Myös keskinkertaisuudella on arvonsa – toimivaa organisaatiota on vaikea rakentaa ilman riittävää tukihenkilöstöä

Ihmisen saavutuksia on verrattava hänen lähtökohtiinsa, kirjoittaa kolumnissaan Arto Köykkä.

27.3. 6:30

Minna Canthin päivänä hänen sanansa olivat laajasti esillä: "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää." Ensilukemalta lainaus tuntui rohkean kirjailijan uhmakkaalta uskontunnustukselta. Pian aloin epäillä, onko se sittenkään edustava otos Canthin tuotannosta.

Siteerattu ajatus on poimittu yksityisestä kirjeenvaihdosta. Niinpä on mahdollista, että se on vain hetkellisessä ahtaudessa syntynyt elämäntunnon purkaus. Yksityiskirjeiden varaan ei välttämättä kannata rakentaa kampanjoita 140 vuotta myöhemmin.

Varsinaiseen ongelmaan havahduin, kun muuan tarkkanäköinen tuttuni purkautui: "Pitäkää vaan elämänmottona mutta vähän vois ajatella ympärillä olevia, mahdollisesti hiljaa kulkijoita, joilla on erinäisiä mielenterveysongelmia ja jotka eivät voi itse päättää, elävätkö nukkuvaa tai puolikuollutta elämää."

Vähäväkisten puolustajana tunnettu Minna Canth olisi kenties ollut samaa mieltä tämän tamperelaisen kriitikkonsa kanssa.

Muutamia vuosia sitten oli muotia esittää merkonomin ammattinimike keskinkertaisuuden ja mitättömyyden symboliksi. Jokainen merkonomi oli mukamas korvattavissa toisella merkonomilla, niin kuin mutteri voidaan vaihtaa toiseen mutteriin, jos vain kierteet ovat samat. Samalla merkonomin ammatti oli pelastuslautta niille, jotka eivät yltäneet korkeakouluun, mutta jotka siitä huolimatta pyrkivät sisätöihin. Itsetuntoa nostamaan jotkut lisäsivät merkonomin titteliinsä hivenen koomisesti kirjaimet "yo".

Moni merkonomi on kuitenkin tehnyt arvokasta työtä, eikä esimerkiksi toimistotöissä ole mitään halveksimista. Aivan viime aikoina on taas huomattu, että toimivaa organisaatiota on vaikea rakentaa ilman riittävää tukihenkilöstöä.

Työelämä ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi, kun kalliisti ja pitkään koulutetut spesialistit on pantu siivoamaan itse ja kirjoittamaan muistioita kolmisormitekniikalla. Lääkäreiden kuuluu hoitaa potilaita eikä taistella tietojärjestelmien kanssa. Siksi tarvitaan ihmisiä, jotka omalla tekemisellään loihtivat spesialisteille työaikaa.

Ihmisen saavutuksia on verrattava hänen lähtökohtiinsa. Mielessäni on vaikkapa eräs alkoholistiperheen lapsi, jonka peruskoulu tuli käydyksi sentään jotenkuten, kunnes koulupolku tyssäsi ysiluokkaan. Ei ollut ketään vanhempaa tukemassa, mutta niin vain hän jossain vaiheessa havahtui ja päätti tehdä elämälleen jotain. Hän luki itsensä merkonomiksi, ei edennyt elämässään kallispalkkaisiin tehtäviin, mutta maksoi asuntolainaansa siinä missä muutkin. Tätä minä kutsuisin urotyöksi.

Ihmisen elämä voi romahtaa äkkiä. Siihen riittää kymmenen sekuntia ja sivuluisuun joutunut auto. Terveen ja ehtivän mielestä ihminen voi joutua onnettomuuksissa puoliuneen tai täysuneen, mutta romahduksen keskellä pienimmätkin elämän merkit voivat olla elämää.

Olen muistellut isääni, jolta sattui korviini lause: "Silloin kun minä olin vielä terve." Yhteydestään irrotettuna hänen sanomansa ei tunnu merkilliseltä. Moni terveytensä menettänyt on sanonut jotain vastaavaa. Lause saa kuitenkin uuden sisällön, kun tietää, että isäni viittasi kymmenen vuoden taakse, kun sairaus oli jo vienyt hänet pyörätuoliin. Huonossa jamassa liikuntakyvyttömyys tuntui terveydeltä ja puolikuolema enemmän kuin puolittaiselta elämältä.

Arto Köykkä

Kirjoittaja on Pirkkalassa asuva teologian tohtori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut