Eino Nurmistolle Lastenkirjainstituutin Punni-palkinto - Kirjat - Aamulehti

Lastenkirjainstituutti palkitsi suositun bloggaajan vuosittaisella Punni-palkinnolla

Eino Nurmiston esikoisteos Homopojan opas on raadin mukaan rohkea avaus lasten- ja nuorten tietokirjallisuuteen.

Homopojan opas ilmestyi Nemon kustantamana viime vuonna. Kirja on Eino Nurmiston esikoiskirja.­

27.3.2020 14:24

Aamulehti

Tamperelainen, valtakunnallista lastenkirjallisuustyötä ja-tutkimusta tekevä Lastenkirjainstituutti on jakanut vuoden Punni-palkintonsa.

Tänä keväänä palkinnon saa suoraa ja rehellistä seksuaalikasvatusta homopojan näkökulmasta sisältävä Eino Nurmiston kirja Homopojan opas (Nemo, 2019).

Lastenkirjainstituutin jakaman Punni-palkinnon arvo on 4000 euroa.

Perustelujen mukaan Eino Nurmiston esikoisteos Homopojan opas on rohkea avaus tietokirjallisuuteen ja tuo kuuluviin äänet, jotka on aiemmin jätetty alaviitteeksi.

Eino Nurmisto tunnetaan myös suositusta Tämän kylän homopoika -blogistaan. Palkintopuheen hän piti Lastenkirjainsituutin Youtube-kanavalla.­

Palkinnon lisäksi raati päätti jakaa kolme kunniamainintaa. Kunniamaininnan saavat Johanna Hulkon nuortenromaani Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2019), Jens Mattsonin kirjoittama ja Jenny Lucanderin kuvittama Vi är lajon! (Förlaget 2019) ja Julia Pöyhösen, Heidi Livingstonin ja Linnea Bellaminen Fanni-kuvakirjasarja (Kumma 2019).

Punni-palkintoraadin asiantuntijajäseninä toimivat kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja Pirkko Lindberg ja toimittaja Pia Ingström, Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen jäsenedustajana kirjastonhoitaja Sanna-Mari Samu ja nuorisojäsenenä lukiolainen Heidi Rautiainen. Raadin puheenjohtajana toimi Lastenkirjainstituutin kirjastonhoitaja Heidi Juopperi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?