Aamulehti
Jos sähköt ja tietoliikenneyhteydet katkeaisivat viikoksi, yrittäisimme palata aikaan jota ei enää ole. Kestäisimmekö?
Kriisissä tarvittaisiin kärsivällisyyttä, ideoita ja toisten auttamista. Eliittipaniikki-teoria antaa toivoa. Esimerkiksi populaarikulttuurissa elää vahvana tarina, jossa katastrofin sattuessa ihmiset menevät paniikkiin ja vähät välittävät kanssaihmisistään. Tosiasiassa näin ei ole. Sen näemme myös Ukrainassa.
”Täytyy sanoa, että en ole kertaakaan lukenut sellaista artikkelia, jossa olisi kuvattu ihmisten juoksevan kuin päättömät kanat paniikissa”, sanoo tutkija Eija Meriläinen University College Londonista (AL 10.1.). Tosiasiassa katastrofin keskellä olevat ihmiset eivät juurikaan panikoidu, vaan alkavat hoitaa asioita. Esimerkiksi Turkissa Marmaran maanjäristyksessä vuonna 1999 pelastustöitä tehtiin jo ennen kuin viranomaiset pääsivät paikalle.
Jos koko Suomen sähköt katkeaisivat, vaikutukset olisivat tyrmistyttävät. Ratkaistavia asioita ja kysymyksiä olisi paljon.
Katkos pysäyttäisi ratikan, junat, kauppojen kassat, pankkiautomaatit, polttoainepumput ja hissit. Valot ja sähköä vaativa lämmitys lakkaisivat toimimasta, vaikka näin kesän kynnyksellä se ei tunnu suurimmalta pulmalta. Ongelma olisi, että jääkaapit ja pakastimet lämpenisivät. Kodinkoneista ei olisi mitään hyötyä. Vedentulo saattaisi katketa ja viemärit lakata vetämästä. Sähkölukoissa on akkuvarmennus, jotta ne toimivat sähkökaton aikana. Kuinka pitkään akku toimii, jos sähköä ei saada moneen päivään?
Ajatus laajasta lamautumisesta tuntuu epäuskottavalta. Maksujärjestelmien osastopäällikkö Päivi Heikkinen Suomen pankista kuitenkin muistuttaa, että vuonna 2007 Viron patsaskiistan aikana Viron kaikkiin valtiollisiin palveluihin kohdistettiin viikkoja kestäneet kyberhyökkäykset, jotka sulkivat muun muassa verkkopankkipalveluita. Hyökkäyksen tekijäksi epäiltiin Venäjää.
Heikkinen sanoo samassa Aamulehden jutussa, että käteinen ei tule Suomesta loppumaan. Kansalaisilta se voisi ehkä loppua, kun kassapalveluita tarjoavia pankkikonttoreita on nykyisin melko vähän. Miten nostot kirjattaisiin ilman sähköä ja tietoliikenneyhteyksiä?
Auttaisiko käteinenkään, kun ruokaostosten ja bensan maksaminen vaatii tietoliikenneyhteyksiä?
Vuosikymmeniä sitten ruokakaupasta saattoi ostaa velaksi niin, että kauppias kirjasi summan vihkoon kynällä. Tilipäivänä velka käytiin maksamassa pois. Se vaati luottamusta, joka syntyi kun asiakas ja kauppias tai myyjä tuntisivat toisensa. Isoissa marketeissa näin ei ole. Kuinka moni käy niin säännöllisesti pienessä lähikaupassaan, että hänet tunnetaan?
72 tunnin kotivarasta olisi paljon apua.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.