Ilmastotavoite karkasi käsistä: tavoitetta lämpenemisen rajoittamisesta ei ole enää mahdollista saavuttaa

Ilmasto lämpenee nopeimmin pohjoisilla alueilla ja Euroopassa. Pariisin ilmastosopimuksen tavoitetta lämpenemisen rajoittamisesta alle 1,5 asteen ei ole enää mahdollista saavuttaa. Jopa kahden asteen alle pääseminen tekee tiukkaa.

18.1. 19:30

Tampereella Kaupissa kamppaillaan näinä päivinä hiihdon SM-kisoissa oloissa, jotka eivät ole tammikuun loppupuoliskolle tyypillisimpiä. Ennen kisoja vettä satoi päiviä, ja lumipeite hupeni silmissä.

Voi olla, että kovin kaukana ei enää ole tulevaisuus, missä hiihtokilpailujen järjestäminen Tampereen korkeudella sydäntalvella luonnonlumella on vaikeata, ellei jopa mahdotonta. Kuka tietää, ehkä urheilupuiston pesäpallostadionilla pelataan joskus tulevaisuudessa tammikuussa pesäpalloa.

Viikko sitten julkaistiin Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n raportti, joka nosti kylmät väreet selkäpiihin.

Raportin mukaan vuosi 2022 oli yksi mittaushistorian lämpimimmistä ja sijoittuu kahdeksan lämpimimmän vuoden kärkijoukkoon. Ne ovat viimeiset kahdeksan vuotta. Jokaisena niistä maapallon vuosittainen keskilämpötila on ollut vähintään yhden asteen teollistumisen ajan alkua korkeampi.

Raportissa kerrotaan myös, että maapallon keskilämpötila vuonna 2022 oli 1,15 astetta korkeampi kuin ennen teollistumisen alkua. Se ei ole enää koivin kaukana 2016 voimaan astuneen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteesta rajata ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen teollistumisen ajan alkuun verrattuna.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, kun povaa, että tavoitetta on mahdoton saavuttaa. On laskettu, että nykyisillä päästöillä 1,5 asteen ylitetään jo noin seitsemän vuoden kuluttua. Myös kahden asteen rajan alittaminen on vaikeata.

Aika tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole käymässä vähiin, se on loppumassa.

Euroopan unionin Copernicus-maaseurantaohjelman tutkijat kertoivat äskettäin, että Eurooppa lämpenee keskimäärin nopeammin kuin muut mantereet. Lämpötilat Euroopassa ovat jo pitkään nousseet globaalia keskiarvoa nopeammin.

Yksi syy taustalla on pohjoisten arkisten alueiden läheisyys. Pohjoisessa lämpötila kohoaa tutkijoiden mukaan noin neljä kertaa globaalia keskiarvoa nopeammin.

Ei tarvitse kuin vilkaista karttaa niin näkee, että ilmaston lämpeneminen muuttaa Suomea paljon tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Muutokset näkyvät jo nyt Tampereenkin seudulla monella tavalla, kuten lyhyempinä ja kovin vaihtelevina talvina. Nautitaan siis hiihdoista Kaupissa, kun SM-mitaleita vielä lumilla ratkaistaan.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut