Sukupolvien välinen kuilu repesi, kun parikymppinen tytär tuli vierailulle – ensi kerralla otan rennosti ja kokkaan kauhan sijaan kännykällä

”Äiti, ehkä me voisimme vaan woltata jotain?”

13.5. 7:11

Aamulehti

Kysymyksen esitti reilu parikymppinen tyttäreni. Vastaukseni oli tyrmistynyt hiljaisuus, jonka keskellä miltei kuulin, miten sukupolvien välinen kuilu repesi. Aikuiset lapset olivat tulleet viikonlopuksi vierailulle, ja mietimme yhdessä sopivaa tarjottavaa sunnuntain ruokapöytään. Valveutunut nuoriso on lopettanut lihansyönnin, joten pöytään piti loihtia kasvisruokaa. Parempien kasvisruokien repertuaarini on vielä melko vaatimaton, siispä heittelin ehdolle uusia reseptejä. En ollut osannut edes harkita, että voisimme tilata lähetin kuljettamaa ruokaa ravintolasta. Se voi toimia Helsingin Kalliossa, mutta tuskin Tampereen esikaupunkialueella. Ja eikö se ole kamalan kallistakin?

Ryhdyin siis tekemään itse ruokaa, kuten kunnollinen perheenemäntä ainakin. Kokemukseni ruoan kotiin tilaamisesta rajoittuvat lähinnä pitsoihin, joilla lasten vielä kotona asuessa palkitsimme itsemme siivouspäivänä. Silloinkin olin tarkkana, ettei nyt suinkaan joka viikonloppu moista holtittomuutta harjoitettu. Sukupolveni selkäytimeen on iskostettu ajatus, että kaikki mahdollinen pitää tehdä itse ja säästää. Huushollin nurkissa lojuviin pitsalaatikoihin liittyy mielikuva elämänhallinnan menettämisestä.

Maailma on kuitenkin muuttunut. Koronaepidemian aikana moni etätyöläinen on ainakin kokeillut ruoan tilaamista kotiin, kun lounasravintoloihin ei ole päässyt. Itsekin tutkin tarjontaa ja totesin, että voisin tilata lounasta lähialueen ravintoloista samaan hintaan kuin paikan päällä syödessä, mutta päälle tulisi 4–5 euron kuljetusmaksu. Se on vähän liikaa, jos tilattavia annoksia on vain yksi tai kaksi.

Jos asuisin kaupungin keskustassa, jossa ravintoloita on tiheässä, maksu olisi enää euron tai pari. Täkynä oli myös kampanjoita, joissa kuljetusmaksua ei peritty. Päädyin tulokseen, että ravintola-annos toisi virkistävää vaihtelua etäpäivien jämäkatsaukselle ja soppalinjalle.

Olin jo kypsä tilaamaan, kun aloin potea huonoa omaatuntoa ruokalähettien asemasta. Tukisinko ruokaa tilaamalla riistoa, jossa yrittäjiksi vastoin tahtoaan pakotetut lähetit raatavat elantonsa edestä surkeilla työehdoilla ilman mahdollisuutta edes sairauslomiin? Toisaalta olisiko sitten parempi, jos sitäkään työtä ei olisi? Julkisuudessa on kerrottu ahkerista ruokaläheteistä, jotka ovat päässeet jopa yli 5 000 euron ansioihin. He ovat tietenkin poikkeuksia, mutta myös osoitus siitä, että mikään asia ei ole mustavalkoinen. Ruoan tilaaminen kasvattaa myös ravintoloiden myyntiä, lisää työtä ja toimeliaisuutta. Ehkä jo ensi kerralla, kun jälkikasvu tulee käymään, otan rennosti ja kokkaan kauhan sijaan kännykällä.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut