Aamulehti
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin viimeviikkoinen yllätysvierailu Suomeen muistutti, että tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Presidentti Sauli Niinistö otti ukrainalaisen virkaveljensä vastaan Presidentinlinnassa, jossa ovat vierailleet lukuisat valtionjohtajat ennen Zelenskyiä.
Vain reilut kolme vuotta aikaisemmin Niinistö isännöi samassa paikassa työvierailulla ollutta Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.
Vielä tuolloin, elokuussa 2019, presidentit esiintyivät median edessä hyvässä hengessä. Molemmat vakuuttivat, että moni asia Venäjän ja Suomen suhteissa on menossa parempaan suuntaan.
Kolmisen viikkoa Putinin kanssa käydyn tapaamisen jälkeen Niinistö matkusti Ukrainaan ja tapasi Kiovassa ensi kertaa Ukrainan uuden presidentin Volodymyr Zelenskyin.
Presidentti Zelenskyi oli tuolloin vielä kansainväliselle yleisölle melko tuntematon. Hän oli aloittanut virassaan vain muutama kuukausi aikaisemmin. Nousu presidentiksi oli kirjaimellisesti kuin elokuvista.
Aiemmin paremmin näyttelijänä tunnettu Zelenskyi esitti suuren suosion saavuttaneessa tv-sarjassa opettajaa, joka nousee presidentiksi vähän vahingossa. Sama tapahtui myöhemmin Zelenskyille tosielämässä. Ja kuin käsikirjoitettuna, nousu politiikkaan tapahtui puolueesta, jolla oli sattumoisin sama nimi kuin televisiosarjassa.
Tämä tarina on jo monelle tuttu. Sen sijaan harvempi varmaan muistaa Zelenskyin sanoja valintansa jälkeen. Virkaanastujaisissaan tuore presidentti kertoi tärkeimmäksi tehtäväkseen saada aikaan aselepo Itä-Ukrainassa. Ilta-Sanomat kertoi tuolloin Zelenskyin todenneen puheessaan, että hän aikoo seuraavien vuosien aikana tehdä kaikkensa, etteivät ukrainalaiset itkisi.
Nyt tiedämme, että kumpikin näistä toiveista jäi toteutumatta. Sen sijaan Niinistön ja Zelenskyin ensimmäisen ja viimeisimmän tapaamisen välillä on toteutunut monta tapahtumaa, jollaisia tuskin kukaan osasi ennustaa.
Mikään ei ole arvokkaampaa kuin rauha, Niinistö kommentoi presidenttien tavattua ensi kertaa 2019. Nyt Zelenskyin saapuessa ensimmäistä kertaa vierailulle Suomeen tumma puku oli vaihtunut sotilaalliseen asuun.
Päälaelleen on samassa ajassa kääntynyt myös ympäristö. Putinin Suomen-vierailun alla vuonna 2019 Venäjän puolustusministeri kommentoi Venäjän ja lännen kiristyviä välejä sanomalla, että Suomen ja Ruotsin Nato-yhteistyö huolettaa Venäjää.
Nyt Suomi otti Zelenskyin vastaan tuoreimpana Naton jäsenmaana, eikä Putin ole enää kutsuvieraiden joukossa. Nähtäväksi jää, millaisessa ympäristössä kohdataan – ja ketkä kohtaavat – seuraavien kolmen vuoden kuluttua.
Kirjoittaja on Aamulehden tuottaja.