Uutuuskirja selittää, miksi Manserock-ilmiöstä tuli niin voimakas – Kirjoittajan mielestä sama ilmapiiri on Tampereella vieläkin, ja siksi Brad Pittin vierailu oli täysin normaalia

Manserockista kirjan kirjoittaneen toimittaja Jari Korkin mielestä nykynuorison kannattaisi tarttua avoimesti kaupungin kulttuuri-ilmapiiriin, joka on olemassa Tampereella vieläkin.

Toimittaja Jari Korkki (vas.) on haastatellut kirjaansa Manserock jäi soimaan varten ison joukon tamperelaisia kulttuurielämän vaikuttajia: muusikoita, toimittajia, ravintola-alan ja elokuvakerhojen ihmisiä. Pate Mustajärvi on yksi haastateltavista.

21.9. 7:15

Aamulehti

Kiukun patinoima, retee ja roima manserock on saanut uuden kunnianosoituksen ja analyysin. Toimittaja Jari Korkin kirjoittama Manserock jäi soimaan (Docendo) on häpeilemättömän nostalginen muistelmateos ilmiöstä, joka väritti Tampereen katukuvaa vuosikymmeniä aina 1990-luvulle saakka.

Jari Korkki, olet syntynyt Tampereella, käynyt koulun Tampereen lyseon lukiossa Rellussa ja opiskellut Tampereen yliopistossa. Työskentelit myös Radio 957:n ohjelmapäällikkönä. Onko kova ikävä Tampereelle?

”On. Kyllä mä koen, että Tampere on kotikaupunkini. Kun muutin 1990-luvulla pois Tampereelta, en halunnut muuttaa Helsinkiin, koska kukaanhan ei muuta Tampereelta Helsinkiin. Niinpä muutin Lontooseen. Vasta Lontoosta päädyin Helsinkiin.”

Mikä on pahinta, mitä ihmiselle voi nostalgiapuuskassa tapahtua?

”Pahinta on se, että ihminen alkaa kuvitella, että ennen kaikki oli paremmin. Yleensä on kuitenkin niin, että ennen ei ollut paremmin. Sen takia nostalgiaan ei kannata upota liian vahvasti.”

Entä parasta?

”Kun lähestyin Markku Paretskoita, hän sanoi, että on jo pitkään odottanut tällaista kirjaa. Muistella haluaa siis moni muukin. Nostalgia antaa oikeutuksen omalle historialle, auttaa hyväksymään nuoruutensa ja ymmärtämään, että olihan meillä sentään aika kivaa.”

Kirjassasi muistellaan paljon vanhoja tamperelaisravintoloita: Messiä, Yo-taloa, Tillikkaa, Dorista, Wienerwaldia ja Cabaret Oscaria. Monista kapakoista muistetaan oluttuoppien markka-aikaiset hinnatkin. Miten ihmeessä nämä asiat ovat näin lähtemättömästi syöpyneet mieleen?

Harri Tuominen avaa asiaa hyvin puhuessaan I-Klubin budjetista. 1970-luvun lopulla 10 markkaa (nykyrahassa: 6,24 euroa) oli hänelle lauantai-illan budjetti, sillä sillä summalla sai I-Klubilta narikan ja kuusi pulloa olutta. Tillikka taas tyhjeni 1980-luvun loppupuolella, kun Helsingistä pestattu ravintolapäällikkö nosti oluttuopin hinnan 20 markasta 21 markkaan. Muistan, kuinka se ärsytti, kun joutui pelailemaan kolikoiden kanssa sen sijaan, että olisi vaan antanut yhden Väinö Linnan. Ravintolat kokosivat samanhenkiset yhteen: kun Radio 957 tuli Kauppakadulle ja Juice muutti Hämeenpuistoon, porukka alkoi hengailla Wienerwaldissa.”

Jos pääsisit aikakoneella johonkin näistä ravintoloista, mikä se olisi ja miksi?

”Haluaisin käydä katsomassa pizzeria Tavastian alakerrassa olleen ravintola Messin, oliko se oikeasti niin hieno paikka kuin mitä sitä muistelee. Paikka tunnetaan Juicen biisistä: ’Mä menin Messiin juomaan kolpakon, hän tuli pöytään istumaan.’ Haluaisin nähdä myös vuonna 1977 puretussa Verkatehtaassa sijainneen Gorillan, jossa Eppu Normaalilla oli ensimmäinen keikka rockin SM-aluekarsinnoissa, jonne Mikko Saarela oli bändin ilmoittanut.”

Olet haastatellut myös Aamulehden entistä päätoimittajaa Matti Apusta, joka muistelee, kuinka Erkka Lehtolan ja kulttuuritoimituksen ’poikien’ täytyi 1980-luvulla taistella, että Aamulehdessä pääsi kirjoittamaan populaarikulttuurista. Nykyään manserock on niin jykevä aihe, että sitä museoidaankin. Mitä nykynuorison pitäisi tehdä, että heidän kulttuurinsa pääsisi yhtä ikoniseen asemaan kuin Pate Mustajärvi?

”Tärkeintä on olla oma itsensä ja tehdä omaa juttua. Manserockille kehykset antoi se, että Tampere on vanha työläiskaupunki teattereineen ja työväenkulttuureineen, ja se sekoittui yliopistoon tulevaan väkeen. Tampereen koko on myös sopiva niin, että musiikki-ihmiset, elokuvaihmiset ja sarjakuvaihmiset tunsivat kaikki toisensa. Vaikka harrastettiin erilaista, Yo-talolla istuttiin kaikki samoissa pöydissä. Nykynuorille sanoisin, että tarttukaa tähän kaupungin ilmapiiriin. Se on olemassa Tampereella vieläkin. Kun helsinkiläiset ystäväni ihmettelivät, miten Sara Hildénin museolle saatiin Nick Cave ja Brad Pitt, saatoin vain todeta, että tämähän on ihan normilauantai Tampereella!”

Kirjassasi kerrotaan, miten syntyi Soittakaa Paranoid! -huudahdus. Jos manserock-biiseistä pitäisi valita oma Paranoid, mikä kappale se olisi?

”Niitä on monta, mutta karaokessa olen erikoistunut Popedan biisiin Kuuma kesä. Viimeksi vedin sen kotkalaisessa sporttibaarissa.”

Olet omistanut kirjan toimittaja Waldemar Walleniukselle. Miksi?

”Aika tarkalleen ottaen vuosi sitten, syyskuun 15. päivä 2021 istuimme Wallun kanssa Telakan terassilla ja juttelimme vanhoista ajoista. Lokakuun loppupuolella tapasimme vielä Radio 957:n historiikin julkkareissa. Siitä meni jokunen viikko, kun Wallu jo poistui keskuudestamme. Hänellä oli jo 1990-luvun taitteessa ajatus, että manserockista pitäisi tehdä historiikki. Ajan kokenutta sukupolvea on jo paljon kuollut. Mika Sundqvistia en ehtinyt edes haastattelemaan.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut