Teimme paluumuuton Tampereelle vähän yli vuosi sitten 10 vuoden Helsinki-kokeilun jälkeen. Emme ole paljasjalkaisia tamperelaisia ja juuremme ovat muualla, mutta meillä oli ikävä henkiseen kotiimme.
Päätöstä muutosta ei tehty hätiköiden. Huomioimme jopa kunnallisveroprosentit puntaroidessamme elämänlaadun taloudellista muutosta. Tampereen veroäyri on 20,25 ja Helsingin 18. Asuinkustannukset koituivat silti Tampereella alhaisemmiksi, vaikka vaihdoimme isompaan ja uudempaan kotiin, lähempänä keskustaa ja omalle tontille.
Tutuille kulmille asettuminen tuntui kuin olisi aikakoneesta tipahtanut. Monet asiat, joihin kiinnyin jo kun ensimmäisen kerran muutin kaupunkiin 90-luvulla, olivat pysyneet ennallaan: Näsijärvi, Pyhäjärvi, Hämeenpuisto, Kaupin maastot, Pyynikki. Ennallaan on myös kaupungin viriili kulttuuri- ja tapahtumatarjonta. Tampere on yhtä helposti lähestyttävä kuin ennenkin. Myös välimatkoissa. Hyvästi kehiä pitkin jurruttaminen, tervetuloa pyörällä paikasta toiseen rullailu! Emmekä edes asu keskustassa.
Enemmän tuntui kuitenkin siltä kuin olisi hypännyt tulevaisuuteen. Ratikan kolahtelu kiskoilla on merkki modernista kaupunkiliikenteestä. Areenan silhuetti tornitaloineen on kuin suurkaupungista ja Kalevan maauimalassa polskiessa ei kaipaa etelän lämpöön. Vanhan lenkkireittini varrelle on noussut pittoreski asuinalue: Kun ennen sai jolkottaa Kekkonen-Paasikiventien pakokaasuissa, voi Näsijärven maisemia ihailla nyt Ranta-Tampellan raitteja käyskennellen. Ratinan suvannossa on uutta vipinää, kun Suvi-laivan lisäksi siellä on joukko muita kelluvia ravintoloita. 10 vuotta sitten hieman väsähtäneeltä tuntunut Koskari on saanut aivan uutta imua Ratinasta kyljessään.
Vuosikymmenessä Tampereella on tapahtunut valtavasti hyvää. Edellä mainittuja asioita on rahoitettu myös kuntalaisten verovaroin, ja mielestäni onnistuneesti. Kaupunki on vain kasvattanut vetovoimaansa. Mutta pieni jurnutushan kuuluu aina asiaan, vai mitä? Maauimalan aikatauluista ei ota erkkikään selvää, ne kun tuntuvat vaihtelevan lähes päivittäin. Entä miksi kaupungin omistamaan uimahalliin ja uimalaan ei pääse yhdellä ja samalla lipulla? Byrokratian kukkanen lienee sekin, että jos haluaa mennä sekä uimalaan että uimahalliin, yhdistelmälipun saa ostettua vain uimahallin puolelta.
Tampereen vetovoimaisuutta selittää myös ”moro-henkinen tamperelaisuus”, kuten eräs helsinkiläinen ystäväni kaupungin yleistä mentaliteettia kuvaili. Se on ehdottomasti positiivinen määritelmä.
Emme ole katuneet hetkeäkään paluumuuttoamme, ja aion ostaa maauimalakortin myös ensi kesänä.
Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö.