”Kuin juustoa”, totesi lääkäri ja nyt minulta puuttuu hammas – Yksi ja sama ajatus täyttää pääni aina suunterveyttä hoidettaessa

Aina, kun olen hammaslääkärissä, en voi olla ajattelematta yhtä ajatusta: jossain päin maailmaa, tällä samalla hetkellä jotakuta kidutetaan tällä tavalla, kirjoittaa Elli Suutari kolumnissaan.

20.6. 5:30

Aamulehti

He peittävät minut paperisella lakanalla, vain suu ja leuka jäävät näkyviin. Avataan regio d48 normaalisti kulmaviillosta, nostetaan lateraalinen limakalvoperiostiläppä raspilla.

Aina, kun olen hammaslääkärissä, en voi olla ajattelematta yhtä ajatusta: jossain päin maailmaa, tällä samalla hetkellä jotakuta kidutetaan tällä tavalla.

Lapsuudessani hammashoitaja saapui kouluumme joka toinen viikko. Hän kuljetti meidät käytävään hammaspesulle. Seisoimme rivissä ja jokainen sai purskutusainetta pieneen putkiloon – siihen, missä hammasharjaa säilytetään.

Putkilon pohjassa oli reikä. Siinä täytyi pitää sormea, jotta aineen pystyi kaatamaan putkilosta suuhunsa. Ovelimmat lirauttavat aineen salaa reiästä lavuaariin tai lattialle ja purskuttelivat syljellään.

Lisäksi hammashoitajan tehtävä oli näyttää meille salamalla räiskäistyjä kuvia erilaisista turvonneista ikenistä, mustuneista hampaista ja verisistä suusyövistä. Näin käy, jos ottaa kielikorun. Näin käy, jos syö sokeria.

Kerran tapasimme hammashoitajan vetämässä sokerimunkkia. Lapsen mustavalkoisessa maailmassa se romuttaa kaiken hänen aiemmin sanomansa. Hammashoitaja liittyi pimeälle puolelle.

Isäni vietti lapsuuttaan samaisessa kylässä 1970- ja 80-luvuilla. Hammaslääkärillä oli vastaanotto hänen kotitalonsa naapurissa. Isäni katsoi ikkunasta, kun lääkäri juoksi pihamaalla penkistä karkuun päässeiden perässä. Ehkä kivunlievitystä ei arvostettu siihen aikaan. Tai ehkä se ei ollut niin kehittynyt. (Tai ehkä tarinaa on hiukan väritetty.)

Itse olisin halunnut juosta nuoruudessani, kun jouduin maailman kivuliaimpaan juurihoitoon. Minulta oli aiemmin paikattu hammas tavallisella paikalla, jonka alle reikä olikin jäänyt kasvamaan. Poski turposi, ja hammas tarvitsi uuden käsittelyn.

”Onpa pehmeä hammas, kuin juustoa”, lääkäri sanoi sitä poratessaan. Saako toisen hammasta sanoa juustoksi? Enemmän sattui silti se, kun hän sörkki kaikki kolme juurikanavaani puhtaiksi. Ehkä kivunlievitys oli epäonnistunut. Kun viimein sain nousta, penkki oli litimärkä hiestä.

Hoidosta huolimatta hampaasta ei tullut enää hammasta. Se poistettiin muutama vuosi sitten. Kukaan ei ole ehdottanut, että tilalle tarvitsisi laittaa mitään. Hammas oli kirjaimellisesti korvaamaton. Ei ilmeisesti kuitenkaan kovin tärkeä.

Aina, kun käyn hammaslääkärissä, ajattelen yhtä ja samaa: jossain jotakuta kidutetaan. Mutta minun täytyy kokea tällaista vain silloin, kun se on omaksi parhaakseni.

Odotan lakanan alla, kun Tampereen kaupungin erikoishammaslääkäri poistaa viisaudenhampaani. Leikkaus on vaativa, sillä alahuulen hermo kulkee juurten välissä. Huuhdellaan, siistitään, depuroidaan d47 distaalipinta. Suljetaan ompelein.

Kotiutuu hyvävointisena.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut