Suomalaisina ymmärrämme, miksi Ukraina ei luovu alueistaan – Katkeruus Karjalasta kalvaa sukupolvesta toiseen

Venäjän ja länsimaiden välirikosta on vaikea nähdä nopeaa paluuta ystävälliseen kanssakäymiseen, kirjoittaa Aamulehden sunnuntaivieras Tero Luoma.

14.8. 5:30

Vierailin Tampere-talossa Rauli Virtasen näyttelyssä Saigonista Kiovaan, jossa reportteri kävi henkilökohtaisesti läpi kuviaan maailman eri kriisipesäkkeistä 50 vuoden ajalta. Vietnam, Korea, Romania, Nicaragua, Sierra Leone, Afganistan, Lähi-itä ja viimeisimpänä Ukraina avasivat näkemään ihmiskunnan aiheuttaman tuhon ja kärsimyksen.

Kierros veti hiljaiseksi. Mikä on se kollektiivinen, barbaarinen voima, joka johtaa toteuttamaan mitä törkeämpiä sotarikoksia ja ihmisyyden loukkauksia? Pahimmillaan ihminen on brutaali peto.

Maailmassa on useita ratkaisemattomia konflikteja. Maailmanrauhaa ei saavuteta koskaan, vaan jossain soditaan aina. Vallankaappauksia ja vainoa esiintyy yhä yleisesti. Pahuus on osa ihmiskunnan historiaa, vaikka emme haluaisikaan sitä hyväksyä.

Vaikka monilta osin ihmiskunta on kyennyt merkittävään elintason kehitykseen, elää silti merkittävä osa maailman väestöstä alistettuna vailla keskeisiä ihmisoikeuksia. Oikeus mielipiteeseen ja fyysiseen koskemattomuuteen, oikeus omistaa tai oikeus opiskella ovat kauniita periaatteita, mutta liian monelle vain kaukaisia unelmia. Erityisesti naisten oikeuksissa maailma ei ole tasa-arvoinen.

Koska halusin ymmärtää itänaapurin ajattelua, luin toimittaja Catherine Beltonin teoksen Putinin sisäpiirissä – kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan. Kirja on jäätävä kuvaus viime vuosikymmenten kehityksestä Venäjällä. Lukiessani mietin mielessäni, voiko tämä olla todella totta.

Vastustajat ja kriitikot on systemaattisesti siirretty syrjään. Yllättävän moni on päätynyt ikkunasta ulos. Valta ja varallisuus on kahmittu pienen piirin haltuun oikeusvaltion periaatteista piittaamatta. Kuilu arvomaailmassa ja maailmankuvassa länsimaiden kanssa on kasvanut ammottavan suureksi.

Eikö tätä voitu estää? Milloin ja miten tähän olisi pitänyt puuttua? Onko jo liian myöhäistä? Tästä välirikosta on vaikea nähdä nopeaa paluuta ystävälliseen kanssakäymiseen. Tarvittaisiin massiivinen muutos, jotta nykymeno pysähtyisi.

Ukraina taistelee kansakuntansa tulevaisuudesta ja oikeudestaan itsenäisyyteen. Maa ei suostu ryöstetyksi ja alistetuksi. Sen suvereniteettia on loukattu. Sota ei pääty lähiaikoina, koska kumpikaan osapuoli ei pysty antamaan periksi. Ukrainalle rauha ja alueluovutukset olisi vaikea hyväksyä.

Suomalaisina voimme verrata tilannetta historiaamme, jolloin jouduimme luovuttamaan Karjalan alueet Neuvostoliitolle. Kansakunta ei unohda sitä koskaan. Katkeruus jää kalvamaan sukupolvelta seuraavalle.

Ihminen turtuu sotauutisille. Kotisohvalla on helpompi vaihtaa kanavaa ja säilyä omassa suojakuplassa. Mitä kauempana konflikti, sitä vähemmän se koskettaa.

Uutisvalokeilaan mahtuu vain yksi kriisi kerrallaan. Nyt se on Ukraina, vaikka hirmuteot jatkuvat muuallakin. Maailmalla kaiken nähnyt Virtanen oli onnistunut taltioimaan kuviinsa kurjuudenkin keskellä tavallisten ihmisten inhimillisyyden ja toivon. Sitä toivoa emme saa unohtaa.

Kirjoittaja on talousvaikuttaja ja omistajuuskirjailija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut