Moni meistä saa koronan takia satoja euroja säästöä ja verovähennyksiä – mutta eivät kriisistä eniten kärsineet työntekijät - Kolumnit - Aamulehti

Moni meistä saa koronan takia satoja euroja säästöä ja verovähennyksiä – mutta eivät kriisistä eniten kärsineet työntekijät

Etätyö alkaa jo puuduttaa, mutta siitä kertyy myös monille säästöä. Näitä etuja eivät saa alat, joilta korona on vaatinut eniten.

8.4. 8:00

Aamulehti

Vuosi sitten noin miljoona suomalaista palkansaajaa siirsi työpisteensä konttorilta kotioloihin.

Alkuinnostus on kaikonnut jo ajat sitten, ja nyt meille kerrotaan, että etäkokousapatia yleistyy ja neuvotaan, miten henki pysyy yllä palavereissa.

Moni taitaa haaveilla jo ajasta ennen Teamsia. Kunpa näkisi jotain muutakin kuin makuuhuoneen ikkunasta ulos! Saisipa pitää luovan tauon hyvässä seurassa kahvin äärellä!

Kun laittaa asiat mittakaavaan, nämä etätyöläisen murheet ovat aika pieniä. Puuduttavista puolistaan huolimatta etätyöstä on hyötyäkin: ainakin rahaa jää monella enemmän säästöön kuin lähityön aikana.

Autoilevilla ja julkisilla kulkevilla jää käteen useita kymmeniä euroja kuukaudessa enemmän kuin aiemmin – etenkin heillä, jotka eivät ole oikeutettu työmatkavähennykseen.

Lounasravintoloissa ei tule käytyä, ja siinäkin voi säästää merkittävästi aiempaa enemmän. Saa olla aika luova, jos loihtii kymmenen euron lounaan joka päivä kotikonttorille marketin aineksista.

Kaiken lisäksi etätyöläinen saa vielä verovähennyksiä kotona työskentelystä. Ei tarvitse kuin kliksutella Omavero-palvelussa muutama kohta, ja seurauksena on 900 euron vähennys – tosin se lasketaan 750 euron tulonhankkimisvähennyksen päälle eli lisävähennys on 150 euroa.

Tähän kaavamaiseen työhuonevähennykseen on oikeus, kun on tehnyt vähintään puolet viime vuoden työpäivistä kotikonttorilla. Vähennykseen ei joudu erittelemään kulujaan. Se kattaa automaattisesti ja ilman selontekoa työhuoneen vuokran, sähkön kaltaiset juoksevat kulut ja kalusteet.

Ja jos etätyöläisellä on netti työkäytössä, senkin voi vähentää mainitun 900 euron päälle, kuten myös esimerkiksi lisänäytön ja näppäimistön.

Näitä etätyön mukanaan tuomia säästöjä eivät kuitenkaan saa ne työntekijät, joilta korona on vaatinut eniten.

Epidemian vaikutukset ovat olleet kovimmat etenkin naisvaltaisten palvelu- ja hoitoalojen työntekijöihin, jotka ovat pääosin lähitöissä.

Heille ajatus koronan tuomasta taloudellisesta edusta kuulostaa varmasti erikoiselta ja epäoikeudenmukaiselta.

Ravintoloissa, matkailualalla tai vaikkapa kulttuuritapahtumien parissa työskentelevä on todennäköisesti joutunut joko lomautetuksi tai irtisanotuksi – tai sitten vähintään pelännyt työnsä puolesta jo vuoden ajan.

Ja silloinkin kun töissä on ollut, riski saada tartunta on ollut isompi kuin kotona työskentelevillä.

Tämä tylsistyneen etätyöläisen kannattaa muistaa silloin, kun tekee mieli valittaa siitä, kuinka seinät kaatuvat päälle tai Teams takkuilee. Kyllä me vielä hetki jaksetaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?