Outo ääni kajahti alakerrasta keskellä yötä – se saattoi pelastaa henkemme

Puulämmitys on fiksua ja mukavaa, mutta siihen liittyy myös riskejä, kirjoittaa Aamulehden liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki.

24.1. 19:30

Aamulehti

Säpsähdin hereille. Alakerrasta kuului voimakas piipitys. En ollut koskaan kuullut vastaavaa ääntä. Kännykän kello näytti keskiyötä.

Säntäsimme vaimon kanssa tutkimaan asiaa, mutta olin heti lähes varma äänen lähteestä. Ja tiesin, että olimme vakavassa vaarassa.

Kuten monet suomalaiset, olemme tänä talvena polttaneet aiempaa enemmän puuta.

Asumme 1980-luvun sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Keittiössä seisoo iso leivinuuni, joka on ollut tähän asti melko vähällä käytöllä. Kun pakkanen joulukuussa kiristyi ja pörssisähkön hinta pomppasi pilviin, aloimme lämmittää uunia lähes päivittäin.

Sen ansiosta pystyimme laittamaan sähkölämmityksen pienemmälle ja säästämään riihikuivaa rahaa.

Uunin lämmittäminen on myös mukavaa. Puiden ja sytykkeiden kanssa puuhailu on virkistävää käsityötä. Uuni säteilee keittiöön miellyttävää lämpöä ja varaa sitä muurissaan kauan. Tulta on rauhoittavaa tuijotella.

Mutta tuleen liittyy myös riskejä. Ja yksi niistä on häkä.

Siitähän piipityksessä oli nimittäin kyse. Keittiön seinälle kiinnitetty häkävaroitin huusi kuin viimeistä päivää.

Keittiössä ei tuntunut hajua tai näkynyt mitään erikoista. Eikä ihme, sillä häkä on hajuton, mauton ja väritön kaasu. Se on myös tappava myrkky. Huoneilmasta se siirtyy helposti keuhkoihin ja sitä kautta vereen. Häkä syrjäyttää verenkierrosta hapen, jolloin ihminen pahimmassa tapauksessa tukehtuu. Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin 50 ihmistä häkämyrkytykseen. Kuolema voi tulla jopa alle minuutissa.

Miksi ilmaan oli päässyt häkää? Syy oli ilmiselvä. Olimme polttaneet uunia illalla ja sulkeneet pellit nukkumaan mennessä. Hiillos ei kuitenkaan ollut täysin sammunut. Kun pöyhäisin pesää hiilihangolla, sieltä paljastui hehkuvia kekäleitä.

Avasimme heti pellit ja laitoimme taloon läpivedon. Tuulettelin huoneita läpi yön ja kävin useasti varmistamassa, että lapsilla oli kaikki hyvin.

Selvisimme säikähdyksellä ja opimme arvokkaan läksyn. Pellit suljetaan vasta, kun pesä on täysin musta. Tätä painotti joulun alla myös Aamulehden haastattelema asiantuntija, kun hän neuvoi, miten puilla lämmitetään fiksusti ja turvallisesti (Aamulehti 16.12.2022).

Aloin myös arvostaa uudella tavalla seinällä killuvaa pientä vempelettä. Häkävaroitin ei ole kiinteistön pakollinen varuste, mutta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes suosittelee sitä huonetiloihin, joissa sijaitsee polttoainetoiminen laite, kuten takka tai leivinuuni.

Häkävaroittimen saa parilla kympillä. Se on halpa henkivakuutus.

Kirjoittaja on Aamulehden liven ja kuvan päällikkö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut