Kolumni: Yksinkertaisen elämän voi saavuttaa myös keskellä kaupunkia - Kolumnit - Aamulehti

Monessa meistä elää kaipuu pelkistetympään elämään luonnossa – Yksinkertaisen elämän voi saavuttaa myös keskellä kaupunkia

20.3.2018 20:15

Valkoiset lampaat Kerma ja Cappuccino kurkistelevat aitauksestaan. Kipakka pakkassää saa navetan valkoiset seinät kimaltamaan jääkiteistä kuin ne olisi maalattu glitter-maalilla. Ikkunoissa on kuurankukkia. Kunhan talven selkä taittuu, leskenlehdet kohta heräilevät navetan seinustalla ja sitten jo ruohosipulin vihreät alut työntyvät kasvimaan mullasta.

Kurjen tilalla Vesilahdella eletään monen kaupunkilaisen ja palkkatyöläisen unelmaa. Ollapa oma possu, kirjavia kanoja ja pari lammasta. Omenapuita ja itse tehtyä leipää. Yksinkertaisempaa elämää lähellä luontoa. Elämää vuodenkierron mukaan ja vapautta kellon tahdista.

Todellisuudessa elämä kaukana kaupoista ja kuntosalista ei sopisi kaikille. Eivät kaikki heistäkään, jotka jo asuvat maalla, pääse täysin hyödyntämään asumismuotoaan kuten aikana, jolloin työt olivat kotona ja elettiin vuodenkierron mukaan. Kun aamulla lähtee kaupunkiin töihin ja illalla palaa, ei siinä possua kasvatella eikä hiirenkorvien turpoamista ehdi huomata.

Näin eron ollessani vuorotteluvapaalla keväästä syksyyn. Silloin ehdin noteerata, kun sinivuokot työntyivät maasta, kuovit saapuivat ja lähtivät, syreenit räjähtivät tuoksumaan, hämähäkinseitit kimalsivat aamukasteisessa metsässä, suppilovahveroita tupsahteli sammalikkoon. Ehdin leipoa saaristolaislimppuja ja kuivata omenoita.

Monessa meistä elää kaipuu siihen pelkistetympään elämänmuotoon, jonka voi tiivistää kuvaan kirjavista kanoista ja yrttimaasta. Toisaalta yhä useampi hakeutuu yksinkertaisempaan elämään päinvastaista reittiä. Kerrostaloasuminen keskellä kaupunkia on simppeliä, ainakin ilman pieniä lapsia. Pihalta ja puutarhalta säästyvän ajan voi käyttää vaikkapa kulttuuririentoihin tai matkusteluun.

Kerrostaloasumisen suosion voimistumisen yhtenä syynä lienee se, että moni on havahtunut omakotiasumisen työläyteen. Sisustuslehtien jutuissa ei mainita, että se kirjastohuone, aula ja ne kolme vessaa on luututtava, sen seitsemän terassin kalusteet öljyttävä, kymmenet ikkunaruudut pestävä, kukkapenkit perattava – töissä käynnin ja lasten harrastuksiin kuskaamisen lisäksi. Omakotitalo vaatii aikaa, rahaa ja energisyyttä.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?