Pikkujouluissa vaanii uhkia: joko haukutaan pomon viimeisin ylilyönti tämän kuullen tai yritetään loppuillan pyörteissä iskeä kollegaa

20.11. 7:00

Firmojen ja työpaikkojen pikkujoulukausi käy kuumana, mikä saa monet panikoimaan. Miksi viettää vapaallakin aikaa ihmisten kanssa, joita muutenkin katselee kaikki arkipäivät läpi vuoden? Pikkujouluissa työkaverit pitäisi myös kohdata ihmisinä eikä kollegoina. Vähemmästäkin hirvittää.

Sitä paitsi viihteelle heittäytyvästä lähimmäisestä uhkaa paljastua uusia puolia. Joku on vielä kaikkitietävämpi kuin työarjessa, toinen alkaa käydä turhan tuttavalliseksi ja kolmannelta irtoilee arveluttavia näkemyksiä. Toisaalta työkaverin kanssa voi löytää erilaisen ilmapiirin vallitessa aivan uudenlaisen yhteyden.

Ravintolat, baarit, pitopalvelut ja tapahtumajärjestäjät kiittävät, kun yritykset ja instanssit syytävät rahaa kemuihin – vaikkeivät enää yhtä huolettomasti kuin takavuosina. Silti tietynlaisesta status-kiillottimesta käy se, mitä hulppeaa pikkujouluissa puuhataan. Kun googlaa “pikkujoulut 2022”, silmien eteen lävähtää yli 10 000 hakusanan verran tiloja, tarjontaa, ohjelmaa ja kaikkea jänskää. Vähän glitteriä kaamokseen, hei!

Pikkujoulujen peruskaava on tuttu: alle jokin pakollinen ohjelmanumero, jonka jälkeen syödään ja sen päälle tietysti ryypätään. Nykyään suosiossa taitaa olla Elämäni biisi -ohjelman simulointi, mikä on kieltämättä suhteellisen leppoisaa ajanvietettä. Myös vanhaan klassikkoon eli Secret Santa -lahjomiskierrokseen voi aina luottaa. Hohtokeilaus tai karaokekin voi olla ihan kivaa.

Usein pikkujouluja yhdistää etenkin alkuillasta yllä väijyvä väkinäisyyden henki, vaikka rentoa yhteisöllisyyttä tavoitellaan. Juhliminen tuottaa paineita. Miten tässä nyt pitäisi olla, kun ollaan vapaalla? Pukeuduinko yli tai ali? Kuka mahtaa juoda tänä vuonna liikaa? Vaarassa ovat etenkin ne poloiset, joilla ei ole tapana juhlia ja joille firman pikkujoulut ovat vuoden päätapahtuma.

Kielenkannat tuppaavat avautumaan muutaman jälkeen, ja helposti tulee sanottua enemmän kuin arjessa koskaan tohtisi. Tiedätte kliseet: joko tilitetään työkaverille kaikki aviokriisiä myöten, haukutaan pomon viimeisin ylilyönti tämän kuullen tai sitten yritetään loppuillan pyörteissä iskeä kollegaa.

Vielä pitäisi kestää seuraava maanantai, jolloin palataan luimistellen työpaikalle. Harva silti toisten puheita muistaa, vaan lähinnä häpeää omia sönkötyksiä.

Ei ole ihme, että Kaverille ei jätetä -sarjan jakso Pikkujoulu (1999) näytetään joka vuosi tv:ssä. Niin osuvan hauskasti se irvailee suomalaisille pikkujoulustereotypioille.

Jotkut rehvastelevat sillä, monetko pikkujoulut pääsee tänä vuonna “pelaamaan läpi”. Jotkut ovat kauhusta kankeina yksistäkin.

Itselläni on luvassa levy-yhtiön, lapsiperheporukan ja työpaikan pikkujoulut. Kolme hyvää mahdollisuutta pilata ihan kaikki!

Tomi Nordlund

Kirjoittaja on levy-yhtiön perustaja ja lukion opettaja

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut