassa.

Toisen koronarokotuksen saanut yli 77 prosenttia yli 12-vuotiaista

Kello 13.49: Toisen koronavirusrokotuksen on Suomessa saanut 77,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä, kertoo THL. Toisen rokoteannoksen on saanut noin 3,78 miljoonaa ihmistä.

Ensimmäisen koronavirusrokotuksen on saanut 85,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ensimmäisen annoksen saaneita on noin 4,17 miljoonaa.

Koronaviruksen ilmaantuvuus loivassa laskussa

Kello 13.05: Koronaviruksen ilmaantuvuudessa on havaittavissa maltillista laskua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on noin 130, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli noin 140.

Suomessa on raportoitu tänään 659 uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 155 547.

Suomessa oli maanantaina sairaalahoidossa 215 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastunutta, joista tehohoidossa oli 34. THL kertoo koronan vuoksi sairaalassa olevista seuraavan kerran keskiviikkona.

Taysin erityisvastuualueella oli maanantaina sairaalahoidossa 33 koronapotilasta.

Tutkimus: pandemian seuraava haaste on hyvinvointivelan purkaminen

Kello 9.07: Ilman korjaavia toimenpiteitä koronakriisi voi jättää pitkäkestoisia vaurioita suomalaisten hyvinvointiin, varoitetaan Kalevi Sorsa -säätiön tuoreessa tutkimuksessa.

Koronakriisin sosiaalista velkaa käsittelevässä raportissa esitellään koronakriisin mahdollisia pitkän aikavälin vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Raportin mukaan hyvinvoinnin vajeet ovat osa koronakriisin aiheuttamaa sosiaalista velkaa.

Koronakriisin onnistuneella jälkihoidolla voitaisiin raportin mukaan estää eriarvoisuuden lisääntymistä ja pahoinvointia.

Koronanyrkki kertoo Pirkanmaan tautitilanteesta

Kello 9.02: Pirkanmaan koronatilanteesta kuullaan jälleen tuoreimmat tiedot, kun alueellinen pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki kokoontuu tänään iltapäivällä. Pirkanmaan koronatilanne on pysynyt viime viikot tasaisena. Huolta on herättänyt sairaalahoidon tilanne.

Aamulehti näyttää koronanyrkin infon suorana lähetyksenä kello 15.30. Infossa kerrotaan tuoreimmat tiedot Pirkanmaan koronatartuntojen ja rokotusten tilanteesta sekä alueellisista suosituksista.

Lue lisää: Näin koronavirus leviää tällä hetkellä Pirkanmaalla, ilmaantuvuus jäänyt piirtämään sahalaitaa – tuntemattomien tartuntojen osuus noussut

Pirkanmaalla varmistunut 45 uutta tartuntaa

Kello 8.57: Pirkanmaalla on varmistunut 45 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) tiistaina. Tällä viikolla Tays on kertonut yhteensä 71 tartunnasta Pirkanmaalla. Viime viikolla Tays kertoi kaikkiaan 289 tapauksesta. Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on raportoitu tähän mennessä yhteensä 10 441 koronatartuntaa.

Maanantai 25.10.

Euroopan lääkevirasto hyväksyi Modernan tehosterokotteen täysi-ikäisille

Kello 22.00 Euroopan lääkevirasto EMA hyväksyi maanantaina lääkeyhtiö Modernan koronarokotteen tehosteannoksen. EMA:n suositus Modernan kolmannesta rokoteannoksesta koskee 18-vuotiaita ja sitä vanhempia.

Pfizerin ja Biontechin tehosterokote sai EMA:n siunauksen jo aiemmin tässä kuussa.

Modernan rokotetta on käytetty myös Suomessa. Aiemmin tässä kuussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) linjasi, että rokotetta ei pitäisi antaa alle 30-vuotiaille miehille ja pojille, sillä pohjoismaisessa tutkimuksessa on havaittu, että Modernan rokotteen saaneilla alle 30-vuotiailla miehillä on hieman muita korkeampi riski saada sydänlihastulehdus. Myös muut Pohjoismaat ovat rajoittaneet Modernan rokotteen käyttöä nuorilla miehillä.

EMA totesi tiedotteessaan, että kolmannen annoksen aiheuttamat sivuvaikutukset vaikuttavat testien perusteella hyvin samanlaisilta kuin toisen annoksen aiheuttamat. Sydänlihastulehdusten ja muiden hyvin harvinaisten sivuvaikutusten riskiä tehosteannoksen jälkeen seurataan tarkasti.

Koronatilanne heikkenee Baltiassa

Kello 17.52: Koronatilanne Baltian maissa jatkaa synkkenemistään. Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä nousi Latviassa maanantaina uusiin huippulukemiin, ja myös Virossa ja Liettuassa tartuntamäärät ovat nopeassa kasvussa.

Latviassa sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä pomppasi maanantaina yli 1  400:aan, mikä on suurin määrä pandemian aikana. Maan terveysministeri Daniels Pavluts sanoi TV3-kanavan haastattelussa, että jos sairaalakuormitus jatkaa kasvamistaan, Latvia tarvitsee kansainvälistä apua. Ministeriö on asettanut rajaksi 3  000 sairaalassa olevaa potilasta.

Ruotsi on jo ilmoittanut avustavansa Latviaa lähettämällä maahan 120 hengityskonetta, 30 pumppua ja yli 300 monitoria.

Latviassa on viime päivinä todettu yli 2  000 uutta tartuntaa päivässä ensimmäistä kertaa pandemian aikana. Päivittäisten kuolemien määrä on noussut yli 20:n.

Virossa päivittäiset tartuntamäärät alkavat olla lähellä viime maaliskuun huippulukemia. Maanantaina Virossa raportoitiin 1  282 uutta tartuntaa ja kahdeksan virukseen liittyvää kuolemaa. Tartuntatapauksista noin kaksi kolmasosaa oli rokottamattomia.

Liettuassa on kirjattu viime päivinä yli 3  000 tartuntaa ja kolmisenkymmentä kuolemaa päivässä.

Modernan mukaan koronarokote on tehokas 6–11-vuotiailla lapsilla

Kello 17.25: Modernan koronarokote on osoittautunut testeissä tehokkaaksi lapsilla, yhdysvaltalaisyhtiö kertoo. Yhtiön mukaan rokote sai 6–11-vuotiaissa lapsissa aikaan tehokkaan immuunivasteen kahdella annoksella. Lapsille annettava annos on kooltaan puolet aikuisille annettavasta, mutta se sai kuitenkin aikaan enemmän vasta-aineita kuin aikuisilla.

Testeissä oli mukana yli 4  700 lasta. Valtaosa sivuvaikutuksista oli lieviä. Moderna antaa pian tutkimustuloksensa viranomaisten arvioitavaksi käyttöluvan saamista varten.

Viime viikolla Pfizer kertoi, että sen rokote osoittautui testeissä 90-prosenttisen tehokkaaksi oireellisen koronatartunnan estämisessä 5–11-vuotiailla lapsilla. Yhdysvaltain lääkeviraston FDA:n asiantuntijapaneelin on tarkoitus käsitellä Pfizerin rokotteen käyttölupaa 5–11-vuotiaille tiistaina.

THL: Toisen rokotuksen saanut 77,3 prosenttia

Kello 13.27: Toisen koronavirusrokotuksen on Suomessa saanut 77,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Toisen rokoteannoksen on saanut noin 3,78 miljoonaa ihmistä.

Ensimmäisen koronavirusrokotuksen on saanut 85,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ensimmäisen annoksen saaneita on noin 4,17 miljoonaa.

Sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä noussut

Kello 11.54: Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden yhteismäärä on noussut perjantaista kymmenellä ihmisellä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Suomessa on nyt sairaalahoidossa 215 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastunutta, joista tehohoidossa on 34.

Tehohoidossa olevien määrä on noussut perjantaista neljällä.

Taysin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa 33 koronapotilasta, joista kolme on tehohoidossa. Potilaiden määrä on noussut perjantaista viidellä.

Perjantain jälkeen koko maassa on raportoitu 11 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Koronakuolemia on raportoitu Suomessa yhteensä 1 150.

Tänään kerrottiin 1 732 uudesta viikonlopun aikana raportoidusta koronavirustartunnasta.

VR luopuu maskipakosta maanantaina

Kello 9.16: VR luopuu tänään maskipakosta sekä kauko- että lähiliikenteen junissa, mutta suosittelee maskin käyttöä edelleen. Matkustajat saavat jatkossa itse päättää, käyttävätkö kasvomaskia junalla matkustaessaan.

Myös Helsingin seudun liikenne HSL luopuu tänään maskipakosta joukkoliikenteessä.

Pirkanmaalla todettu 134 uutta tartuntaa

Kello 8.46: Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoo maanantaina 134 uudesta Pirkanmaalla todetusta koronavirustartunnasta.

Mukana on kolmen päivän tartuntamäärät, sillä Tays ei enää julkaise tietoja tartuntaluvuista viikonloppuisin. Lauantaille Tays on kirjannut 58, sunnuntaille 50 ja maanantaille 26 uutta tapausta.

Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on raportoitu yhteensä 10 396 koronatartuntaa.

Lue lisää: Pirkanmaalla on todettu 134 uutta koronavirustartuntaa – mukana kolmen päivän luvut

Hoivakodin työntekijällä tartunta Porissa, asukkaita karanteeniin

Kello 8.37: Porin Attendo Latokartanon hoivakodin Tunturi-yksikön työntekijällä on todettu koronavirustartunta. Asiasta kertoo Porin perusturva.

Yksikön iäkkäiden asukkaiden toisesta rokoteannoksesta on puoli vuotta ja rokotesuoja voi olla heikentynyt. 14 asukasta asetetaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin 14 vuorokauden ajaksi viimeisestä altistumisesta.

Porin perusturvan mukaan työntekijöiden altistuminen arvioidaan yksilöllisesti. Kaikki yksikön asukkaat ja työntekijät testataan tartunnan varalta.

Rajoitukset kiristyvät Virossa

Kello 6.05: Virossa tulee tänään voimaan uusia koronarajoituksia, joilla pyritään helpottamaan sairaaloiden kuormitusta ja viruksen leviämistä maassa.

Jatkossa muun muassa elokuviin, teatteriin ja konsertteihin pääsee vain näyttämällä koronapassia, joka on pakollinen 18 vuotta täyttäneillä. Koronapassiin tulee siihenkin muutoksia, sillä sitä ei vastedes enää saa negatiivisella testitodistuksella, vaan ainoastaan todistetuilla koronarokotuksilla tai sairastetulla koronataudilla.

Lue lisää: Viron uudet koronarajoitukset tulevat voimaan – maanantaista alkaen ilman korona­passia ei pääse juuri mihinkään

Kasvojen suojaksi ei myöskään julkisissa tiloissa kelpaa huivit tai muut vastaavat, vaan ihmisiltä edellytetään maskin käyttöä.

Uudet rajoitukset ovat voimassa ainakin 10. tammikuuta asti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut