Kolumni: Mutta kun toi alotti! - Kolumnit - Aamulehti

Mutta kun toi alotti! – Trumpin opissa meistä muistakin on tullut entäpäsittenismin taitajia ja orjia

6.1.2018 18:00

Lapsi oppii jo varhain maailman yleisimmän puolustuspuheenvuoron kaavan.

Kun jää kiinni ikävästä tempusta, kannattaa yrittää kääntää vanhemman, opettajan tai erotuomarin huomio toiseen osapuoleen.

Nykyään ”toi alotti” on etenkin sosiaalisessa mediassa käydyn yhteiskunnallisen keskustelun ykkösstrategia.

Englanninkielisessä kulttuurissa tunnetaan käsite whataboutism, joka tulee siitä, kun argumentti aloitetaan sanoilla what about, suomeksi "entäpä sitten...".

Taiteenlajin kiistämätön huippuosaaja on Donald Trump. Hän loisti katseenkääntötempuilla jo pyrkiessään Yhdysvaltojen republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Kun kampanjapuheet kääntyivät ehdokkaiden käsien kautta sukuelinten kokoon, perusteli Trump kommenttinsa aiheesta sillä, että senaattori Marco Rubio aloitti.

Vaalivoiton jälkeen kuvio toistui paljon vakavammassa kysymyksessä. Kun republikaanien vaaliorganisaatiota nyt tutkitaan Venäjä-yhteyksistä, on Trump saanut osan kansakunnasta uskomaan, että syynättävän Venäjä-vehkeilyn takana onkin Hillary Clinton.

Parhaimmillaan entäpäsittenismi toimii. Sen avulla voidaan paljastaa kaksinaamaisuutta, joka englanniksi tunnetaan paremmalla double standard -nimellä.

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon kompastelu kaupunginvaltuutettu Fatima Diarran ”metsäinsestigatessa” sisältää klassikkoesimerkin aineksia. Kelle tahansa tulivat mieleen jupakat, joissa Timo Soinia (ent. ps, nyk. sin.) vaadittiin toistuvasti puuttumaan paikallistason persupoliitikkojen möläyksiin.

Aalto kiemursi koukussa oman ongelmansa kanssa yhtä kastematona kuin Soini pahimmillaan.

Samaten whataboutismi on edes vähän fiksumpi väittelymetodi kuin "olet väärässä, olet väärässä" -jankkaaminen.

Sitähän on osuvasti verrattu sakin pelaamiseen pulun kanssa: pulu kaataa nappulat, paskoo pelilaudalle ja rääkyy sitten siipiään räpistelleen, että "minä voitin, minä voitin".

Itsenäisyyspäivään liittynyt ”alpakkagate” oli sekin whataboutismia. Sekin toi esiin kaksoisstandardeja. Porukka, joka kertoi järjestävänsä iloisia lastenjuhlia, olikin tarkoituksella provosoimassa natseja.

Seuraava kaksoisstandardi löytyi heti nurkan takaa. Jatkokeskustelussa tuli selväksi, että toisilta vaaditaan enemmän kuin toisilta. Lastenjuhlajärjestäjän moraalin on oltavakin korkeammalla tasolla kuin äärioikeistolaisen vihanlietsojan.

Yhdysvalloissa ahdistelusta epäiltyjen demokraattipoliitikkojen piti erota. Republikaani sai vastaavassa tilanteessa presidentin tuen omille vaalipyrkimyksilleen. Suomessa miesministerit ovat eronneet naisministereitä harvemmin samantasoisista virheistä

Erityisen hyviä hiukan hienostuneemmassa entäpäsittenismissä tuntuvat olevan perinneporvarit, joissa vihreän tai vassarin näkeminen A-studiossa laukaisee aina allergisen reaktion. Kun vasemmistolainen sanoo jotain fiksulta kuulostavaa, perinneporvari nostaa esiin taistolaisten tekemiset 1970-luvulta.

Valitettavasti whataboutismi ei auta ratkaisemaan yhtäkään erimielisyyttä vaan luo yleensä uuden riidan vanhan päälle.

Se on sukua koulukiusaamiselle. Se antaa onnistuneen mukahauskan kommentin viskaisijalle hetkellisen "voitinpas"-tunteen – ja kohteelle pitkäkestoisen kirvelyn sekä vastustamattoman tarpeen kuitata tappio seuraavan tilaisuuden tullen vielä terävämmällä vastaiskulla.

Kirjoittaja on Aamulehden…artikkelitoimituksen päällikkö.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?