Pitäisikö olla selvin päin? – Pussikaljat yläasteella ja viini-illat aikuisena: oman sukupolveni alkoholikulttuurin seuraukset alkavat näkyä ympärillä

”Muistan, kuinka kätevää oli raskausajan ehdottomuus: ei tarvinnut miettiä, ostaisiko viikonlopuksi jonkun hyvän viinin tai lähtisikö iltamenoihin autolla”, kirjoittaa toimittaja Tuulia Kotakorpi kolumnissa.

26.1. 7:00

Aamulehti

Join ensimmäisen huppelini 12-vuotiaana. Se kuulostaa ihan järkyttävältä, vaikka ei se tuolloin 1980-luvulla ollut mitenkään tavatonta. Me 1970-luvulla syntyneet totuimme vetämään pussikaljoja jo yläasteikäisinä. Eivät toki kaikki, mutta eivät ne muutkaan touhuamme tuntuneet paheksuvan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut