Maanviljelijän poika tuli Michiganista Suomeen, soti 9 päivää ja päätyi hautapaikkaan 22

Lippujuhlapäivä: Presidentin ja puolustusvoimain komentajan edessä ei patsastella huvin vuoksi.

4.6. 5:30

Aamulehti

Tänään on Puolustusvoimain lippujuhlan päivä ja marsalkka Gustaf Mannerheimin syntymäpäivä. Alkuperäinen juhlapäivä oli toukokuun 16. eli sisällissodan päättymispäivä, jolloin valkoiset pitivät voitonparaatinsa 1918. Talvisodan kokemusten jälkeen juhlapäivä vaihtui neutraalimmaksi.

Talvisodassa kuoli tai katosi noin 27 000 suomalaista sotilasta, eikä viikatemies kysellyt ollaanko valkoista vai punaista sukua, tavattiinko käydä suojeluskunnan vai työväenyhdistyksen talolla. Sota muovaili meistä kovalla kädellä samaa porukkaa. Niin myös Venäjän viimeisin hyökkäyssota, joka on yhtenäistänyt käsitystämme maan edusta.

Juhlapäivän paraatikatselmus pidetään kello 12 alkaen Helsingissä Senaatintorilla ja ohimarssi Mannerheimintiellä. Voi olla, ettei marssirivistöjen ja sotakaluston esittely näytä tällä kerralla turhanaikaisen mahtipontiselta. Nyt ei patsastella huvin ja tavan vuoksi presidentin ja puolustusvoimain komentajan edessä.

Ei aina tarvita paraateja, jotta ajoittain torkut ottava isänmaallisuus havahtuu. Itselle varman herätyksen antaa halkaisijaltaan 31-millinen rautarinkula. Se on kiinni punamustassa nauhassa: keskellä näkyy tähtäävä lumipukuinen sotilas. Se on talvisodan muistomitali ja jäi suvulle muistoksi alikersantista.

Tämä maanviljelijän poika syntyi Michiganissa 1915. Vanhemmat olivat lähteneet Amerikkaan töiden perään kuten tuhannet muut. Poika olisi voinut varttua ja elää rapakon takana metsä-, kaivos- tai maatöissä suomen kielen hiljalleen kankeutuessa.

Kotimaan kutsu oli perheelle ylivoimainen. Tultiin takaisin ja eleltiin, kunnes Stalin hyökkäsi Suomeen. JR 42 lähti sotimaan neuvostodivisioonan miehittämään Ilomantsin Möhköön. Mukana oli 24-vuotias alikersantti. Hänen talvisotansa kesti 9 päivää: hän kuoli taistelussa 9.12.1939.

Alikersantti ei ehtinyt naimisiin eikä kuulla Kipparikvartettia. Hän joutui sankarihautaan eturiviin paikalle 22.

Yksikin häikäilemätön johtaja on toistuvasti riittänyt saamaan miljoonien elämän pilalle tai loppumaan tyystin. Nyt ukrainalaiset ovat joutuneet kärsimään jo lähes talvisodan pituisen ajan. Ilman heidän sisuaan ja länsimaiden tukea Suomi ei olisi pystynyt edes pyrkimään Naton jäsenyyteen juuri nyt.

Eikö tähänkin hätään ilmaantunut turkkilainen kiristäjä tanssittamaan muuta maailmaa vaatimuksineen. Sen seurauksena Suomi joutuu kärvistelemään pitkittyvässä välitilassa itärajaa tuijotellen. Onneksi tänä aikana meillä on kylässä myös ystävällistä ulkomaista sotavoimaa eikä pelkkiä ilmatilan loukkaajia.

Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut