Aamulehti
Edelliset miesten jalkapallon MM-kisat alkoivat neljä vuotta sitten tällä viikolla.
Urheilujuhlan pitäisi siis olla taas käynnissä, mutta ei ole, koska tänä vuonna pelataan Qatarissa, joka on niin mainio valtio, että sinne oli kerta kaikkiaan pakko saada kisat vaikka siellä on niin kuuma, että turnaus pitää pelata talvella, mikä innostanee sekä faneja että seurajoukkueita kuin vuoden 2020 syksyyn siirretty vappu.
Ihan tulee ikävä yksinkertaisia aikoja eli vuotta 2018. Venäjä soti Ukrainassa vasta ihan vähäsen, joten kisat voitiin pelata kivasti kesäaikaan maassa, jonka avauskokoonpanosta tavan katsojakin osasi nimetä pari kolme pelaajaa.
Paikallinen valtionjohtajakin oli niin kova urheilumies, että hymyili iloisesti sateessa kättelemässä Ranskan ja Kroatian pelaajia yli 1,1 miljardia katsojaa keränneen finaaliottelun jälkeen.
Tiedän yhden ihmisen, joka ilmoitti neljä vuotta sitten jättävänsä koko kisat katsomatta, koska Venäjä on roistovaltio.
En tiedä, oliko hän sanansa mittainen. Aikaansa edellä hän oli, sanottakoon se lyhyesti, vaikka sellainen keskustelu, jossa urheilusta pitäviä suomalaisia tv-katsojia velvoitetaan astumaan historian oikealle puolelle tai pysymään väärällä, onkin umpitylsää eikä ansaitse nostetta.
Itse aion seurata Qatarin tuhansia kuolonuhreja vaatineita talvikisoja kuten kaikkia aiempiakin, koska asia kiinnostaa siinä, missä eduskuntavaalit tai Ukrainan sotakin. Ero aiempiin kisoihin (Venäjä 2018 meni minultakin vielä ihan sukkana läpi) on se, että peruspositiivisessa sporttimielessä innostuminen on nyt mahdotonta. Merkityksellisyyden lataaminen siihen, mikä maa tekee paljon maaleja ja nostaa pokaalia Qatarissa, tuntuu kutakuinkin yhtä järkevältä kuin öljy-yhtiön konttorin uudesta paperinkierrätysstrategiasta iloitseminen.
Lapsenintoni jalkapalloon säilyttäneenä fanina toivon hartaasti, että joku supertähti tekisi sen minkä Riku Riski jo vuonna 2019, eli kieltäytyisi Qatarin-matkasta eettisistä syistä.
Se ei kaataisi kisoja, se ei siivoaisi Fifaa korruptiosta eikä se ei korvaisi menetettyjä henkiä, mutta siinä olisi rosoa ja meininkiä ja esimerkkiä!
En pidätä hengitystä. Lapsuuden sankarini David Beckhamkin on kisojen virallinen suurlähettiläs tai mikä lie.
Tämän konkurssin keskellä toivotan kuitenkin mukavaa jalkapallokesää, vaikkapa paikallisten pelien merkeissä.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.