Miten käy sota, kun Amerikka on eri puolella? Yhdysvaltain ansiosta Moskova voi juhlia joka vuosi voittoaan Hitleristä

Krooninen valehtelija Venäjä ei myönnä, että silloisen liittolaisen Yhdysvaltojen valtava kalustoapu oli ratkaisevan tärkeä.

24.4. 5:00

Lapsena tuijottelin kanadalaisen aikakauslehden kuvia. Lehden nimi oli Macleans. Atlantin takana asuvat sukulaiset olivat tilannet lehden kotiini.

Englanninkielistä tekstiä en ymmärtänyt, mutta Nürnbergin oikeudenkäynnistä kertovat kuvat syöpyivät mieleeni. Kuvissa oli hirtettyjä miehiä, jotka olivat saaneet kuolemantuomion rikoksistaan.

Myöhemmin opin, että Nürnberg oli ensimmäinen kansainvälinen sotarikostuomioistuin. Sodan voittajien oikeuttahan se oli. Etukäteen oli sovittu, että voittajien rikoksia ei saanut edes tutkia,

Syyttäjät ja tuomarit olivat 1945 alkaneessa oikeudenkäynnissä amerikkalaisia, brittejä, ranskalaisia ja neuvostoliittolaisia.

Hyvä on, että edes osa korkea-arvoisista natseista saatiin tuomiolle. Sen lisäksi läntinen Saksa aloitti vuosikymmenien katumuksen ja syntiensä itsetilityksen.

Voittajan oikeudella Neuvostoliitto vapautti miehittämänsä Itä-Saksan natsivastuusta. Samalla oikeudella Moskova vapautti itsensä vastuusta toiseen maailmansotaan, joka alkoi Stalinin ja Hitlerin liitosta.

Venäjän sepittämä historia ei muistele sitä vaihetta. Sepitteessä Neuvostoliitto yksin kukisti fasismin käymällä suuren isänmaallisessa sotansa.

Venäjä muistaa Neuvostoliiton suuret uhraukset: 11 miljoonaa miestä. Hirveä maailmanennätys pitääkin muistaa.

Moniko kaatui oman, "elävästä materiaalista" piittaamattoman sodanjohtonsa uhrina?

Moskovan jokakeväinen voiton päivän juhlinta unohtaa totuuden, ettei puna-armeija sittenkään yksin Hitleriä kaatanut.

Krooninen valehtelija ei myönnä, että silloisen liittolaisen Yhdysvaltojen valtava kalustoapu oli ratkaisevan tärkeä. Miljoonia tonneja terästä, alumiinia, rautatiekiskoja, tuhansia vetureita ja rautatievaunuja, yli 375 000 kuorma-autoa, yli 14 000 lentokonetta, polttoaineita, ruokaa.

Jatkosodan lopussa Helsinkiä pommittaneet lentokoneetkin olivat Amerikan apua. Tykit ja raketinheittimet etenivät Berliiniä kohti amerikkalaisten autojen kuljettamina.

Suuruusharhaa ja alemmuuskompleksia poteva Venäjä käy uusinta "pyhää" sotaansa, jossa sillä ei olekaan apunaan Yhdysvaltain ylivoimainen koneisto.

Vääryyden puolella Putin on Hitlerin hengenheimoa.

Tuskin näen silti Putinia oikeudessa rikoksistaan. Vastuun kantajaksi hän liian pelkuri.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut