Ukraina ja avoimuus ovat lisänneet armeijan houkuttelevuutta, mutta edelleen ajatus sotimisen opettelusta on karmiva

Unelmatilanne olisi, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä puoleksi vuodeksi harjoittelemaan, kuinka maata puolustetaan asein. Maailma ei koskaan tule olemaan niin hyvä, että se olisi mahdollista, kirjoittaa Iina Thomsson.

12.7. 5:30

Aamulehti

Menin viikko sitten armeijaan ja vietin siellä kaksi tuntia. Olin siis töissä, tekemässä uutista uusien alokkaiden palveluksen alkamisesta. Porttien sisäpuolelle pääseminen oli kiinnostava kokemus.

Aikaisemman kosketukseni armeijaelämään olen saanut lähipiirin kertomien tarinoiden kautta. Edelleen inttijuttuja kuulee täysin pyytämättä ja yllättäen, vaikka yleisesti ottaen ikäiseni ihmiset ovat luopuneet kurkkusalaateista jo tovi sitten.

Lue lisää: Uudet alokkaat aloittivat palveluksensa Parolan panssari­prikaatissa, katso kuvat ensimmäisestä päivästä kasarmilla – koulutuksissa puhutaan Venäjän asevoimien potentiaalista ja taistelutavoista

Venäjän hyökkäyksen myötä ymmärrys siitä, että palveluksessa hankittua koulutusta voi joutua joskus todellisuudessa hyödyntämään, valkeni monelle aivan uudella tavalla.

Nyt palvelukseen astuvat tiedostavat tämän aikaisempia sukupolvia selkeämmin. Puhutaanhan heille suoraan Venäjän asevoimista ja niiden potentiaalista. Ei pelkästään mystisestä keltaisesta valtiosta. Haastattelemani alokkaat kokivat olevansa jopa motivoituneempia asepalvelukseen vallitsevan tilanteen vuoksi, ja yleisestikin kiinnostus maanpuolustusta kohtaan on ollut kasvussa.

Tämä kenties näkyy myös siinä, että tänä vuonna ennätysmäärä naisia haki asepalvelukseen. Tosin ennätys vaikuttaa rikkoutuvan joka vuosi. Se saa pohtimaan, olisiko todella järkevintä ulottaa kutsunnat koko ikäluokkaan, kun kiinnostus on jatkuvassa kasvussa. Armeija on epätasa-arvoinen, sen varmasti kaikki myöntävät. Ei ole enää millään tavoin perusteltavissa, että vain miehillä on velvollisuus, jota tuomion uhalla on noudatettava.

Naisten kasvanut kiinnostus vapaaehtoista palvelusta kohtaan on näkynyt myös omassa lähipiirissäni. Olen seurannut sitä mielenkiinnolla, erityisesti siksi, että armeijaan meneminen ei ole ollut itselleni koskaan varteenotettava vaihtoehto.

Myönnän, että suhtautumiseni armeijaan ei milloinkaan ole ollut kovin positiivinen. Rauhaa rakastavana ihmisenä olisi mielestäni tietenkin unelmatilanne, että kenenkään ei tarvitsisi lähteä vähintään puoleksi vuodeksi opettelemaan, kuinka omaa maata puolustetaan asein vihollisia vastaan. Valitettavasti maailma ei koskaan tule olemaan niin täydellinen paikka, että tällainen skenaario olisi mahdollinen. Sen olemme nähneet liian läheltä.

Sen sijaan Puolustusvoimat on viime vuosina pelannut viestintäpeliään viisaasti. Kokonaisia televisiosarjoja on omistettu nuorten armeijataipaleen seuraamiselle ja tiedottamisesta on tullut avoimempaa. Tämä on varmasti kasvattanut kiinnostusta asepalvelusta kohtaan ja modernisoinut mielikuvia armeijasta.

Se on hyvä asia. Tässä maailmantilassa.

Tätä mietin varustevaraston pihalla, kun tuoreet sotilaspoliisit opettelivat käsittelemään asetta, ”uutta puolisoaan”, niin minulle kerrottiin.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut