Tampereen yliopiston professori sai työryhmineen yli 330 000 euron apurahan – sen turvin aletaan tutkia kirjojen ja lajityyppien katoamista

Sari Kivistön tutkimusryhmä alkaa selvittää Tampereen yliopistossa kirjallisia sukupuuttoja ja kadonneita kirjallisuuden lajeja.

Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Sari Kivistö on juuri aloittamassa tutkimusryhmänsä kanssa kiehtovaa kirjallista tutkimusretkeä menneisyyteen.

20.12.2022 19:14

Aamulehti

Joulukuussa 1922 Ernest Hemingway oli toimittajana keikalla Sveitsissä raportoimassa Lausannen rauhanneuvotteluista. Paikalla oli myös kokeneempi reportteri Lincoln Steffens. Häneen Hemingwayn tyyli ja teksti tekivät vaikutuksen. Steffens pyysi Hemingwaylta lisää luettavaa.

Hemingwayn vaimo Elizabeth Hadley pakkasi Pariisissa miehensä käsikirjoitukset, käytännössä koko siihenastisen tuotannon, matkalaukkuun, osti junalipun Sveitsiin ja lähti matkaan laukun kanssa. Junan vielä seistessä Gare De Lyonin asemalla Hadley käväisi ostamassa pullon Eviania. Palattuaan vaunuun hän huomasi laukun kadonneen. Sen jälkeen laukku tai sen sisältö ei ole tullut julki missään koskaan.

Hemingwayn laukun kohtalo on ehkä kuuluisin esimerkki kadonneista käsikirjoituksista ja kirjoista. Muita esimerkkejä ovat Lordi Byronin muistelmat, jotka pieni ystäväpiiri vain päätti vuonna 1824 jättää julkaisematta, todennäköisesti Byronin homoseksuaalisuuden vuoksi. Nikolai Gogol puolestaan itse silppusi Kuolleiden sielujen toisen osan käsikirjoituksen sivu sivulta uuniin palamaan.

Kotimainen esimerkki kadonneesta kirjasta on pälkäneläisen Daniel Medelplanin vuonna 1719 julkaistu aapinen, Yxi paras lasten tawara, elli ABC-kirja, jonka viimeinen tunnettu kappale tuhoutui Turun palossa vuonna 1827.

Kirja voi kadota paljon pienemmästäkin mittaamattomiksi ajoiksi. ”Paul Austerin Näkymätön-romaanissa päähenkilö hyllyttää kirjan väärään kohtaan kirjastossa ja saa siitä ankarat moitteet esihenkilöltään, vaikka kirja on vain parikymmentä senttiä väärässä paikassa. Tämä saa Austerin pohtimaan katoamista”, sanoo Sari Kivistö, Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori.

Nyt myös Kivistö pohtii paitsi kirjojen myös kokonaisten kirjallisten lajityyppien katoamista. Hänen työryhmänsä sai Koneen säätiöltä joulukuussa 331 800 euroa tutkimusprojektiin ”Kirjallinen sukupuutto. Kadonneet kirjallisuuden lajit ja menneisyyden kuvittelu”. Rahoitus riittää projektiin Kivistölle ja kolmelle tutkijalle kolmeksi vuodeksi. Sinä aikana he kirjoittavat aiheesta yhteisteoksen ja kuka tietää, ehkä tekevät näköispainoksia joistakin lähes kadonneista vanhoista kirjoista.

Kuka?

Sari Kivistö

Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori vuodesta 2016. Syntynyt vuonna 1968. Kotoisin Lappeenrannasta.

Tutkinut paljon antiikin kirjallisuutta ja latinankielisiä väitöskirjoja.

Sai joulukuussa tutkimusryhmälleen Koneen säätiöltä 331 800 euroa kirjallisten sukupuuttojen ja kadonneiden kirjallisuuden lajien tutkimukseen.

Tutkimusryhmään kuuluvat Kivistön lisäksi Erika Pihl (väitteli keskiajan kirjallisuudesta vuonna 2021), Katariina Kärkelä (väitteli yliluonnollisesta tiedosta Tolkienilla vuonna 2022) ja väitöskirjatutkija Isa Välimäki (FM 2020).

Mainiot lajit

Kun kysyn Kivistöltä, mitä ne kadonneet kirjallisuuden lajit voisivat olla, hän lähettää listauksen muinaisista lajityypeistä. Siitä löytyy 91 kadonnutta lajia. Näitä ovat muiden muassa atellaani eli antiikin rivo farssinäytelmä, dityrambi eli Dionysos-jumalalle laulettu ekstaattinen villi hymni tai epyllion eli pienoiseepos.

Kadonneista lajeista Kivistö nostaa esiin erityisesti palinodian. Se olisi erityisen käyttökelpoinen kirjallisuuden laji henkiin herätettäväksi myös tähän päivään, etenkin poliitikoille. ”Palinodia on peruutuslaulu. Siinä henkilö ensin väittää jotakin, sitten peruuttaa kaiken aiemmin sanomansa ja väittää jotain aivan päinvastaista”, Kivistö kuvaa.

Palinodian varhaisimpana edustajana pidetään kreikkalaista lyyrikkoa Stesikhorosta (n. 630–560 eaa.). Hän peruutti runossaan aiempia näkemyksiään Troijan Helenasta. Palinodia liittyi myös antiikin retoriikkaan, jossa sitä käytettiin harjoitustehtävänä. Ensin treenattiin jonkin asian ylistämistä ja sitten alettiin moittia sitä.

Keskiajalla palinodia osoittautui hyväksi tavaksi tulla toimeen katolisen kirkon kanssa. Jos kirkko sattui pahoittamaan mielensä jonkin julkilausutusta väittämästä, kirkon suuttumuksesta saattoi selvitä kirjoittamalla palinodian.

Toinen tähänkin päivään sopiva kadonnut laji olisi runosatiiri, joita 1500–1700-luvulla kirjoitettiin heksametrisessa mitassa latinaksi. Heksametrissa eli kuusimitassa kirjoitettiin myös ylevät eepokset, joiden tyyliä runosatiiri pilkkasi. Runosatiirit olivat suosittuja etenkin reformaation aikana 1500-luvulla Saksassa. Niissä suurena suunnannäyttäjän oli Lutherin räävitön tyyli.

Runosatiiria käytettiin myös oman moraalin ja etiikan pohdintaan. Runosatiireissa esiintyi usein ylellisyyden ja kaupunkielämän kritiikkiä, kun taas maaseudun elämän jatkuva rankkuus ja karuus nähtiin hyveellisenä. Tässäkään asiassa kovin paljon ei ole muuttunut puolessa vuosituhannessa. ”Kotimaisia esimerkkejä kadonneesta lajista ovat arkkiveisut, aapiset tai hartauskirjat. Niitä painettiin paljon, mutta niitä myös käytettiin niin paljon, että ne saattoivat kulua kokonaan loppuun”, Kivistö sanoo.

Avaamattomat

Yhdestä todennäköisesti jo kadonneesta kirjasesta alkoi myös Kivistön ura kirjallisuudentutkijana. Vuonna 1988 hän muutti parikymppisenä Lappeenrannasta Helsinkiin töihin ja alkoi miettiä, että ehkä pitäisi opiskellakin jotain. ”Työvoimatoimistossa lehteilin Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisen osaston opinto-opasta. Huomasin, että täällähän on aine, jossa voi vain lukea kirjoja. Tykkäsin lukemisesta ja päätin hakea opiskelemaan.”

Kivistön ominta alaa on antiikin kirjallisuus. Hän lukee latinankielistä tekstiä kuin suomea, samoin saksaa. Myöskään kreikka tai italia eivät hänen lukemistaan pysäytä. Hepreaakin Kivistö on opiskellut.

Yhtä kadonnutta kirjallisuuden lajia Kivistö on tutkinut jo vuosikymmeniä. Yliopistojen kirjastot ovat olleet aikanaan täynnä latinankielisiä väitöskirjoja, joista suurta osaa kukaan ei ole niiden painamisen jälkeen avannut. Niitä on tutkittu hyvin vähän, vaikka väitöskirjojen digitoiminen on alkanut kasvattaa lukijakuntaa.

Kivistö joutuu usein pyytämään kirjaston henkilökuntaa avaamaan kirjan suljetut sivut paperiveitsellä, mitä vuosisatojen takaista painotekniikkaa käytettäessä joutui tekemään painamisen jälkeen. Voi vain kuvitella minkälaisia unohtuneita näkökulmia ja maailmoja niistä paljastuu.

Vanhojen latinankielisten kirjojen avaaminen on Kivistölle myös eräänlaista pioneerityötä. ”Aina olen taatusti ensimmäinen naislukija näille. Eikä niitä kovin moni mieskään ole ennen minua vuosisatojen aikana lukenut.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut