Kolumni: Vuokra-asunnon etsiminen on parikymppiselle kova koulu - Kolumnit - Aamulehti

Vuokra-asunnon etsiminen on parikymppiselle kova koulu – Hänen odotetaan olevan täydellinen, mutta vuokranantajan ei tarvitse kertoa itsestään mitään

Oman kodin etsiminen on aluksi yhtä sekamelskaa, kirjoittaa toimittaja Elli Suutari.

19.11. 7:00

Aamulehti

Lähes kaikki tamperelaiset parikymppiset asuvat omillaan. Tampereella vain kuusi prosenttia kaikista 20–29-vuotiaista asuu vanhempien kanssa, kun koko Suomessa osuus on yli 14 prosenttia. Omilleen muuttaminen ajoittuu usein parikymppisyyteen. Vuokramarkkinoilla joutuu usein oppimaan erehdyksen ja toisenkin erehdyksen kautta.

Asunnon etsiminen ja näytöissä käynti on aluksi yhtä sekamelskaa. Kerran menin katsomaan kiinnostavaa asuntoa Pyynikille. Ensin asuntoilmoituksen jättäjä siirsi näyttöä useilla tunneilla. Kun hän viimein saapui paikalle, asuntoon ei jostain syystä voinutkaan mennä sisälle. Nykyinen vuokralainen ei kuulemma ollut kotona. Tähyilimme asuntoon ikkunasta. (Vuokrasuhdetta ei syntynyt.)

Yhdeltä ystävältäni puolestaan kysyttiin asuntonäytössä: ”Käytätkö huumeita?” Aivan kuin asuntoa etsivä olisi jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävä. Ja onko joku muka vastannut tuollaiseen kysymykseen myöntävästi?

Vuokra-asunnoista pyydetään usein kahden tai kolmen kuukauden vuokran suuruista takuuta. Yli tuhannen euron takuuvuokra on parikymppiselle valtava summa rahaa. Itse asuin pitkään Tampereen opiskelija-asuntosäätiöllä osittain juuri sen vuoksi, ettei minulla ollut rahaa, jonka olisi voinut luovuttaa vuosikausiksi vuokranantajan haltuun.

Asunnonhakuilmoitukseen pitää panostaa enemmän kuin Tinder-profiiliin. Vuokra-asuntojen Facebook-ryhmään tulee päivittäin ilmoituksia, joissa vuokralaiskandidaatit etsivät asuntoa hymyilevän valokuvan ja puolet elämäntarinasta kattavan esittelytekstin kanssa.

Asuntoa etsivä on aina reipas, savuton, iloinen ja kova siivoamaan. Itse olen enimmäkseen laiska ja välillä en imuroi kahteen kuukauteen, mutta koen silti oikeudekseni asua hyvässä ja kohtuuvuokraisessa asunnossa.

Ilmoitusten luonteen treffipalstaistumisesta ei voi syyttää asuntoa etsivää. Nuorten suosimista asunnoista, yksiöistä ja kaksioista, on kova kilpailu. Suosituimmilla alueilla uuteen asuntoon voi tulla kymmeniä hakemuksia.

On siis ymmärrettävää, että vuokranantajaan halutaan tehdä vaikutus. Vuokranantajat sen sijaan kertovat itsestään harvoin yhtään mitään. Itse haluaisin ainakin tietää, onko vuokranantajani vanha mukava pariskunta, joka osti asunnon aikanaan lapsilleen vai asuntosijoittaja, jolla on asuntoja eri puolilla Etelä-Suomea.

Usein vuokranantaja saattaa myös kieltää asunnon jälleen- tai alivuokraamisen. Moni opiskelija muuttaa kesäisin töihin tai harjoitteluun toiselle paikkakunnalle. Palkkapussista ei jää paljon käteen, jos joutuu maksamaan kahta vuokraa.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut