Kolumni: Enemmän antamista, vähemmän vaatimista - Kolumnit - Aamulehti

Enemmän antamista, vähemmän vaatimista

50 vuotta sitten pidetty ylioppilaan puhe muistutti, että emme ole täällä vain itseämme varten.

9.6. 8:42

Aamulehti

Kiinnitin siihen itse asiassa ensimmäisen kerran huomioni yliopistoni valmistujaisjuhlissa, kun tiedekuntani dekaani piti juhlavan puheen meille vastavalmistuneille maistereille.

En muista yli 21 vuoden takaisia sanamuotoja enää tarkkaan, mutta jotenkin niin se meni, että te olette nyt tämän isänmaan suuria toivoja ja siirrytte kantamaan tulevaisuudessa merkittävää vastuuta yhteiskunnasta.

Koska olin tuolloin jo kirjoitellut kymmenkunta vuotta omiani sanomalehteen, en tuntenut itseäni enää minkäänlaiseksi kansakunnan toivoksi vaan dekaanin ylevä kannustus tuntui lähinnä huvittavalta.

Mutta kun nyt sattumalta luin touko-kesäkuun vaihteessa Aamulehti 50 vuotta sitten -palstaa, katseeni kiinnittyi artikkeliin vuoden 1971 ylioppilasjuhlista. Kalevankankaan sankarihaudoilla puhunut nuorimies vetosi ylioppilastovereihinsa, että heidän on kaikin voimin kehitettävä yksilöllisyyttään ja tehtävä siitä parasta mahdollista, jotta ”voisivat tarjota valitsemallaan alalla parhaita saavutuksia suomalaisten hyväksi”.

Nyt minua ei naurattanut enää lainkaan. Tuohan oli erittäin sattuvasti sanottu, mutta mitä tärkeintä, havahduin, että tällaista ajattelua ei tunnu nykyjulkisuudessa tapaavan enää juuri lainkaan.

Olemme siirtyneet 50 vuodessa sellaiseen individualismiin, jossa tärkeintä on hankkia etua itselleen eikä isänmaalle. Hyvä ammatti, asema ja palkka, ei yhteistä hyvää vaan omaa uraa ja hyvinvointia varten. Sen täydennykseksi jokainen osaa luetella, mihin kaikkeen hänellä on oikeus. Velvollisuuksista ei juuri puhuta.

En usko, että vetoomuksellani on suurta mahdollisuutta saada laajaa vastakaikua ja silläkin riskillä, että pidätte minua nyt höpsönä reliikkinä, kysyn, eikö työ motivoisi meitä jokaista merkittävästi enemmän, jos kykenisimme ajattelemaan, että hankkiessamme elantoa perheellemme palvelemme ammatistamme riippumatta myös yhteistä hyvää, toisiamme ja kotimaatamme.

Eikö se loisi työllemme paljon arvokkaampia merkityksiä, kuten 50 vuoden takainen nuorimies totesi: taiteen, kirjallisuuden, politiikan tai uskonnon saralla – tai jos jatkan listaa niin opettajina, sairaanhoitajina, putkimiehinä ja ratikkakuskeina. Kaikkia meitä tarvitaan.

Siksi käytänkin nyt tilaisuuttani hyväkseni ja kiitän jokaista kuntavaaliehdokasta. Jokainen teistä on valmis uhraamaan aikaansa, päätänsä ja vaivaansa palvelemaan yhteistä hyvää omaksumanne ideologian pohjalta.

Ja kun 50 vuotta sitten julkaistu juttu oli tehty sankarihaudoilla, niin muistutettakoon, ketkä meistä suurimman uhrin ovat antaneet yhteisen etumme hyväksi. Teidän isänne, isoisänne, setänne ja enonne. Onnistuisiko enää?

Ai niin, unohdin alussa mainita, kuka tuo haudoilla puheen pitänyt varhaiskypsä, älykäs ja ihanteita arvostava nuorimies oli.

Jutun mukaan joku paikallinen abiturientti nimeltään Kimmo I. Sasi.

Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: