Muistuuko mieleen mummon isän etunimi? – Mitäpä jos vaihdettaisiin Netflix viikoksi oman suvun tarinoihin - Kolumnit - Aamulehti

Muistuuko mieleen mummon isän etunimi? – Mitäpä jos vaihdettaisiin Netflix viikoksi oman suvun tarinoihin

20.10.2020 7:00

Aamulehti

Tehdäänkö pieni testi? Nostakaapa käsi ylös te, jotka osaatte kertoa isovanhempienne vanhempien nimet.

Kas noin. Tätä epäilinkin, moni käsi jäi nousematta.

Että miksi kysyn? Minäpä kerron.

Haastattelin äskettäin Juho Saarta, Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaania. Hän on tehnyt kiinnostavan havainnon.

Saarella on tapana esittää kysymys isovanhempien vanhemmista omille opiskelijoilleen. Suurimmalta osalta jäävät nimet mainitsematta.

Sosiaalitieteilijä Saaresta vaikuttaa vahvasti siltä, että yhteiskunnan pitkä muisti hapertuu.

Suvut eivät enää muistele porukalla. Taloyhtiöt eivät tiedä huoneistojen entisiä asukkaita. Työpaikoilla ei ole aavistustakaan, kuka hoiti hommia kolmekymmentä vuotta sitten. Työväenliikkeen tai herätysliikkeiden kaltaiset muistin vaalijat menettävät merkitystään.

Elämä on vain tässä ja nyt.

Uskon, että Saaren analyysi on oikea. Tosin sillä varauksella, etteivät esivanhempien nimet aina ennenkään apteekin hyllyltä lävähtäneet.

Otetaan todistajaksi Väinö Linna. Kirjailija kertoilee omasta taustastaan tällä viikolla ilmestyvässä muistelmakirjassa.

"Äitini isä oli Nyymannin Jussi, Johan Nyman viralliselta nimeltään. Ja sikäli kuin minä tiedän niin hän on Salmen Paavolan talon pojan äpäräpoika. Ja sinne hukkuu minun tietoni sitten hänen sukunsa aikaisemmista vaiheista."

Suvuilla on aina ollut kyky häpeillä ja napsauttaa suut suppuun.

Tottahan toki nyky-Suomesta löytyy laumoittain ahkeria sukututkijoita ja innokkaita dna-testin tekijöitä. Silti veikkaan, että pitkän muistin hapertuminen on valtavirta.

Kyse ei ole aikamme polttavimmasta ongelmasta, mutta jonkin sortin vastaliikettä voisi silti viritellä.

Mitäpä jos vaihtaisimme viikoksi fiktiiviset tarinat todellisiin? Pidettäisiin pieni paasto Netflixistä, Viaplaysta, HBO Nordicista, Mubista, Quibista ja mitä näitä nyt on.

Yllätettäisiin suvun seniorit pitkillä, kiireettömillä puheluilla. Kysyttäisiin, että miksi se Amalia sinne Amerikkaan lähti ja mikä se oikein oli se Toivon ihmepelastuminen siellä rintamalla.

Ja sitten kun koronasta selvitään, pantaisiin pystyyn Päiväkirjaklubien kaltaisia iltarientoja otsikolla Minun sukuni tarina. Ei jaettaisi noloa nuoruutta vaan hämmästeltäisiin ihmiselämän ihmettä.

Idean saa vapaasti varastaa. Pieni laatta jonkin arvorakennuksen seinässä riittää kiitokseksi.

Siitä voivat sitten lastenlasten lapset käydä tarkistamassa isopapan nimen.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?