Kun Viinikan liittymä sekoitti juhannuksen - Kolumnit - Aamulehti

Mikä täydellinen ilta! Sitten ajoimme Viinikan liittymään – Näin Viinikan liittymä sekoitti juhannuksen

Liikennehämmennys toi mukanaan poliisisaattueen, mutta antoi opetuksen elämästä, johon kuuluu välillä suunnan hämärtyminen ja tummat silmänaluset.

24.6. 7:29

Se oli toinen juhannukseni Tampereella sen jälkeen, kun olin jättänyt maalaismaisemat taakseni ja pakannut tavarani suunnatakseni Tamperetta kohti. Ajoimme ystäväni kanssa kohti kotia nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi. Koko kaupunki tuntui olevan unessa, vaikka aurinko ei sinä yönä koskaan laskenutkaan.

Hetkeä aiemmin olimme olleet järven rannalla, istuneet rantakalliolla katsomassa punertavaa taivaanrantaa ja paistaneet lettuja vanhassa valurautapannussa. Mikä täydellinen ilta!

Sitten ajoimme Viinikan liittymään. Hetkessä mieleni valtasi muisto ensimmäiseltä syksyltäni Tampereella. Silloin ajoin tästä paikasta ensimmäistä kertaa.

Olin tuolloin autuaan tietämätön Viinikan liittymästä. Oli jo pimeää, kun ajoin opiskelijakollegani luota kotiin. Navigaattori neuvoi minua auliisti, mutta ratikkaremontin vuoksi kääntyminen käskettyyn suuntaan näytti olevan mahdotonta. Jatkoin sinne, minne osasin – suoraan eteenpäin.

En tiedä, mihin päädyin ensimmäisellä kerralla liittymästä erkaantuessani, mutta huomasin kohta olevani taas samassa paikassa ihmettelemässä pimeässä huutavaa navigaattoriani, joka käski minun tehdä u-käännöksiä ja kääntyä kiellettyihin ajosuuntiin. Tunsin olevani umpikujassa ja hädissäni pysäköin jalkakäytävälle.

Kun elvytin navigaattoriani, kylmä valo heijastui ikkunasta sisään. Siniseen univormuun pukeutunut mies osoitteli takapenkilleni taskulampulla. Sydämeni löi kiivaammin, kun avasin ikkunan ja takeltelin tilanteeni.

Paljonkohan saisin sakkoja osaamattomuudestani ja eksymisestäni tänä surkeana syysiltana?

Ilokseni en saanut huomautustakaan. Sen sijaan poliisi näytti minulle kädestä pitäen, miten pääsen kotiin. Ajoin kieli keskellä suuta poliisiauton perässä pihaan, ja sinitakkiin puettu käsi huikkasi heilutuksen kaartaessani kotiin. Sydän pamppaillen pääsin kuin pääsinkin perille, ja sen jälkeen olin vältellyt Viinikan liittymää.

Nyt olimme samassa paikassa. Ystäväni oli yhtä pulassa liittymän kanssa kuin itsekin olin ollut tuona puistattavan pimeänä iltana. Hetken kieputtuamme selvisimme ilman poliisisaattuetta kotiin. Kaikki menikin ihan hyvin.

Jokin taika kuitenkin murtui. Taian tilalle tuli elämä, joka sinä yönä näytti suunnan hämärtymiseltä ja uuden aamun tuomina tummina silmänalusina. Kaikesta tuli epätäydellistä. Ihan niin kuin elämä saakin olla – aina maanantaiaamuista jouluihin ja juhannuksiin saakka.

Kirjoittaja on Aamulehden toimitusharjoittelija.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: