"Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen" – Aviomiehen ilmoitus muutti kirjailija Selja Ahavan ja koko perheen elämän

Eletään lokakuuta 2014. Kirjailija Selja Ahava on palannut Saksan-turneelta. Matka on ollut työntäyteinen: innostava ja intensiivinen.

Frankfurtin kirjamessuilla on juhlittu näyttävästi suomalaisia kirjailijoita ja kirjallisuutta. Ahava on kiertänyt kaksi viikkoa markkinoimassa romaaninsa Eksyneen muistikirja saksannosta.

Päivä kotiinpaluun jälkeen se tapahtuu. Keittiönpöydän ääressä kirjailijan monivuotinen aviomies ja lasten isä vetää henkeä ja lausuu harkitut sanat, jotka muuttavat perheen koko elämän:

"Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen."

Heti seuraavana päivänä Ahava tekee pakonomaisesti sen, minkä osaa: alkaa kirjoittaa ajatuksiaan muistiin.

–Yritin kirjoittamalla hahmottaa itselleni mistä on kyse. Koko tilanne oli niin syvästi epätodellinen, että tuntui hyvältä nähdä se lauseina. Shokkivaiheessa sain jonkinlaista turvaa kliinisistä peruslauseista, Ahava sanoo.

Taivaalta tippui asia

Romaani Ennen kuin mieheni katoaa on luonnollista jatkumoa Selja Ahavan aikaisemmalle kirjalliselle tuotannolle. Kaikissa hänen romaaneissaan käsitellään jollain tapaa menettämistä.

Omakohtaisuudessaan uusin on kuitenkin jotain aivan muuta kuin aikaisemmat.

Ennen kuin mieheni katoaa ei ole kirja, jonka Ahava olisi halunnut kirjoittaa. Siksi hänestä tuntuu nyt miltei yhdentekevältä, miten teos otetaan vastaan. Pidetäänkö siitä vai ei.

–Ymmärrän oikein hyvin ihmisiä, jotka eivät halua lukea kirjaa ja ihmisiä, jotka kavahtavat koko aihettakin. Minä en kuitenkaan valinnut aihetta, se läväytettiin kasvoilleni ja minun oli pakko käsitellä se, sanoo Ahava.

Uutinen puolison transsukupuolisuudesta pudotti hänet maailmaan, jossa "milloin vain voi tapahtua ihan mitä vain".

–Kirjoitin Taivaalta tippuvat asiat, ja sitten se tapahtui minulle.

Ennen kuin mieheni katoaa on Selja Ahavan kolmas romaani. Edellinen romaani Taivaalta tippuvat asiat oli sekä Finlandia- että Tulenkantaja-ehdokkaana ja voitti EU:n kirjallisuuspalkinnon. Kuva: Kimmo Penttinen

Ahava on tottunut editori, mutta nyt hänestä on ollut sietämätöntä lukea omaa tekstiään.

–Olin sokeampi tekstilleni kuin koskaan aikaisemmin. Siinä on niin paljon tunteita, joita kutsun pateettiseksi ulinaksi.

Ahava on väärässä. "Pateettista ulinaa" romaanista ei löydy. Kertomus on kirkas. Hienovaraisesti hän kuvaa kriisin eri vaiheita: kieltämistä, kaupankäyntiä ja surumielistä hyväksymistä.

Hän kuvaa myös sitä, kuinka joutui kohtaamaan oman murenevan identiteettinsä ja naiseutensa; kun kumppani vieressä puhkeaa kukkaan kuin kerrottu pioni, ja oma olo on järkytyksestä turta.

Tiukka näkökulma ja rajaus

Selja Ahava halusi itse kertoa avoimesti kirjansa lähtökohdat. Hänestä olisi ollut vaikea puhua kirjasta ilman totuuden paljastamista. Läheistensä suojelusta hän ei kuitenkaan voi tinkiä.

Myös romaanissa tarina on tiukasti rajattu: näkökulma on se, jonka Ahava voi ja haluaa näyttää ja itse parhaiten tuntee: muutosta seuraavan puolison näkökulma.

–Se on kirjoittamisessa ihanaa, ettei fiktion ja faktan osuutta voi erottaa toisistaan. Tekstiin tulee aina odottamattomia suuntia ja sävyjä, jotka eivät lainkaan heijastele todellisuutta.

Ahavasta on äärimmäisen tärkeää, että transihmisillä on omat kertomuksensa ja että he myös pääsevät kertomaan niistä. Tässä kirjassa näkökulma on kuitenkin toinen.

Siitä, miten perheenjäsenet asian kokevat, tarinoita ei juurikaan kerrota. Ahava etsi ja ainoa, jonka hän löysi oli amerikkalaisen Helen Boydin kirja She's Not the Man I Married (2007).

–Eipä sekään kirja varsinaisesti lohtua tarjonnut. Tilannettani ympäröivä mykkyys ja hahmottomuus herättivät minussa kauhua. Ehkä tästä nousi mielikuva rannattomasta valtamerestä. Kokemus siitä, että ei ole mitään vakaata maaperää, ei mitään minkä avulla suunnistaa.

Nyljetty ihminen kaivossa

Vertauskuvana romaanissa kulkee rinnan kertomus Kristoffer Kolumbuksesta, joka uskoi kuolemaansa saakka löytäneensä meritien Intiaan, mutta oli kokonaisen maanosan verran väärässä.

Kolumbuksesta ei ole olemassa yhtään hänen elinaikanaan maalattua muotokuvaa. Kaikki olemassa olevat ovat keskenään erilaisia. Hänen poikansa Ferdinandin kirjoittamaa elämäkertaa on tulkittu valheen, vääristelyn ja manipulaation kautta.

Kerrotaan, että Kolumbuksen hiukset muuttuivat ennen keski-ikää vitivalkoisiksi.

Muotokuvien tulkinnanvaraisuus, valinta ja väärentäminen näyttäytyvät myös Sinebrychoffin museon näyttelyssä Minä en ole minä, jossa on esillä tunnettujen ja tuntemattomien muotokuvia 1500-luvulta nykypäivään.

Hugo Simbergin tekemä muotokuva kuvanveistäjä Viktor Malmbergista löytyy Sinebrychoffin museosta taiteilijamuotokuvia esittävästä huoneesta Identiteetti. Muotokuvamaalarin tapaan Selja Ahava teki kirjaansa tiukan rajauksen. Kuva: Kimmo Penttinen

Kuvataide kiehtoo Selja Ahavaa, koska kieli on hänestä usein vajavainen ilmaisukeino.

–Ihmiselle on tärkeää rakentaa kertomuksia ymmärtääkseen. Olen kuitenkin toistuvasti joutunut törmäämään siihen, kuinka se epäonnistuu.

Ahavasta paras olisi tunnustaa oma rajallisuutensa.

–On asioita, joita ei vain voi ymmärtää, ja tilanteita joissa on rohkeampaa sanoa, että en ymmärrä, hän sanoo.

Hän muistelee, kuinka Haruki Murakamilla on suomentamattomassa romaanissaan The Wind-Up Bird Chronicle kaksi kuvaa kaivosta.

Ensimmäisessä kohtauksessa rakastettunsa hylkäämä mies laskeutuu kuivuneeseen kaivoon. Toisessa teurastaja joutuu kostoksi nylkemään miehen elävältä ja heittämään tämän erämaakaivoon.

–Luin kirjan vuosia sitten ja kuvat kaivosta jäivät vaivaamaan minua. Silloin en vielä tiennyt, miksi. Nyt tajusin ja nämä kuvat lohduttivat minua. Ymmärsin myös, miksi taidetta pitää tehdä, sanoo Ahava:

–On olemassa kokemuksia, joille vain taideteos voi antaa hahmon. Kokemuksia, joita ei muuten pysty sanoittamaan.

Selja Ahavasta on kokemuksia, joita kieli ei tavoita. Häntä kiehtovat vanhat muotokuvat, joissa henkilöt on niin elävästi tavoitettu, että heidät voisi kuvitella kadulle kävelemään. Kuvan fyysikko Adolf Moberg eli vuosina 1813–1895. Kuva: Kimmo Penttinen