Rakkauskirje: Vuodet vierivät, mutta sinä pysyit pettämisestä huolimatta vierelläni – kohta on eron aika

Muutin perässäsi isoon kaupunkiin, pois kotoa. Jännitti, mutta kannatti. Vaikka olin tulen palavasti rakastunut sinuun, tunsin silti vetoa ystäviisi, kirjoittaa rakkauskirjeessään toimittaja Juho Korpela.

1.8. 5:30

Aamulehti

Hei rakas.

Muistan kuin eilisen, sen heinäkuisen päivän, jolloin sain kirjeen sinulta. Ihon alla kihelmöi avatessani nimelläsi varustettua valkoista kirjekuorta. Tapaisimme syksyllä, kerroit.

Ajoitus tuntui silloin täydelliseltä. Muutin perässäsi isoon kaupunkiin, pois kotoa. Jännitti, mutta kannatti. Siitä on nyt kuusi vuotta.

Otit minut avosylin vastaan. Syksy oli kuin loputonta nousuhumalaa. Taisi se kirjaimellisesti sitä ollakin. Rakastuin sinuun: Muotoihisi, tarjontaasi ja ennen kaikkea sivistykseesi. Kuinka viisas voikaan joku olla? Vaikka en ole lähellekään sinun kaltaisesi, sait viisauden tarttumaan jollakin ilveellä myös minuun.

On silti pakko myöntää: petin sinua. Vaikka olin tulen palavasti rakastunut sinuun, tunsin silti vetoa ystäviisi. Ympärilläsi tapahtui niin paljon, että unohdin sinut. Oli pöytäjuhlia, vuosijuhlia, puistojuhlia, extempore-juhlia. Kaikki muu kiinnosti sinua enemmän.

Vuodet vierivät. Tiesit, että käyn vieraissa, mutta annoit silti tarvittaessa aikaasi. Ilmaiseksi, vaikka sukulaisesi ulkomailla ovatkin maksullisia.

Kaksi euroa, 60 senttiä. Tarjoamasi halvat lounaat pitivät minut terveenä. Teit salaattiakin ja keitit kahvit. En tiedä pystynkö sanomaan tätä sinulle koskaan päin naamaa: Tarjoamasi ruoka saattoi olla kaikista parasta sinussa.

Ensirakkauden huuma kesti muutaman vuoden ennen kuin arki vei mukanaan. Aloin tehdä töitä tapaamistemme ohessa. Se häiritsi suhdettamme, erityisesti minua. Olin poissa oleva, en pystynyt keskittymään tarpeeksi. Alisuoriuduin.

Kolmen ja puolen vuoden yhdessä olon jälkeen saimme kuitenkin juhlia. Hieman myöhässä, mutta silti. Jollekin ne juhlat olisivat riittäneet, mutta minä halusin jatkaa kanssasi. Vielä muutaman vuoden.

Olen kasvanut aikuiseksi kanssasi. Oppinut perustelemaan, ajattelemaan, ehkä väittelemäänkin. Oppinut yhteiskunnasta. En väitä olevani eri ihminen, mutta jotain peruuttamatonta olet saanut aikaan minussa.

Muuttunut olet kyllä sinäkin. 2019 suunnittelit nimesi vaihdosta, mutta onneksi luovuit aikeista. Mutta tuon vuoden jälkeen moni asia ei ole enää ollut entisellään. Sinusta tuli outo, hieman poissaoleva. Puheesi innovaatioista ja omasta brändistäsi etäännyttivät. Ympärillesi ilmestyi uusia, hieman outoja ystäviä. Monet ystävät ympärilläni saivat tarpeekseen sinusta ja muuttivat Helsinkiin. Minä jäin.

Loppu kuitenkin lähenee ja kohta on aika jäähyväisten. Haluaisin ehkä jäädä, mutta aikansa kutakin. Minun on mentävä, sinä jäät.

Edessä siintää kuitenkin vielä viimeinen haaste. Sen jälkeen ovet sulkeutuvat. Syksyllä on gradun kirjoittamisen aika. Kiitos jo tässä vaiheessa, rakas Tampereen yliopisto.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut