Aamulehti
Panssarivaunun konekiväärin riipaiseva ääni kaikuu pellon toiselta puolelta. Vaunun tähtäimessä on sotilas, joka on suojautunut puun taakse ilman kypärää, kivääri kädessään. Videolle kuvatussa taistelussa ei olla talvisodassa, vaan Ukrainassa.
Luotien viuhuessa sotilaan vierestä kuuluu riipaiseva huuto: ”Lääkintämies, minuun osui, lääkintämies.” Miestä on ammuttu jalkaan. Syyskuussa kuvatulla videolla taistelevat sotilaat ovat vapaaehtoisia suomalaisia.
Apuun konekivääritulen alta rientävä sotilas laittaa haavoittuneen jalkaan verenvuotoa tukahduttavan kiristyssiteen. Samanlaisen ensiapuvälineen, jota haavoittuneiden sotilaiden ensiapuun on käytetty Suomessa jo jatkosodassa.
Vielä 2010-luvun taitteessa moni Euroopan maa ajoi alas omaa puolustustaan. Ei uskottu, että sotia käytäisiin enää rintamilla, vaan kriisinhallintaoperaatioissa kaukana maailmalla. Suomessakin tuhahdeltiin poteroiden kaivamisen tai metsässä sotimisen harjoittelemiselle ja kokoomusjohtoinen hallitus sulki varuskuntia.
Asevelvollisuudesta ei kuitenkaan luovuttu. Se on ollut Suomen onni, sillä sota on sotaa nyt ja aina.
Sodat ovat uusien teknologioiden testilaboratorioita. Ensimmäisen maailmansodan rintamilla kuolemaa kylvivät uudet tappokoneet, kuten panssarivaunut ja sukellusveneet. Molemmat ovat edelleen hyvin tärkeä osa nykyaikaista sodankäyntiä.
Kuten ilmassa vihollista väijyvät droonit nyt Ukrainassa, ensimmäisessä maailmansodassa Euroopan taivailla sotilaiden riesana leijuivat tietoa keräävät tähystyspallot.
Vaikka nykyaikainen taistelukenttä on täynnä kameroita ja tieto liikkuu puhelimesta toiseen, valheiden verkko ja propaganda täyttävät silti ilmatilan. Mitään ei voi uskoa, ennen kuin tieto on useampaan kertaan varmennettu. Journalismia tarvitaan. Toisaalta myös sotasuunnitelmia pystytään edelleen punomaan ainakin osittain salassa: Vaikka satelliitit tähyävät taivaalla, emme edelleenkään tiedä, milloin suurhyökkäys käynnistyy.
Venäjä ei ole pystynyt tuhoamaan napin painalluksella Ukrainaa eikä se onnistunut valtaamaan maata muutamassa päivässä. Suunnitelmat epäonnistuivat niin Ukrainan kuin aikoinaan Suomen kohdalla. Ei ole olemassa venäläistä ”tuomiopäivän torpedoa” tai muuta superasetta, joka toisi ylivoiman rintamalla. Kauhu on edelleen tasapainossa ydinaseissa ihan kuin 1970-luvulla.
Riippumatta laeista tai säännöistä, sodassa on aina mukana barbaareja. Ukrainaan hyökänneet venäläiset raiskaavat ja ryöstelevät raukkamaisesti vallattujen alueiden asukkaita. Samojen sotilaiden esi-isät kiduttivat ja hävittivät pohjalaisia isovihan aikana 1700-luvun alussa.
Kuolema ja kauhu ovat läsnä sodassa nyt ja aina. Johtajat uhraavat kansalaisiaan mielipuolisten tavoitteidensa takia. Kaiken perustana on nyt ja aina kivääri sekä kaukana kotoaan oleva nuori mies.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.