Kiekko pitää kokea yhdessä, mutta ei siihen hallia tarvita

Aamulehti

Kiekkohuuma kasvaa Tampereella leskenlehtien kanssa kilpaa. Ensin pelataan Liigan finaalisarja ja perään MM-kisat valtaavat kaupungin. Halusipa sitä tai ei.

Lue lisää: Selvitimme, missä Tampereella voi keväällä välttyä jääkiekolta – turvasatamaa on turha hakea ainakaan kulttuuriravintoloista: ”Baarikeskustelujen kaksi kovinta aihetta ovat nyt Ukrainan tilanne ja jääkiekko”

Huuma olisi ollut täydellinen, jos finaalikaksikkona olisi ollut Tappara ja Ilves.

Takatalvi tunki viilentämään myös Tappara-leiriä, kun selvisi, ettei ainuttakaan finaalisarjan kotipeliä saatu mahtumaan Nokia-areenan viikonloppuihin. Tänään lauantaina pelataan kyllä, mutta Turussa. Se on isku Tapparan myyntituotoille, mutta kyllä se harmittaa myös kannattajia.

Tuohtuneena manailin itsekin asiaa: Mitä ihmettä tämä nyt on? Uusi hieno halli, eikä sinne mahdu pelaamaan jääkiekkoa. Nokia-areena on kuitenkin monitoimihalli, joten jonossa on muitakin koronan alta siirtyneitä tapahtumia.

Lue lisää: TPS sai kaksi lauantaikotipeliä finaaleihin, Tappara ei yhtään – mistä on kyse? Tässä Tapparan ja Ilveksen loppukauden pelipäivät

Lastenhoidollisista syistä emme siis pääse mieheni kanssa paikan päälle katsomaan Tapparan kauden viimeisiä otteluita. Tälle lauantaille oli jo hoitokuviot järjestetty kuntoon.

Komean kotiareenan sijaan suuntaamme siis baariin peliä katsomaan. Maksukanavat on toki hankittu, mutta kevään kiekkohuumasta saa kunnolla kiinni vain isolla joukolla hurratessa. Ja jos huonosti käy, on pettymyskin yhteistä taakkaa.

Kiekkokatsomo baarissa tuntuu itse asiassa varsin kutkuttavalta näin pitkän korona-ajan jälkeen. Tulee ihan nuoruus mieleen, kun kaikki tärkeät ottelut katsottiin baarissa porukalla.

Hienoin muisto on Tampereen Senssiltä vuonna 1995, kun Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa. Ensimmäinen kerta on tietysti aina se ikimuistoisin: koettiinhan silloin myös aivan uudenlainen urheilujuhla. Keskustorin suihkulähde oli saanut olla rauhassa yli sata vuotta, kun karnevaalihenki saapui vihdoin kaupunkiin.

Ei tuolloinkaan paikallaoloa tarvittu, kun summeri soi isolla screenillä ja ventovieraat heittäytyivät toistensa kaulaan. Halailu jatkui suomalaisittain merkillisen kauan ja ihan vain iloisissa merkeissä. En unohda sitä iltaa koskaan!

Nyt elättelen toivoa samanlaisesta huumasta. Jokohan sitä uskaltaa taas halata ventovieraita? Koronan voima hiipuu hiipumistaan, joten ehkä ainakin jo MM-kisojen aikaan toukokuussa taas kapsahdetaan luottavaisesti kaverin kaulaan. Jännätään, kannustetaan, eläydytään ja iloitaan – ja unohdetaan hetkeksi kavala maailma. Siinä on urheilun voima.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.