Kolumni: Kannattaisiko toimia ennen kuin on pakko? - Kolumnit - Aamulehti

Kannattaisiko toimia ennen kuin on pakko?

Suomen valtion taloudenpidossa nautiskellaan parhaillaan kiireettömästi Presidenttiä, vaikka huoltosuhteen romahtamisen kaltaisten asioiden ratkaisemisessa pitäisi olla kammottavan kiireen vaiheessa.

17.10. 7:00

Twitter: @tuulensuu

Projektin vaiheet ovat seuraavat: 1. valtava innostus, 2. jumalaton hämminki, 3. järkiintymisvaihe, 4. valmistumisen toivo, 5. valmistumattomuuden epätoivo, 6. kammottava kiire, 7. syyllisten etsintä, 8. syyttömien rankaiseminen, 9. ansiottomien palkitseminen, 10. lopputuloksen selittely itselle parhain päin.

Toisen tunnetun työelämäviisauden mukaan jokainen projekti ja kokous pyrkii käyttämään koko sille varatun ajan. Teams-aikana yksittäinen palaveri on tiettävästi pystytty päättämään etuajassa, mutta lähityön paluu fyysisine kokoushuoneineen pitää huolen, että tämä jäi yksittäistapaukseksi.

Useissa projekteissa ja kokouksissa tulee lopuksi kiire. Asioita jää käsittelemättä tai siirtyy seuraavaan istuntoon, dokumentti jää keskeneräiseksi. Jos aikataulu ei jousta, joustaa joko kustannus ylitöiden tai venymisen muodossa taikka sitten laatu. Karsitaan turha ja tehdään vain se tärkein, mikä ehditään. Tarvittaessa priorisointi tehdään nopeasti ja pakolla.

Työpaikoilla vuodatetaan tynnyreittäin hikeä deadline-kilpajuoksuissa, mutta onko kukaan koskaan juonut projektin aloituskahveja kymmenessä sekunnissa kuuma Presidentti kieltä poltellen? Minkä vuoksi kiire tulee aina ennen takarajaa? Minuutit ja päivät ovat nimittäin aivan yhtä pitkiä projektin alussa ja lopussa. Miksi kukaan ei hoputa kuin hullu projektin keskivaiheilla? Tämä kaikki on toki syvästi inhimillistä. Ajallisen lyhytnäköisyyden kykymme on vertaansa vailla.

Toisaalta: Jos herää tekemään jotakin vasta juuri ennen määräaikaa ja hoitaa homman kieli vyön alla vartissa, eikö tämä ole moninkertaisesti tehokkaampaa kuin käyttää samaan asiaan päivä rauhassa tehden? Mattimyöhäiset voivat etsiä lohtua tästä tuottavuusnäkökulmasta.

Johtamisen näkökulmasta avainsana on pakottomuus: Päätökset kannattaa tehdä halutun lopputuloksen näkökulmasta voimavaroja viisaasti käyttäen, ei nurkkaan maalautuneena. Jos valinnat jättää alussa tekemättä, valta ei suinkaan katoa vaan siirtyy itseltä olosuhteille. Syntyykö pakon edessä samoja päätöksiä, joita olisi tehnyt silloin, kun vaihtoehdot olivat vielä avoimia? Ovatko pakotetut päätökset parempia? Harvoin.

Pakottomuuden paremmuus toimii sekä ruohonjuuren että kansakuntien tasolla. Suomen valtion taloudenpidossa nautiskellaan parhaillaan kiireettömästi Presidenttiä, vaikka huoltosuhteen romahtamisen kaltaisten asioiden ratkaisemisessa pitäisi olla kammottavan kiireen vaiheessa. Kallista aikaa käytetään absoluuttisesti pienien kulttuurimäärärahojen pyörittelyyn, vaikka tulevien sukupolvien hyvinvointia määrittelevät ratkaisut odottavat joutumistaan rahattomuuden pakon ratkaisemiksi.

Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut