Aamulehti
Olen viime viikot kuunnellut työmatkoillani Iida Rauman Finlandia-palkittua Hävitystä. Ensimmäisen kerran aloitin kuuntelemisen jo syksyllä, mutta silloin umpisuora teksti koulumaailman julmuudesta tuntui arkiaamuihin liian musertavalta.
Nyt olen kuitenkin päättänyt kuunnella romaanin loppuun, koska Rauman kuvaama julmuus ei rajoitu vain koulumaailmaan, vaan vaanii kaikkialla, missä ihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä.
Sosiaalipsykologinen tutkimus on osoittanut jo vuosikymmeniä sitten, että ihminen on altis käyttäytymään toista kohtaan julmasti, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Stanfordin vankilakokeessa 1970-luvulla 24 kalifornialaista opiskelijaa jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen sai tehtäväkseen esittää vankeja ja toinen vartijoita. Koe jouduttiin keskeyttämään, koska vartijat alkoivat kohdella vankejaan niin julmasti. Tosin myöhemmin vankilakokeeseen on kohdistunut syytöksiä epäeettisistä tutkimusmenetelmistä, ja sen tieteellisyys on kyseenalaistettu.
Myös tavallinen arkemme on täynnä julman käytöksen ja toisen häpäisemisen mahdollistavia valta-asetelmia. Opettaja joutuu valitsemaan, suhtautuuko hankalasti käyttäytyvään oppilaaseensa rakentavasti vai antaako ymmärtää, että tämän läsnäolosta on koko muulle ryhmälle harmia.
Töissä päätämme joka päivä, kysymmekö lounaalle mukaan myös sitä työkaveria, joka tavallisesti vetäytyy syömään eväänsä yksin vai käyttäydymmekö kuin häntä ei olisi olemassa.
Kaikkein kaltevimmalla pinnalla julmuuden ja lempeyden rajamaastossa keikumme päivittäin vanhempina. Purammeko arkisen väsymyksemme, kiukkumme tai turhautumisemme lapseen, joka on vanhemman edessä täysin aseeton vai ymmärrämmekö vastuumme ja käyttäydymme kuin aikuinen?
Väitän, että kukaan meistä ei onnistu aina arjessaan valitsemaan lempeyttä, vaikka se olisikin ainoa oikea vaihtoehto. Jokainen vanhempi, esihenkilö, opettaja tai puoliso on kohdellut kanssaihmistään tavalla, joka jo hetkeä myöhemmin kaduttaa.
Kevyesti sivallettu julma lause saattaa jäädä soimaan vuosiksi kuulijansa päähän. Vahinkoa ei saa koskaan kokonaan takaisin. Ainoa oikea teko on kuitenkin pyytää anteeksi mahdollisimman pian: sanoittaa toiselle, että sinun ei tarvitse hävetä, vaan minun.
Maailma on täynnä vääryyksiä, joihin emme voi omalla toiminnallamme vaikuttaa. Se, miten omassa arjessamme kohtelemme ympärillämme olevia ihmisiä, on kuitenkin omissa käsissämme ja omalla vastuullamme. Kohdellaan siis toisiamme lempeästi. Muuten maailma pysyy juuri niin julmana kuin Iida Rauman romaanissa.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.
Lisäys 4.2.2023 kello 15:32: Lisätty juttuun tieto, että Stanfordin vankilakokeeseen on kohdistunut syytöksiä epäeettisistä tutkimusmenetelmistä, ja sen tieteellisyys on kyseenalaistettu.
