Aamulehti
Liekö periytynyt tädiltäni, mutta kun tuota ikää on jo kertynyt, on alkanut oman suvun historia kiinnostaa aika paljon enemmän kuin nuorena.
Ajattelin pitkään, ettei umpisavolaisella mäkitupalaisten jälkeläisellä ole suvussaan paljon tutkimista. Samat Mähöset, Ulmaset, Hussot, Pulkat, Lappalaiset ja Kataiset siellä ovat kiertäneet kehää satojen vuosien ajan eivätkä ole juuri jalansijoiltaan mihinkään liikkuneet.
Ensimmäinen vähän mielenkiintoa herättänyt havainto oli, että äitini ja isäni olivat olleet sukulaisia keskenään. Niinpä olen yhdeksäs serkku sekä veljeni että itseni kanssa.
Mutta eipä siinä kaikki.
Tämä amatöörimäinen ja puolivillainen sukututkimus muuttui aika paljon kiinnostavammaksi, kun joku keksi internetin.
Tätini pääsi aikoinaan omassa sukututkimuksissaan ilman teknisiä apuvälineitä niin pitkälle, että olen tiennyt nuoruudestani lähtien, minkä nimisiä esi-isiä äidinisälläni oli. Vanhimmat tunnetut olivat syntyneet 1700-luvun puolella. Etunimet olivat ruotsinkielisiä tyyliin Fredrik tai Olof. Ajattelin pitkään, että pidemmälle ei voi päästä, kun kirkonkirjat ovat joko palaneet tulipalojen yhteydessä tai joutuneet muuten hukkaan.
Mutta nyt, kun netti on täynnä ammattimaisten sukututkijoiden laatimia sukupuita, näyttää siltä, että hyvällä onnella oman sukunsa vaiheita pääsee seuraamaan Aatamiin ja Eevaan asti.
Tein pari päivää sitten koeponnistuksen ja kas, mitä löysinkään.
Yksi esi-isistäni piti taloa ihan tuossa puolen tunnin päässä Tampereen keskustasta Sastamalan Karkussa, Kutalan tienoilla Rainio-nimisessä talossa, jonka historiasta alkoi löytyä nopeasti mielenkiintoisia artikkeleita. Umpisavolaiseen alkuperääni alkoi tulla uusia sävyjä.
Eikä siinä kaikki. Sukupuut kun ovat loputtoman monihaaraisia kuin Viinikan liikenteenjakaja niin Rainion talostakin löytyi ikkuna syvälle Ruotsi-Suomen kiehtovaan historiaan.
Paljastui, että Rainion nuori emäntä Beata Markusdotter (s. noin 1500) oli karjaalaista Dönsby-aatelissukua ja kun siitä malttamattomana näppäilin eteen- eli taaksepäin päädyin Garp-nimiseen rälssisukuun ja varhaiseen esi-isääni Tore Garperiin, joka tiettävästi tuli Saksasta Hansa-kauppiaiden mukana Suomeen joskus 1300-luvun puolivälissä.
Eikä tässäkään kaikki.
Yksi näistä Garpeista sai vaimokseen halikkolaisen Horn-tilan Margareta-tyttären, mikä tarkoittaa herranjestas ja samma på svenska sitä, että sukulaiseni omistivat Åminnen kartanon lähes 500 vuoden ajan ja olivat Kustaa Vaasan lähipiiriä 1500-luvulla ja Kustaa II Aadolfin sotapäälliköitä kolmikymmenvuotisessa sodassa seuraavalla vuosisadalla.
Seuraavaksi vaihdan kotikieleni ruotsiksi, ostan haarniskan ja soitan väestörekisteriin vaihtaakseni sukunimeni, jonka jälkeen alan riidellä Björn Wahlroosin kanssa sukukartanoni omistussuhteista.