Pelko ei tottele tietoa eikä järkeä – yllättävä kohtaaminen lievitti sitä tehokkaammin kuin tilastot

Olen käärmekammoinen, enkä mitenkään ylpeä siitä. Haluan painottaa, että pelkään, en vihaa. En halua tappaa yhtäkään kyytä. Luonnossa se on kotonaan ja minä kylässä.

28.4. 5:30

Aamulehti

Jotkut kohtaamiset eivät unohdu koskaan. Itselleni yksi sellainen sattui Seitsemisen kansallispuistossa muutama vuosi sitten, yllättäen keskellä pitkospuita.

Koirani meni hihnassa edellä, minä muutaman metrin perässä. Yhtäkkiä huomasin, että meidän välissämme pitkospuilla lekotteli kyy ottamassa aurinkoa. Koira oli jo jolkotellut sen ohi, minä jähmetyin suolapatsaaksi.

En uskaltanut mennä ohi, käärme pysyi paikallaan ja koira oli väärällä puolella käärmettä, että olisimme voineet kiertää kauempaa. Aika seisahtui.

Olen käärmekammoinen, enkä mitenkään ylpeä siitä. Haluan painottaa, että pelkään, en vihaa. En halua tappaa yhtäkään kyytä. Luonnossa se on kotonaan ja minä kylässä.

Olen ajatellut, että aikuisena ja suhteellisen järkevänä ihmisenä minun täytyy pystyä keksimään tilanteeseen ratkaisu. Olen lukenut ja katsonut videoita kyyn käytöksestä ja siitä, miten kohtaamiset sen kanssa hoidetaan niin, ettei ajauduta konfliktiin. Tiedän tilastot siitä, miten harvinaista on kuolla kyyn puremaan. Tiedän, miten pitää toimia, jos kyy puree ihmistä tai koiraa.

Kyyn puremaan ei ole tiettävästi tällä vuosituhannella kuollut Suomessa yksikään ihminen, kun taas esimerkiksi ampiaisen pisto aiheuttaa kuolemaan johtavan reaktion jollekin lähes joka vuosi. En silti pelkää ampiaisia. Ne kuuluvat kesään.

Pelko ei tottele tietoa, tilastoja eikä järkeä. Pitkänomaisen olemuksen vilahdus aurinkoisella rinteellä, kalliolla tai hakkuuaukealla saa kaikesta tietämisestä huolimatta kädet tärisemään ja hengityksen tihentymään.

Olen todennäköisesti saanut käytökselläni monet sisiliskot vakuuttumaan omasta hurjuudestaan.

Kun näin viime viikolla Pirkanmaan pelastuslaitoksen julkaiseman tviitin ja kuvan kyyn siirtotehtävästä Tammelantorilta, huomasin, että tässä sitä taas ollaan. Kuvassakin otus on karmiva.

Alan olla vakuuttunut, että en pääse pelosta koskaan kokonaan eroon. Ehkä se ei haittaa, kunhan pelko ei estä lähtemästä yhdellekään retkelle eikä muutu vihaksi. Ehkä se myös auttaa ymmärtämään jonkun toisen samalla tavoin järjenvastaista pelkoa.

Jos jokin, niin kohtaaminen Seitsemisessä on ollut omiaan taltuttamaan pelkoa.

Kun olimme seisseet hetken toisiamme katsellen, koira päätti palata luokseni. Se jolkotteli toistamiseen kyyn yli, vaikka yritin kieltää sitä tulemasta.

Kyy veti päätään vähän taaksepäin kuin tuumien, että ”älä nyt hyvänen aika päälle astu”. Ei sihissyt, ei hyökännyt. Odotteli hetken ja katosi mustikanvarpujen sekaan.

Niin kai ne tapaavat toimia.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut