Vettä saa rajoitetun määrän kolmesti viikossa. Ruoan saaminen on tuurista kiinni. Tällaisia kauhuskenaarioita liitetään ilmastonmuutokseen, mutta Tansanian maaseudulla ne eivät ole skenaarioita. Ne ovat arkipäivää.
Kuivana aikana vettä säännöstellään, jotta vesitankit eivät pääsisi tyhjenemään.
Työnantajallani on Kishapu-nimisellä alueella hanke, jossa autetaan ihmisiä sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Olin kuullut hankkeesta paljon jo ennen kuin työskentelin Lähetysseurassa, koska projekti on pyörinyt kymmenen vuotta.
Olin nähnyt kuvia puiden istuttamisesta, uusista vesipumpuista, ja ompeluryhmistä, jotka opettelevat uuden ammatin, jotta elanto ei jäisi sateista kiinni.
Silti tämä kaikki iski vasten kasvoja vasta paikan päällä. Kun haastattelemani nainen kertoi viikon parhaiksi päiviksi ne, joina saa vettä. Ja kun yläasteen rehtori mainitsi, että koulun kasvimaata ei voi kastella. Vettä ei muuten riittäisi kokkaamiseen eikä käsien pesemiseen.
Suomessa kaikki tämä tuntuu tietysti kaukaiselta. Jopa Tansaniassa saattaisi pystyä ajattelemaan, että kyse on köyhän maaseudun ongelmasta. Kaupunkien rikkailla alueilla vettä tulee hanoista eikä sitä tarvitse sen enempää miettiä.
Onneksi ilmastokeskustelu on viime vuosina kiihtynyt sellaisiin mittoihin, että enää ei voi porhaltaa eteenpäin ravihevosena – laput silmillä.
Kishapun alueen vesipulassa on kyse samasta asiasta kuin länsimaissa nyt keskusteluun nousseissa kauhuskenaarioissa. Ilmasto muuttuu, ja meidän täytyy sekä yrittää hillitä muutosta että sopeutua siihen.
Kuivuus ei ole ainoa ongelma. Yhtä lailla rankkasateet voivat tuhota sadon, ja vaikeasti ennakoitavat luonnonkatastrofit lisäävät köyhyyttä. Mitä elinkelvottomammaksi tietyt alueet muuttuvat, sitä enemmän joudumme puhumaan myös ilmastopakolaisuudesta.
Kotoa lähteminen tuskin on kenellekään ensisijainen vaihtoehto. Sen sijaan tahtoa nykyisten elinolojen parantamiseen löytyy joka kylältä.
Nuorissa on tulevaisuus Tansaniassakin: Maalaiskylän yläasteen ympäristökerholaiset tietävät, että puita istuttamalla saa puhtaamman ilman ja ehkä myös enemmän sateita. He tietävät myös termin ilmastonmuutos, mutta ehkä eniten siksi, että länsimaalaiset ovat kohkanneet aiheesta.
Täällä ihmiset eivät juuri puhu ilmastonmuutoksesta. Lähinnä puhutaan siitä, onko ruokaa tai vettä.
Ehkä muuallakin maailmassa pitäisi lopettaa ilmastonmuutoksesta puhuminen.
Jos puhuttaisiin jatkossa vain siitä, mihin asti ruoka tai vesi riittää. Tai siitä, millä todennäköisyydellä tulva tai myrsky osuu kohdalle.
Yhtäkkiä meillä onkin samat ongelmat tansanialaisten kanssa. Täällä koetaan ne nyt, ja jos ilmastoämpyily jatkuu, Suomi saa osansa.
Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran tiedottaja ja Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan nimikkolähetti Tansaniassa ja Etiopiassa.
