Tamperelainen Mikko Väänänen on julkaissut tänä vuonna kolme kirjaa - Kirjat - Aamulehti

Tamperelainen Mikko Väänänen on julkaissut tänä vuonna kolme kirjaa – taidekentällä hän arvelee pysyvänsä marginaalissa ja se on hänelle ihan ok

Tänä vuonna esikoisrunoteoksensa, Intia-aiheisen filosofisen matkapäiväkirjan sekä zeniä ja meditaatiota käsittelevän kirjan julkaisseelle tamperelaiselle Mikko Väänäselle runous on zenin ilmentymää ja zen tärkeää, koska se on hyödytöntä.

Mikko Väänäselle zen ja runous ovat aina kulkeneet käsi kädessä. – Voisi ajatella niin, että runous on minun persoonan tai luontoni ilmausta zenistä. Zen on tärkeää, koska se on hyödytöntä. Se on paradoksi, pohtii Kalevassa asuva kirjailija ja Intiassa reissannut itämaisen filosofian tutkija.

14.9.2019 9:05

Tampereen Kalevassa asuvalla runoilijalla ja kirjailijalla Mikko Väänäsellä on tavoite. Hän haluaa saavuttaa tylsyyden, sillä se on hänen mielestään hyvä lähtökohta luovuudelle.

– Ei minulla ole varsinaista rutiinia. Yritän istua (meditoida) joka päivä. Laitan yleensä itse ruokani ja keittelen kahvia mutteripannulla. Luen paljon. Kirjoitan fiiliksen mukaan, Väänänen kertoo arjestaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos