Tätä tapahtumaa en jätä väliin marraskuussa – Nukkuvat asukkaat eivät aavista, mitä ympärillä tapahtuu

Kerran meinasin pyörtyä ja toisena en päässyt ylös sängystä koko päivänä. Silti lähden mukaan aina uudelleen, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Annastiina Salonen.

13.11. 19:30

Aamulehti

En olisi uskonut. Marraskuusta on tullut minulle kuukausi, jota odotan innokkaasti.

Tajuan kuukauden lähestymisen loppukesästä. Käyn säännöllisesti verkossa kurkkimassa, järjestetäänkö odottamani tapahtuma tänäkin vuonna.

Nyt minulla on vuorossa jo neljäs kerta. Aiemmista kerroista yksi reissu on mennyt hyvin. Kaksi kertaa on tuntunut lähinnä siltä, että kuolen. Ja silti taas mennään.

Tapahtuman nimi on Yö-rogaining. Kyse on yösuunnistuksesta. Kilpailuun ilmoittaudutaan pienissä joukkueissa. Matkaan voi lähteä pyörällä tai jalan. Oma joukkueeni on mukana tossusarjassa.

Kisakeskus sijaitsee aina eri paikassa, Tampereen läheisyydessä. Muutaman sadan ihmisen joukko kokoontuu keskukseen myöhään perjantai-iltana. Jokainen saa käsiinsä kartan, johon on merkitty rastit. Alue on laaja, koska pyörällä ehtii kahdeksassa tunnissa pitkälle.

Joukkueet levittäytyvät pitkin salia suunnittelemaan itselleen sopivaa reittiä. Mitataan etäisyyksiä, arvioidaan maastoa, keliä ja omaa kuntoa. Vedetään viivoja karttaan. Hörpätään vähän kahvia ja pureskellaan energiapatukkaa.

Kymmeneltä matkaan lähtevät ensin pyörät ja sitten tossut. Sadat otsalamput vilkkuvat. Tulikärpäset lentävät kohti yötä.

Rasteista saa eri määrän pisteitä, ja tavoite on kerätä niitä mahdollisimman paljon. Toiset ovat mukaan kilpailuhenkisesti ja toiset vain, koska rämpiminen marraskuun yössä on hauskaa.

Yötä on taivallettu hyytävässä räntäsateessa, jalat nilkkoja myöten loskassa. On menty myös pikkupakkasessa ja kuutamossa. Välillä sukelletaan pimeään metsään, välillä vaelletaan hämärillä kaduilla. Talojen pihoille on viritetty ensimmäiset jouluvalot, ja kaikkialla on rauhallista, pysähtynyttä. Nukkuvat asukkaat eivät aavista, että heidän ympärillään pyörii suunnistajia.

Muutamassa tunnissa eteneminen alkaa tuntua kidutukselta. Jokainen askel sattuu. Kerran meinasin pyörtyä ja toisena en päässyt ylös sängystä koko seuraavana päivänä.

Maaliin pitää selviytyä aamukuuteen mennessä. Sen jälkeen tarjolla on aamupalaa.

Kotona odottaa vielä kaksi rastia: suihku ja sänky. Herätys on sitten joskus iltapäivällä. Perinteeseemme kuuluu vielä sauna, hyvä ruoka ja kunnon jälkipelit oman joukkueen kesken seuraavana iltana.

Monesti olen miettinyt, mikä saa minut lähtemään mukaan tällaiseen hulluuteen kerta toisensa jälkeen.

Olenko kovakuntoinen? En.

Olenko yllytyshullu? Ehdottomasti.

Tunnenko rajani? En todellakaan. Ne tulevat minulle täytenä yllätyksenä, kun paluuta ei enää ole.

Mutta marraskuuta odotan innolla.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut