Urheilun arvokisat ovat kiinnekohtia, joiden avulla palata yksityisen historiansa eri vaiheisiin

Urheilutapahtumien suurimpia arvoja on toimia muistamisen välineinä, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Ilari Leppäniemi.

6.5. 5:30

Aamulehti

Aloitan pyynnöllä. Keräämme toimituksessa lukijoiden omakohtaisia muistoja ja tarinoita jääkiekon MM-kisoista. Jos haluat jakaa omasi, tee se osoitteessa aamulehti.fi. Tarinakirstun ääreen löydät alla olevasta linkistä.

Koostamme tarinoista sitten jutun. Kiitos!

Lue lisää: Aamulehti kokoaa lukijoidensa ikimuistoisia MM-kisamuistoja – Jaa oma tarinasi täällä

Suurten urheilukisojen kaltaisiin, suuria kansanosia tavoittaviin tapahtumiin liittyvät muistot voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään.

Yhtäällä ovat tuhannet yksittäiset näkökulmat johonkin suureen ja jaettuun. Virén kaatuu, Hämäläinen hiihtää, Peltonen ehtii irtokiekkoon – missä olit ja kenen kanssa, mitä liikkui mielessäsi? Minkä toimen olit laskenut syrjään, kun juoksu alkoi, entä mihin ryhdyit, kun ottelu loppui?

Toisaalla ovat muistot, joiden lähtökohta on jossakin MM-kisojen kaltaisessa suuressa ja jaetussa, mutta josta ne eriytyvät omaksi yksityiseksi tarinakseen, jollaista ei kaikilla olekaan. Tällaisia muistoja syntyy todennäköisemmin paikan päällä tai ainakin sen liepeillä kuin kotona. Sisältö voi olla oikeastaan mitä vain.

Miksi moisia muistella?

Arvokisoilla ynnä muilla suurilla urheilutapahtumilla on monia funktioita. Ne tarjoavat urheilijoille mahdollisuuden toteuttaa itseään ja saavuttaa tavoitteitaan. Ne työllistävät valtavasti ihmisiä. Ne tuottavat ympäristöönsä rahaa. Niiden ympärille rakentuu niin sanotusti hyvät bileet, paljon iloista meininkiä ja ohikiitävää jännitystä ja taidokkaita urheilusuorituksia.

Ehkä enemmän kuin mitään muuta urheilutapahtumat ovat kuitenkin juuri muistamisen välineitä. Julkisia, vuosiluvuilla helpotettuja kiinnekohtia, joiden avulla palata yksityisen historiansa eri vaiheisiin.

Vuoden 2006 jalkapallon MM-finaalin ansiosta pystyn palauttamaan tarkasti mieleeni, millainen oli yksi kesälomasunnuntaini 9-vuotiaana (harjoittelin pituushypyn askelmerkin ottoa) ja vuoden 2011 jääkiekon MM-finaalin ansiosta muistan, mitä tein yhtenä kevätsunnuntaina 14-vuotiaana (hain rippikouluvihkoon jumalanpalvelusmerkinnän).

Mestaruuksien ja tappioiden herättämät tunteet liukenevat nopeasti, kun joka vuosi jaetaan uusia pokaaleja vain vähän erilaisten vaiheiden jälkeen. Jälkeenpäin tarkasteltuna muistamisen arvoiset asiat saattoivatkin olla jossain muualla kuin kentällä nähdyssä lavan asennossa tai nilkan ojennuksessa.

Muistelkaa siis, ja jos siltä tuntuu, jakakaa tarinanne eteenpäin.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut