Kolumni: Rakastetuin kertomus on ehkä Marian ja Joosefin matka Betlehemiin - Kolumnit - Aamulehti

Rakastetuin kertomus on ehkä Marian ja Joosefin matka Betlehemiin – On surkeata olla vieraalla maalla, ovien ulkopuolella ja vailla paikkaa mihin päänsä kallistaisi

Joosefin tarinaan syventyminen voisi auttaa niitä miehiä, joille kaikki ei ole isyydessä niin selvää kuin yleensä on, kirjoittaa kolumnisti Arto Köykkä.

24.12.2021 7:18

Hyvä ehdokas rakastetuimmaksi ja ihmisten parhaiten osaamaksi kertomukseksi on Marian ja Joosefin matka Nasaretista Betlehemiin. Itse tarinan ydin on niin arkinen ja tavallinen, että melkein kuka tahansa löytää siitä elementtejä, jotka ovat toteutuneet omassa elämässä.

Epäilen, että kaikki äidit muistavat, milloin saivat tietää ensimmäisestä raskaudestaan. Yhtä lailla miehille on jäänyt mieleen, milloin heille kerrottiin asiasta. Tämä tieto on saanut monet pakahtumaan ilosta, mutta on myös niitä, jotka järkyttyivät ja huolestuivat. Kaikkien tunteisiin on sekoittunut hämmennystä, sillä kyseessä on aikuiselämän suuri käännekohta. Aiemmin on voinut elää vain itseään varten, mutta nyt elämään tulee uusi tarkoitus. Lapsen synnyttyä ei enää tarvitse kysyä yhtenäkään marraskuun maanantaiaamuna, miksi herätä päivän velvollisuuksiin.

Ei ole ihme, että Joosefilta menivät ilmansuunnat sekaisin, kun hän kuuli, että Maria oli tullut raskaaksi "selittämättömästä syystä", niin kuin Saarikoski suomentaa. Joosefin tarinaan syventyminen voisi auttaa niitä miehiä, joille kaikki ei ole isyydessä niin selvää kuin yleensä on. Joku tietää olevansa vain yksi mahdollisista isistä, ja tunnen sellaisenkin miehen, joka tavatessaan tulevan vaimonsa oli saanut heti tietää, että tämä odotti lasta entiselle poikakaverilleen. Siinä sitä Joosefilta sopeutumista vaaditaan.

Monet evankeliumien sivulauseet todistavat, että Jeesuksen isäsuhteessa oli jotain hämminkiä. Häntä kutsuttiin kotikaupungissa Marian pojaksi, ei Joosefin jälkeläiseksi niin kuin voisi olettaa. Kuka tahansa voi tarkistaa Raamatusta, että jo varhain Joosef katoaa ottopoikansa elämästä. Tätä on vaikeaa selittää muuten kuin sillä tavoin, että hänen poistumisensa taustalla on jokin historiallinen tosiasia.

Kuvaus Nasaretin ja Betlehemin välisestä matkasta on hämmästyttävä. On pakko kysyä, oliko Joosefin tosiaan otettava vaimokin mukaansa. Matkalla oli yhtä paljon pituutta kuin on kilometrejä Tampereelta Turkuun. Jalkapatikassa mentiin. Joulukuvaelmissa ja – maalauksissa on otettu aasi vaivoja lievittämään, mutta alkuperäisteksti ei mainitse aasia.

Kukaties Joosef ja Maria kulkivat kävellen, kun olivat ilmeisen köyhiä. Joulun suurin ihme voi lopulta olla siinä, että Maria kykeni viimeisilläänkin lyllertämään koko matkan. Ja missä he yöpyivät matkalla? Miten he saivat eväänsä riittämään?

Kun kuulen kotioven napsahtavan kiinni, mielessäni häivähtää usein pelko siitä, onko avain mukana. Joskus ei ole ollut, ja siitä on seurannut aina vaikeuksia. Neuroottisesti muistelen lapsuuteni Kiviset ja Soraset -piirrettyjä. Joka jakson päätteeksi Retu meni pihalle täyttämään lemmikin juomakuppia, ja samalla hän tuli lukituksi yötä vasten kotinsa ulkopuolelle. Vaikka hän huusi apua henkensä edessä ja takoi nyrkeillä vimmatusti ulko-ovea, kukaan ei tullut avaamaan. Huutoa ei kuultu, eikä edes vaimo huomannut hänen poissaoloaan. Jakson viimeisenä kuvana oli ovien ulkopuolelle jäänyt yksinäinen mies. Hänen huutonsa jäi kaikumaan niin kuin kuolleen muisto. Vähitellen kamerakuva loittoni Retusta pois, ja hän näkyi kaupungin yössä pienenä pisteenä.

On surkeata olla vieraalla maalla, ovien ulkopuolella ja vailla paikkaa mihin päänsä kallistaisi. Kunnon mies toivoisi synnyttävälle vaimolleen parasta mitä tarjolla on. Lapsivedet valuvat jo.

Arto Köykkä

Kirjoittaja on Pirkkalassa asuva teologian tohtori.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut