Ihan ensimmäiseksi Juudas Iskariotia ei tule mieltäneeksi Jeesuksen tosiystävänä.
Ainakin suuren yleisön silmissä kyseistä hahmoa raskauttaa niin sanottu petollisuuden taakka.
Israelin tunnetuin nykykirjailija Amos Oz ei tästä piittaa. Ristiriitaisen tarinan modernina näyttämönä toimii 1950-luvun, itsenäisyyssotien jälkeinen Jerusalem.
Eksyneiden ihmisten koti
Raskaasta karisman puutteesta kärsivä Shmuel Ash ajautuu akateemisten opintojen tyssättyä ikälopun olohuonefilosofin keskustelukumppaniksi.
Kyseessä on pätkätyö.
Ihan naapurin miehestä ei kuitenkaan ole kysymys: Gershom Wald edustaa saarnamielestä huolimatta syvää oppineisuutta.
Talossa asuu myös musta leski Atalja, johon Shmuel rintakarvaisena viettiolentona ihastuu. Atalja on ollut naimissa kuuluisan toisinajattelijan Shealtiel Abrabanelin pojan kanssa.
Miehisen egon sokeuttama siippa on kaatunut sodassa. Appiukko taas omiensa hylkäämänä ja valtionpetturiksi haukuttuna.
Atalja vertautuu passiivisessa raivossaan Neitsyt Mariaan; naiseen, jonka rakkaus ei pelastanutkaan kaikkea.
Onneksi yksityisetsivän työ luo riittävää etäisyyttä kipeisiin tunteisiin.
Puberteettinen pornografia elämässä eksyneen Shmuelin ja masentuneen Ataljan välillä lähentelee Regina-lehden jatkokertomusta, vaikka kirjan etuliepeessä puhutaan "hienostuneesta rakkaustarinasta".
Juutalaisvaltion kritiikkiä
Oz ei olisi Oz, ellei hän kritisoisi Israelin miehityspolitiikkaa. Piikkilanka-aidat ja palestiinalaisväestön elinolot humanitaarisine kärsimyksineen edustavat kirjailijalle auttamatonta takapajuisuutta ja rasismia.
Israelin ensimmäistä pääministeriä David Ben-Gurionia Oz puolestaan syyttää sotaisuudesta ja messiaskompleksista.
Samalla Oz kysyy modernin Juudaksen, eli Shealtiel Abrabanelin suulla, oliko koko juutalaisvaltion perustamisessa mitään mieltä: "Hän tapasi sanoa, että olisi parempi, jos rapautuvan brittiläisen mandaatin korvaisi kansainvälinen mandaatti tai väliaikainen amerikkalaishallitus."
Oz antaa ymmärtää, ettei arabiväestön vastustus ole perusluonteeltaan sionismin vastaista, vaan perustuu ylivoimaisen koulutuksen, teknologian ja neuvokkuuden pelkoon.
Abrabanelin visiossa juutalaissetlementit, koulut ja yliopistot avattaisiin arabiasukkaille; yhteisiä ammattiyhdistysliikkeitä perustettaisiin ja lopulta hylättäisiin mahtipontinen idea omasta juutalaisvaltiosta.
Mutta kuka oli Juudas?
Ozin mukaan Juudas oli varsin väärinymmärretty henkilö. Viisas ja empaattinen mies auttoi kaiken muun ohella Jeesusta armon filosofian luomisessa.
Kolmekymmentä hopearahaa ei ollut tuona aikana kuin nimellinen summa rikkaalle maanomistajalle.
Pettymys ystävän maallisista kuolintavoista ajoi Juudaksen oksaan killumaan: "Hän oli minun Jumalani. Minä uskoin, ettei kuolema pystyisi häneen. Uskoin, että tänä päivänä Jerusalemissa tapahtuisi ihmeistä suurin. Viimeinen ja lopullinen ihme, jonka jälkeen kuolemaa ei olisi."
Kriitikkona on todettava, että vastaavaa renessanssia näin kiistellyn hahmon suhteen en muista lukeneeni.
Rohkeaa, tyhmää vai provosoivaa? Sen saa lukija itse päättää.
Suomentanut Minna Tuovinen. 357 sivua. Tammi, 2018.