Miksi rikottu urheilija mieluiten vaikenee? – ja muut kolme asiaa, jotka jokaisen tulisi ymmärtää epäasiallisesta valmennuksesta

Kriitikot pelkäävät turhaan esimerkiksi sitä, etteikö huipulla saisi yhä valmentaa kovaa, kirjoittaa kolumnisti Marika Lehto.

16.10. 5:30

Olen käsitellyt viime vuosina epäasiallista valmentamista ja jopa seksuaalista häirintää useissa artikkeleissa ja parissa kirjassakin. Keskustelu valmennuskulttuurin epäkohdista on ollut Suomessa parempaa kuin koskaan, mutta sitä vaivaa edelleen muutama väärä yleistys.

Yksi yleisimmistä kysymyksistä on se, että miksi urheilijat tulevat väitteineen esiin vasta vuosien päästä. On ymmärrettävä urheilun valtaa nuoren, kunnianhimoisen urheilijan mielessä ja valmennussuhteen valta-asetelmaa. Vielä siinä vaiheessa, kun on syvällä oman lajiyhteisön kuplassa, voi olla mahdotonta erottaa, mikä osa toiminnasta rikkoo omia tai toisten rajoja. Vaikka sen näkisi, ei välttämättä välitä. Kunnianhimo on niin suurta, että menestyksen eteen on valmis jopa antamaan itseään tai toisia vahingoitettavan.

Etenkin nuori urheilija on aina alisteisessa asemassa. Valmentajalla on valtava valta siihen, miten urheilijan ura etenee. Huipulle on hankalaa ellei mahdotonta päästä ilman myös seuran, lajiliiton ja muun yhteisön hyväksyntää. Kannattaa olla hiljaa eikä hankala.

Toinen yleinen, mutta väärä luulo on se, että epäasiallisen valmennuksen kitkeminen olisi yhtä kuin vaatimustason laskeminen. Kriitikot ovat huolissaan siitä, ettei edes huipulla saisi enää valmentaa kovaa. Totta kai saa ja pitääkin. Huippu-urheilussa pusketaan aina yli oman mielen ja kehon rajojen, ja myös lapsilta voi vaatia asioita. Se on kuitenkin eri asia kuin se, että urheilija kohdataan huutamalla, haukkumalla, alistamalla tai pelottelemalla. Toiset urheilijat kyllä kestävät senkin. Toiset eivät.

Pahinta on seuraukset heille ihmisinä, mutta sekin on hyvä muistaa, että menetämme heissä menestyjiä. Yleensä urheilijan tulokset vain paranevat, jos valmentaja kohtaa hänet ihmisenä ja luo turvallisen ympäristön hakeutua äärirajoille ja niiden yli.

Kolmanneksi, valmennuksen epäkohdista kertoneita urheilijoita syytetään usein siitä, että kyse on heidän heikkoudestaan. Heidän olisi pitänyt ymmärtää siirtyä urheilemaan matalammalle tasolle. Väite on perusteeton. Huipulle pyrkivät ovat käytännössä aina tavallista tunnollisempia ja kunnianhimoisempia ihmisiä, ja juuri heidän taipumuksensa olla valmiita antamaan kaikkensa voi osaltaan altistaa heitä vääränlaiselle kohtelulle.

Harhaisia käsityksiä on toki muitakin.

Vahingollista on esimerkiksi ajatella koko urheilumaailman olevan läpimätä. Niin ei ole. Lähes kaikki valmentajat Suomessa tekevät loistavaa, liian vähän arvostettua työtä ja moni myös muuttuu. Asioiden hyvä yleinen tola ei kuitenkaan saa estää meitä edelleen puuttumasta jokaiseen tapaukseen, jossa urheilijaa on rikottu ihmisenä.

Marika Lehto

Kirjoittaja on toimittaja, kirjailija ja yrittäjä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut