Voiko rahatilanteesta puhua nyt avoimemmin kuin lamavuosina? Silloin moni putosi ystävä­piireistä yksin kulissien taa

Meillä on taipumus pitää omaa elämäntapaamme normina ja kuvitella myös toisten elävän samoin, pohtii Aamulehden toimittaja Kirsikka Otsamo kolumnissaan.

27.12.2022 19:30

Aamulehti

Vielä pitkään laman jälkeen surtiin ja ihmeteltiin, kuinka moni meistä yritti viimeiseen asti pitää yksin kulisseja yllä. Ahdinkoon pudonneet eivät olleet paljastaneet läheisilleenkään, kuinka tiukat ajat elämässä olivat koittaneet.

Vaikeaan tilanteeseen ajautuneet kantoivat velkataakan lisäksi häpeää, jonka jäljet elävät yhä. Ystäväpiireistä katosi jäseniä, jotka eivät kertoneet, miksi eivät enää tulleet syntymäpäiville tai yhteisille ravintolaillallisille. He kieltäytyivät osallistumasta kaveriporukan yhteislahjaan tai hulppeaan mökkivuokraukseen vedoten vaikkapa kiireisiin.

Taloudellisen alemmuuden alla moni menetti sosiaaliset suhteensa.

Olisiko noista ajoista jotain opittavaa? Ymmärrämmekö aiemmankaan vertaa toistemme todellisuutta? Entä voiko huolta ja ahdistusta olla nyt myös yllättävissä paikoissa?

Pitkäaikainen, syvä ja periytyvä köyhyys on raskainta kantaa. Se ei ole kadonnut keskuudestamme mihinkään. Äkillinen pudotus voi silti sekin olla pelottavaa. Myös keskiluokkaisissa perheissä, joissa juhlapyhät vielä hoidettiin kuin ennenkin, saattaa vähitellen koittaa karu tammikuu. Ihmisten taloudellisen liikkumavaran väliset erot ovat nyt suuria.

Meillä on taipumus pitää omaa elämäntapaamme normina ja kuvitella myös toisten elävän samoin.

On arjen kannalta hyvin eri asia, asuuko vaikka valmiiksi maksetussa talossa pitkän sähkösopimuksen suojassa tileillään säännöllinen palkka ja puskurirahastot, vai meneekö jokainen kasaan saatu euro arjen kasvaviin kuluihin.

Moni unohtaa nopeasti jopa omat aiemmat vaiheensa. Miltä tuntuikaan miettiä, riittävätkö rahat koko kuukaudeksi? Puntaroida nolona illan ystävien kanssa ja loppukuun ruokalaskun välillä.

Hyvästä onnestaan ei tarvitse kantaa syyllisyyttä. Toisen hankala tilanne on harvoin toisen syytä. Osat myös vaihtuvat. Aina pitää silti olla kykyä asettua toisen asemaan, hienotunteisuutta ja realismia. Jos ennen kokoonnuttiin joukolla arvokkaille illallisille, voisiko yhteyttä hoitaa nyt toisin?

Harva toivoo, että ystäväpiiristä putoaa pois rakkaita jäseniä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty kulutusjuhlaan. Jos kalliit konserttiliput, viikonloppumatkat ja suuret kimppalahjat ovat olleet liki yhteinen velvollisuus, voisiko kalleuden sijaan arvostaakin kohtuutta? Onko leveily jo noloa?

Kun vielä äsken keräiltiin innoissaan ravintoloiden Insta-kuvia varten tehtyjä, pitkiä ja kummallisia maistelumenuita ja koettiin tavallisuudesta kotihäpeää, voisiko oikeasti kauniimpaa taas olla maltillisuus ja matala profiili?

Itse otan pienen askeleen ja trendibrunssin sijaan kutsun ystävät rehellisesti kotiimme. Keitän kahvit ja paistan pellillisen tuoreita pullia.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut