On turhauttavaa maksaa terveydenhuollon palvelusta, jota ei pääse käyttämään – olen odottanut yli vuoden, että saisin ajan viisaudenhampaan poistoon YTHS:n kautta

Suurin osa opiskelijoista elää jo valmiiksi kädestä suuhun, joten tuntuu epäreilulta maksaa lasku palvelusta, jota ei pääse käyttämään.

19.8. 6:00

Aamulehti

”Auts, taas hammasta kolottaa”, ajattelen varmaan jo sadatta kertaa. Viisaudenhampaani ovat vihoitelleet jo monta vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaikuttaa siltä, että ne kasvavat ja törröttävät yhä enemmän näkyvissä, mutta rauhoittuvat aina taas joksikin aikaa. Onneksi viisaudenhampaani ja minä elämme vielä suhteellisen sopuisaa yhteiseloa, sillä näyttää olevan lähes mahdotonta päästä niistä eroon ainakin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön eli tutummin YTHS:n kautta.

Soitin noin puolitoista vuotta sitten YTHS:lle ja kerroin, että haluaisin ajan viisaudenhampaiden poistoon. ”Selvä juttu”, minulle sanottiin, ja sain ajan vajaan parin kuukauden päähän. Näinkö helppoa se olikin? Olin valmistautunut ainakin puolen vuoden jonotukseen.

Voi kuinka väärässä olinkaan.

Herätyskelloni soi ennen kello seitsemää eräänä huhtikuisena aamuna, koska minun piti olla hammaslääkärin vastaanotolla Hervannassa kello kahdeksalta.

Lopulta olin hammaslääkäristä taas ulkona keskellä aamuista sadekuuroa viiden minuutin hoitoajan jälkeen. Olin kerennyt vain istahtaa alas hoitotuoliin, ja hammaslääkäri kurkkasi lyhyesti suuhuni. ”Juu ei näitä nyt oteta pois, tämä oli vain tarkastus. Teen sinulle ajanvaraustiketin, niin voit varata poistoajan, kun sinulle sopii”, lääkäri sanoi.

Ja tässä sitä ollaan vuotta myöhemmin, ja en ole vieläkään päässyt viisureistani eroon. Ymmärrän hammaslääkärin tarpeen tarkastaa itse, miltä hampaani näyttivät, mutta tämä käynti tuntui enemmän minun ja lääkärin sekä jo valmiiksi tiukkojen resurssien tuhlaamiselta. Viisaudenhampaideni tilanne tuntuu näin vuoden odottelun jälkeen muuttuneen taas, ja ajanvaraustikettini meni itse asiassa jo vanhaksi.

Selailin ajanvarauskalenteria vuoden aikana kymmeniä kertoja, ja olisin saanut lopulta vain yhden ajan sille, että hampaani olisi revitty irti: ensimmäiselle aamulle uudessa työssä. No se ei sattuneesta syystä sopinut minulle.

Karu fakta on se, että hoitojonot ovat vaarallisen pitkiä. Kun myös ammattikorkeakouluopiskelijat lisättiin YTHS:n hoidon piiriin vuoden 2021 alussa, syntyi jo valmiiksi tukossa olevaan palveluun järkyttävät ruuhkat. Olen saanut YTHS:n kautta erinomaista hoitoa, mutta hoitoon pääsyssä on ollut enemmän kyse tuurista, vaikka sen pitäisi olla meidän opiskelijoiden oikeus.

Jokainen korkeakouluopiskelija on velvoitettu maksamaan joka lukuvuosi vajaan 72 euron suuruinen terveydenhoitomaksu. Suurin osa opiskelijoista elää jo valmiiksi kädestä suuhun, joten tuntuu epäreilulta maksaa lasku palvelusta, jota ei pääse käyttämään.

En usko, että minun ja viisaudenhampaideni yhteiselo sujuu rauhallisena enää pitkään, joten toivon todella, että asiaan saataisiin muutos.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut