Järjetön huoli kulkee äidin mukana aina: ”Usein joudun vain laittamaan silmät kiinni ja toivomaan parasta”

Tähän asti olen ollut huolissani vain siitä, pysyvätkö lapset hengissä. Nyt olen siis huolissani myös siitä, pysynkö itse, kirjoittaa toimittaja Tuulia Kotakorpi kolumnissa.

8.5. 5:30

Aamulehti

Olin lähdössä kaverin synttäreille toiseen kaupunkiin. Istuin vielä hetken leikkimässä lastenhuoneen lattialla, ja katselin pienistä pojistani maalaamiani muotokuvia. ”Jää nuo ainakin muistoksi minusta, jos nyt sattuu jotain”, ajattelin ja hätkähdin. Mitenkä minä nyt voisin lähteä ajelemaan moottoritietä pitkin? Varmasti sattuu jotain, kun tuollaista menin ajattelemaan! Siirryin otsa kurtussa silti pakkaamaan.

Hetkeä myöhemmin naurahdin pojille, että ”äiti tässä heiluu kuin viimeistä päivää”. Siis, mitä menin sanomaan? Viimeistä päivää! Minähän olen aivan vastuuton, jos nyt jätän pienet poikani yöksi – ja kohta ilmeisesti kokonaan – ilman äitiä!

Silmät pyöreänä selitin ”ennekuvia” miehelleni, joka vastasi kasvot peruslukemilla: ”Niin, ethän sinä nyt voi mihinkään lähteä. Nyt tai oikeastaan koskaan enää.”

Alkoi naurattaa oma hömelyyteni – vaikkei huoli silti kokonaan kadonnut.

Lue lisää: ”Poltin rahaa hoitoihin 15 000 euroa, eikä vauvaa kuulunut” – 46-vuotias kahden pienen lapsen äiti kertoo, miten häntä syyllistettiin urakeskeiseksi nirppanokaksi ja kuinka uusi onni muutti kaiken

Tunnustin sekopäisyyteni myös ystävilleni automatkalla ja sainkin kuulla, että sehän on ihan normaalia äitiyttä. Äidit ovat aina huolissaan.

Tähän asti olen ollut huolissani vain siitä, pysyvätkö lapset hengissä. Nyt olen siis huolissani myös siitä, pysynkö itse. Ei siksi, että minulla olisi muuten niin väliä, mutta enhän halua lasteni menettävän äitiään. Mies yrittää välillä huomauttaa, että olisi se hänellekin kamalaa. Hymyilen ja silitän miehen poskea – vaikka oikeasti sillä syvän painavalla tavalla kannan huolta vain lasteni pärjäämisestä.

Ystävät lohduttavat, että tuo eroamisen hetken huoli ajan kanssa kyllä vähän helpottaa – ennen kuin tulee taas uusia huolen aiheita, kun lapset menevät kouluun, käyttävät kännyköitään, lähtevät bileisiin ja ties mille reissuilleen. Anoppi sanoi, ettei se huoli lopu sittenkään, kun lapset ovat aikuisia. Aina omistaan kantaa huolta.

Lue lisää: Ratkaisetko liikaa asioita lapsesi puolesta? Annetaan lapsille tilaa ratkaista ongelmia

Lue lisää: Unohda osanotot, taaperon kanssa arki on ihanaa

Kun olen tuskaillut paikoin ylenpalttista huolestumistani, armollinen anoppini on lohduttanut, että se on vain ennakointia ja varautumista. Sen minä totisesti osaan! Käyn mahdollisia skenaarioita mielessäni läpi: tuosta voi pudota, tuohon voi lyödä päänsä tai mitä jos joku peruuttaa parkkipaikalla, mitä jos päiväkodin portti unohtuu auki, mitä jos lapsi putoaa liukumäestä, jos kaveri tönäisee tai lapsi lähtee yhtäkkiä juoksemaan tielle...

Mahdollisuuksia on loputtomasti. Jos mielikuvat ottavat liian suuren vallan, kannattaa hakea apua. Itse onneksi pystyn aika hyvin unohtamaan huoleni, kun en ole itse paikalla, enkä siis voi mitään asian eteen tehdä.

Lue lisää: Jouduin päiväkodin pihalla ikävään tilanteeseen, joka sai lapset itkemään järkytyksestä – Jatkossa pukeudun isoon sadetakkiin ja kunnon rukkasiin

Paikalla ollessani olen tehnyt kovasti töitä sen eteen, että en koko ajan varoittelisi ja varoisi poikien kanssa. Usein joudun vain laittamaan silmät kiinni ja toivomaan parasta. Täytyyhän heidän saada kiipeillä ja opetella pyörällä ajoa ja muita taitoja ilman, että huolesta vihreä äiti pilaa tunnelman.

Kaikesta tsempistäni huolimatta 4-vuotiaamme osaa jo sanoa ”Ei mitään hätää, äiti”, kun hän aikoo tehdä jotain hurjapäistä.

Kirjoittaja on Aamulehden perhe-jutuista vastaava toimittaja

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut