Kuolemansairas äitini sanoi tärkeimmän: ”Kyllä sinä tiedät, luota itseesi”

Miksi ketään kiinnostaisi nyt, mitä mieltä olen 20 vuotta sitten sairaalassa kohdalleni osuneista ihmisistä ja asioista, kysyy Aamulehden toimittaja Jaana Leena Kerola.

20.7. 5:30

Aamulehti

Tampereen yliopistollinen sairaala sai kesäkuussa Suomen ensimmäisenä yliopistosairaalana vauvamyönteisyyssertifikaatin, ja useat tuon uutisen lukeneet palaavat kaukaisiin synnytyskokemuksiinsa. Tarinaa syntyy ponnistelematta, vaikka sillä ei olisi enää merkitystä.

Juuri tämän päivän, kuopukseni syntymäpäivän, lähestyessä aloin pohtia, miksi ketään kiinnostaisi nyt, mitä mieltä olen 20 vuotta sitten sairaalassa kohdalleni osuneista ihmisistä ja asioista. Lapseni syntyi elävänä, mikä oli keskenmenojen jälkeen upeaa. Se on tänäkin päivänä kiinnostavinta.

Toki synnyttäminen on niin kertakaikkinen kokemus, että siitä ja sen jälkeisistä päivistä tekee mieli puhua. Puhumisella on myös terapeuttinen vaikutus, mutta on valittava hetkensä. Ensisynnyttäjälle sopii edesmenneen presidentti Mauno Koiviston viisas ajatus siitä, että ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Tämän vuoksi ensisynnyttäjä jätettäköön rauhaan leelian lepotuolia etsiessä.

Itse kuuntelin hurjia synnytyskokemuksia pienestä pitäen. Makustelin tarkkaan äitini käyttämää keisarileikkaus-sanaa. Prinsessaleikkejä rakastavasta se kuulosti ihanalta, mutta äitini liitti siihen kamalia asioita. Olin selvästi aiheuttanut äidilleni kipuja, joten saatoin syyllistyäkin.

Ennen esikoiseni syntymää viime vuosituhannen lopulla keisarileikkaus-sana oli vaihtunut sektioksi. Etenin kohti alatiesynnytystä, kunnes lääkäri päätti päätään pitkään pyöriteltyään, että minut viedään sektiota varten leikkaussaliin. Vauva tarvitsi happea. Sama toistui kuopukseni kohdalla.

Oliko kuuntelemillani synnytystarinoilla vaikutusta synnytyksiini? Pidän sitä mahdollisena, sillä rentous avaisi paikkoja paremmin kuin kauhutarinat. Tuolloinkin puhuttiin synnytyspeloista, mutta en osannut pukea tilannettani sanoiksi niin, että olisin saanut apua pelkoihini.

Lapseni saivat varhain tietää, että lääkäri kiepautti heidät leikkaushaavasta ulos. Hapenpuutteen merkityksestä ihmisen aivoille puhuimme myöhemmin.

Vaikka mietin nyt äitini synnytyspuheiden vaikutusta, myös kiitän häntä. Kun sain kuopukseni, äitini eli viimeisiä aikojaan. Hän pystyi puhumaan enää vähän, mutta hän sanoi tärkeimmän saatuani moitteet vauvani vähäisestä painonnoususta. ”Kyllä sinä tiedät, luota itseesi”, hän sanoi. Sanat hälvensivät huoleni, ja lapsi kasvoi.

Juuri luottamuksen henkeä kannattaa periyttää eteenpäin.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut