Poikani odotti minua yöllä eteisessä ja vannotti: ”Me ei anneta lopettaa sitä” – Siitä alkoi villi kesä pumpulin­valkoisen koiran­pennun kanssa

Tietäähän sen, miten siinä käy, kun menee katsomaan koiranpentua.

26.5. 5:30

Aamulehti

Oli vappu vuosi sitten. Keskelle iltavuoroa puhelimeeni tupsahti videonpätkä. Siinä viisi pörröistä palleroa temmelsi leikkikehässä. Yksi niistä meni ujona nurkkaan pissalle ja säntäsi sitten muiden sekaan leikkimään, kunnes se taklattiin laitaan.

Videon saatesanat olivat ne, joilla pääsee haluamaansa tulokseen takuuvarmasti. Niillä edellinenkin tulokas oli meille myyty: ”Jos tälle ei löydy ottajaa, tämä lopetetaan.”

Tiedäthän sen, miten siinä käy. Päätin sillä siunaaman sekunnilla, että tuo yksi valkoinen on meidän. Ja niin oli päättänyt poikanikin. Kun iltayöstä palasin töistä kotiin, hän oli minua ulkoeteisessä vastassa ja vannotti: ”Me ei anneta lopettaa sitä.”

Aviomies oli vähän vaikeampi taivutella, mutta käytimme vanhaa, hyväksi havaittua konstia: ”Mennään nyt ensin vain katsomaan.”

Tiesimme, että kunhan mies näkisi pienen, suloisen palleron, hän ei voisi kieltäytyä. Eikä voinutkaan.

Niinpä saatoin paluumatkalla tehdä Facebookiin päivityksen, jonka kuvassa pieni valkoinen pallero morjesti tassullaan. Olimme päättäneet ottaa pumpulinvalkoisen karjalankarhukoiran.

Jos olisin julkaissut Facebookissa kuvan vauvasta, se tuskin olisi saavuttanut samanlaista suosion vyöryä kuin koiranpentumme. Pelkästään nimiehdotuksia sain yli 200.

Pyöreät tassut ja pyöreä takamus. Pullea vatsa, lerpattavat korvat. Pehmeä kuin untuva. Hellyttävä ja suloinen. Ja ellei se niin kovin suloinen olisi, ei monikaan koiranpentua vaivoiksensa ottaisi.

Meillä alkoi villi kesä. Pentu ui etutassuillaan juoma-astiassaan keittiössä ja kasteli koko lattian. Pentu pinkoi kovaa hevosen laitumelle ja vielä kovempaa takaisin saatuaan paimenpojasta sähköiskun. Pentu karkasi naapuriin koiria katsomaan. Pentu järsi juhlakengän ja lipaston nupit. Pentu pissasi ja kakkasi. Pentu vei osia traktorin korjaustyömaalta – kaikkia ei ole löytynyt vieläkään. Pentu mylläsi multakasassa, sadesäällä tietenkin. Pentu puri koiravanhustamme alati ja häpeilemättä. Keskellä yötä pentu keksi, että nyt leikitään.

Tuolit muuttuivat tarpeettomiksi, koska ei niillä juuri ehtinyt istua.

Kateellisena katsoin isäntää, joka pelkästään talutushihnaa vetäen sai pienen labradorinnoutajansa tassuttamaan nöyrästi perässään. Minua odotti kotona riiviö, jonka suonissa virtasi hirvenajajan veri.

kuitenkin, niin kuin arvaat, pentu on loppumaton ilon ja rakkauden lähde. Siitä me puhumme aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi.

Kun hellittelen koiraa, mies käskee minua lopettamaan. Metsästyskoira menee kuulemma moisesta lällyttelystä pilalle. Kun tottelen ja lopetan, kohta löydän hänet, ison miehen, polviltaan lattialta paijaamasta koiraa.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut