Aamulehti
Jos vuoden Aamulehtien sivut teippaisi reunoistaan yhteen pitkäksi viiriksi, syntyisi yli 2,6 kilometriä pitkä nauha. Se ulottuisi Tampereen Pyynikintorilta Hämeenkatua ja Itsenäisyydenkatua pitkin Liisanpuiston kärkeen asti. Kävelemällä saman matkan takaisin voisi lukea sivujen toiset puolet.
Kävin kandintutkielmaani varten läpi painetut Aamulehdet aikaväliltä 1.11.2021–31.10.2022 ja Koti-liitteiden avausjutut päälle. Sivuja kertyi 19 429. Etsin sivuilta tietynlaisia valokuvia. Mitä arvelet: kuinka monessa kuvassa yli viiden kilometrin matkalla näytettiin itkevä ihminen?
Vinkkinä kerrattakoon, että viime vuoteen mahtuivat esimerkiksi monta kuukautta Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, luonnonkatastrofeja, Suomen voitto jääkiekon MM-kisoissa, Vesa-Matti Loirin ja kuningatar Elisabet II:n kuolema ja talouskriisi.
Vastaus on 14 valokuvaa. Vähän yli metri molemminpuolista paperia koko katuvaelluksella.
Ei liene ihme. Lapset opetetaan siihen, että karkkihyllyllä tai bussissa ei itketä. Miehet eivät saa kyynelehtiä isoinakaan. Heidän on oltava vahvoja. Naisilla hormonit saavat satunnaisesti tiivistyä silmiin.
Jos itketäänkin, se pitää peittää. Hallitaan itsemme. Ei tehrä numeroo.
Itkun näyttäminen on merkki hallinnan menettämisestä, sanoo Tampereen yliopiston professori Veikko Surakka. Itkua näytetään niin harvoin julkisesti, että kyllä silloin täytyy olla vakava hätä.
Siksi on ihan ymmärrettävää, ettei porua juuri ikuistu kuviin. Toisaalta kyynelten piilottaminen lehtien sivuilta vahvistaa mielikuvaa, ettei itkua sovi näyttää arjessa. Monen värisiä ihoja ja moninaisia kehoja on jo alkanut näkyä kuvastoissa, mutta hymy pysyy.
Ketkä sitten saavat itkeä kuvissa?
Aamulehdissä marraskuusta 2021 lokakuuhun 2022 itkua nähtiin pääasiassa Ukrainan sodan pakolaisten kasvoilla (peräti neljässä kuvassa) ja ammattiurheilijoiden pettymyksen hetkinä.
Kaikki olivat ulkoasultaan huoliteltuja ja edustavia. Puna silmissä on hyväksyttävämpää kuin holtitta valuva räkä.
Itkijöistä vain yksi oli mies. Tekstissä perusteltiin huolellisesti, miten hänen kyynelkanavansa eivät suinkaan auenneet harmistuksesta olympiakisan neljänteen sijaan, vaan ilosta, kun nuoremmat viimein päihittivät konkarin.
Suomalaisista itkijöistä suurin osa oli urheilijoita, ja yksi oli Hakametsän hallia hyvästelevä Tappara-fani.
Jopa jutuissa, joissa oli menetetty oma toimintakyky harvinaissairaudelle tai lapsi syövälle, ilme hallittiin tai jopa hymyiltiin.
Itku on luonnollinen ilmiö. Ei kai ihmisellä muutoin olisi edes kykyä itkeä. Mutta piilossa on itku pidettävä.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.
