Heräsin kerrankin ajoissa ja tajusin aikaisten aamujen ihanuuden – silti mikään ei muuttunut

Aamulehden toimittaja Saara Nyystilä oivalsi, miten vaikeaa on muuttaa totuttuja tapoja, vaikka muutos olisi pelkästään hyväksi.

8.12.2022 19:45

Aamulehti

Olen ollut iltavirkku niin pitkään kuin muistan. Kun olin päiväkodissa, äitini valitsi vaatteeni aina iltaisin valmiiksi, ettei aamulla tulisi kiire. Alakouluikäisenä ystäväni joutui aamuisin odottamaan minua yhteiselle koulumatkalle. Odottelusta tuli niin päivittäistä, että äiti alkoi lopulta pitää eteisessä jakkaraa, jotta ystäväni sai sentään istua.

Hävettää myöntää, mutta vielä lukiovuosinakin äidillä oli tapana jättää jääkaappiin valmis voileipä, jotta varmasti ehtisin syödä aamulla.

Äidiltä riitti ymmärrystä, sillä hän on itsekin iltavirkku. Isä taas ei voinut aamuihmisenä ymmärtää, miksi aina piti torkuttaa.

Olen aina ollut kateellinen aamuvirkuille. Koko yhteiskunta pyörii heille sopivaan vuorokausirytmiin, mutta en nyt jaksa uhriutua asiasta sen enempää. Pointtina on nyt se, että olen aina halunnut olla isäni kaltainen aamuihminen. Se, jolla ei ole kiire aamuisin. Se, joka ehtii hakea lehden ja lukea sen kahvikupposen kanssa keittiön pöydän äärellä.

Lue lisää: Maailma pyörii tietyn unirytmin mukaan, ja isolle osalle suomalaisista se on aivan väärä – Tutkija kertoo, miksi omaa unirytmiä voi olla mahdoton muuttaa, vaikka yrittäisi

Luulin, että sellainen aamurutiini tulisi lopulta iän myötä, mutta ainakaan nyt 27-vuotiaana en herää yhtään sen aiemmin kuin ennenkään. Joka ikinen aamu torkutan ja joka ikinen aamu tulee kiire.

Sitten tuli se yksi aamu, jolloin heräsin ajoissa. Olin mennyt nälkäisenä nukkumaan, ja aamulla kun heräsin kissan kohelluksiin, en saanut enää nukuttua mahan murinalta. Siispä päätin nousta ylös ajoissa – ihan testimielessä nähdäkseni, onko se ruoho vihreämpää vuorokausirytmin paremmalla puolen.

Onhan se. Oli aikaa katsella ulos ikkunasta ja miettiä, millaiset vermeet olisi sään kannalta hyvä pistää päälle.

Tein rauhassa aamiaisen. Samanlaisen, minkä jokaisena muunakin aamuna, mutta silti. Kyllä puuro maistuu erilaiselta, kun sitä ei hotki kauhealla kiireellä ja vedä kurkusta alas kahvilla samalla, kun tökkii meikkivoidetta silmäpusseihin.

Aamulla ehti hoitaa muutaman juoksevan asian. Pari sähköpostia sinne tänne, ilmoittautuminen viikon treeneihin. Kuinka ihanaa saada tuollaisia asioita heti aamulla pois alta. Ennen ovesta ulos lähtemistä ehdin vielä kerrata, onhan kaikki mukana. Näin niiltä unohduksilta varmaan vältytään.

Jos elämä on näin hyvää aikaisina aamuina, miksi tästä ei tekisi tapaa?

Sitten koitti seuraava aamu. Olin vielä unen ja todellisuuden rajamailla, kun herätyskello herätti. Tajusin kuitenkin, että jos nyt heti nousisin ylös, olisin varmasti ajoissa ja aamuni olisi rauhaisa.

Torkutin silti ainakin kolme kertaa. Taas kauhealla kiireellä kaikki aamurutiinit. Sukat hukassa, kylmä puuro jää kesken ja hiki nousee pintaan. Taas myöhässä.

No, ehkä seuraavana aamuna nousen ajoissa.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut