Tuntuu joten kuten uskomattomalta ja liikuttavalta, että Linkola suostui toimittaja Riitta Kylänpään pyyntöön, jonka tämä esitti hänelle kesäkuussa 2015.
Kas kun Linkola oli jo päättänyt, ettei mikään puhe enää kannata. "Maailma syöksyy kohti tuhoaan, eikä siitä kannata keskustella".
Maailman suureksi onneksi Kylänpää sai Linkolan suostumaan, puhumaan. Keskiviikkona julkistettu teos Pentti Linkola -ihminen ja legenda on ilman muuta vuoden tärkein teos.
Ei mikään erakko
Kylänpää on käynyt läpi valtavan määrän materiaalia - Linkola kirjoitti ja sai paljon kirjeitä. Hän piti myös useampaakin päiväkirjaa. Ja mikä tärkeintä, suostui kertomaan lähes kaiken.
Myös hänen tärkeimmät naisensa Aliisa Sinivaara, Sirkka Kurki-Suonio ja Anneli Jussila sekä siskonsa Aira ja tyttärensä Leena ja Mirjami Linkola kertovat kirjassa omat tulkintansa läheisestään.
Linkola piirtyy eteemme ilahduttavan ristiriitaisena miehenä. Hän ei suinkaan ole juro ihmisvihaaja ja erakko, vaan luontainen torikauppias, helppoheikki, hauska ja rento seuramies, joka kertoo alati kaskuja ja järjestää ystävilleen villejä yllätysjuhlia.
Pohjimmiltaan kirja on kuitenkin pakahduttavan surullinen.
Se kertoo tappioon päättyvästä kamppailusta, jota sävyttävät Linkolan syvät masennuskaudet. Linkola siteeraa Erno Paasilinnaa:
"Totuus ei ole minkään arvoinen, jos sillä ei ole kannattajia. Jäljellä on enää oikeassa olemisen yksinäinen kirous."
Pentti Linkola ja nuori kanahaukka Signilskärillä.
Onnen hetki
Onnen hetkensä Linkola lukee yhden kalan suomuin.
Yksi niistä tuli vastaan arvaamatta linja-autossa Rautavaaran pitäjässä.
"Erään maitolavan luona, jossa ei näkynyt ketään, kuljettaja pysäytti ja sammutti moottorin, ja poistui rahastajatytön kanssa neljännestunniksi pienelle suolle syömään hilloja, jotka ikkunan läpi helottivat kullankeltaisena mattona. Silloin minä tunsin, että rakastan tätä maata, pohjattomasti ja pakahduttavasti. Silloinkin minä itkin, onnesta."
Surun peittäminen
Pentti Linkolan lapsuus kääntyi varhain suruun.
Isoveli Anssi kuoli rintamalla, kun Pentti oli kahdeksanvuotias. Poikansa hautajaisissa isä, professori Kaarlo Linkola, tunsi ettei kaikki ollut kunnossa.
Hän kuoli eturauhassyöpään vain puoli vuotta Anssin kuoleman jälkeen.
"Isän menettäminen oli surullinen asia, mutta jostain syystä muistan Anssin kuoleman paremmin kuin isän kuoleman. Olin kuitenkin vielä lapsi enkä kyennyt ymmärtämään täysin kuoleman lopullisuutta, ja menetykset peittyivät nopeasti intohimoisten harrastusten alle", kertoo Linkola kirjassa.
Maaninen mies
Sama toistuu jatkossa - aikuisenakin Linkola yrittää peittää surunsa maaniseen tekemiseen; kalastamiseen, rengastamiseen, pönttöjen väsäämiseen, kirjoittamiseen, soutamiseen, hiihtämiseen, pyöräilemiseen.
Alkoholikaan ei häntä armahda - Linkola sai viinasta niin pahan krapulan, että joutui luopumaan siitä kokonaan jo nuorena. Hän juo vain kermaista maitoa, monta litraa päivässä.
Entä kuinka paljon Linkola saa lohtua seksistä?
Siihen kirja ei anna vastausta, vaikka kertookin kaunistelematta kuinka Pentti petti ensin Aliisaa Sirkan kanssa ja sitten Sirkkaa Annelin kanssa.
"Joidenkin kanssa ei ollut erotiikkaa, joidenkin kanssa taas oli. Mutta yksikään naisista ei ollut innostunut kalastuksesta, ja silti tänne olisi joku ollut tulossa. Jotkut olivat hyvinkin aloitteellisia, mutta olihan se imartelevaa miehiselle itsetunnolle."
Osta mekko vaimolle!
Linkolan elämän tärkein nainen taisi sittenkin olla äiti, Hilkka. Hän oli totisesti viisas nainen. Tällaisen kirjeen hän lähetti pojalleen, kun tämän ensimmäinen avioliitto alkoi kääntyä ahdistukseksi.
"Lähtekää huvittelemaan ja ostakaa Aliisalle mekko ja lähettäkää lasku Hilkkamummulle! Toivoo sydämestään äitisi. P.S. Aliisa ei ole kuuden avioliittovuotensa aikana ostanut ainuttakaan mekkoa itselleen. Mistäs löydät toisen kaupunkilaisnaisen ja kauniin nuoren naisen, joka voi sanoa samaa. Joten kyllä jo tämänkin takia Teidän kannattaisi nyt ottaa vähän löysin rantein pari kesäistä päivää."
Mitä teki Pentti? Vei Aliisan tuhannen kilometrin souturetkelle ympäri Ahvenanmaan. Siihen liitto lopullisesti kariutui.
Pentti Linkola ja ihmisrakas Tuli-tamma.
Nätti ja vahva
Linkola ei ole mikään romantikko. Näin hän ajatteli lähtiessään hakemaan tulevaa vaimoaan ensimmäiselle souturetkelle.
"Minä laskelmoin. Aliisa oli nätti kuin mikä ja vahvan näköinen ja vahva se olikin. Ajattelin, että siinä oli sopiva kumppani myös kalastukseen, niin kuin se olikin. Monet vuodet."
Pentti ja Aliisa saivat kaksi tytärtä, Leenan ja Mirjamin. Heille oli lopulta helpotus, kun äiti pakkasi tavarat ja tytöt kuorma-autoon ja muutti Helsinkiin.
Pentille perheen lähtö oli täydellinen yllätys ja suuri järkytys.
Kuvio oli mielenkiintoinen. Aliisa oli saanut tietää, että Pentillä on suhde Tammen kustannusvirkailija Sirkka Kurki-Suonion kanssa.
Naiset tapasivat Pentiltä salaa ja tekivät sopimuksen: Aliisa ja lapset saavat muuttaa Sirkan asuntoon, kun tämä muuttaa Pentin luokse Vanajavedelle!
Aliisa sanoi Sirkalle samat sanat, mitkä Pentin äiti Hilkka oli hänelle sanonut.
"Saat tämän taakan."
Alussa taakka tuntui liiankin raskaalta. Ote kirjasta:
Kun hän palasi illalla kotiin, keittiön pesuvadissa odotti kaloja. ”Oli opittava laittamaan kalaruokia.” ”Mitä minä olen mennyt tekemään”, kävi hänen mielessään ja häntä itkettikin. Eräänä heikkona hetkenä hän soitti Aliisalle ja pyysi, että tämä ottaisi Pentin takaisin, mutta Aliisa ei huolinut. Pentti yritti lohduttaa Sirkkaa. ”Kerran hän oli etsinyt runokokoelmasta runon ja pannut sen tyynylleni. Se oli kaunis ja rohkaiseva runo.”
Heikki Turunen vierailulla Vähä-Uotilassa helmikuussa 1991. Keskellä Anneli Jussila.
Sirkka, turva
Pentti Linkolan ja Sirkka Kurki-Suonion yhteinen taival jatkuu yhä, vaikka Pentillä oli usean vuoden kestänyt suhde häntä 20 vuotta nuoremman Anneli Jussilan kanssa.
"Käkien kukkuessa ja suovillojen kukkiessa Talaskankaan saloilla syttyi kahden luonnonystävän välinen romanssi", kuvailee Jussila metsäleirillä alkanutta suhdetta, joka jatkui viitisen vuotta.
Jussila kertoo kirjassa lopettaneensa sen itse.
"Halusin päästä eroon kolmiodraamasta ja rauhoittaa elämäni. Pentti yritti sekä syödä että säästää kakun."
Asiaan kuuluu kauniisti, että Jussila on nykyään Linkolan perustaman Luonnonperintösäätiön puheenjohtaja ja usein hänen autonkuljettajansa.
Vanhuuden ilo
Vanhuus on Linkolan vihoviimeinen koettelemus, kärsimys jollaista hän ei uskonut kohtaavansa. Ennen Pentti Linkola taisteli koko maailmaa vastaan, nyt päästäkseen kaivolle ja postilaatikolle.
Soutaminenkin on jäänyt.
"Jalka ei nouse enää veneen laidan yli."
Maailmakin näyttää entistäkin synkemmältä. Näin Linkola maalailee kirjan lopussa:
”Elämme romahdusta edeltävän rappion aikaa. Kaikki on kääntynyt ylösalaisin. Yksikään ihmisille asettamistani muutostoivomuksistani elämän säilyttämiseksi ei ole toteutunut. Teollisen yhteiskunnan romahdus on lähempänä kuin koskaan”.
"Jäljelle jäävät vain rotta, varpunen ja suolistobakteeri.”
Suomestakaan ei löydy paljoa hyvää sanottavaa: ”Kukkakaupat ovat ainoita hyviä asioita Suomessa, mutta nekin ovat vähentyneet."
Tämän mies huomasi, kun yritti viimeksi ostaa kukkia rakkaalle Sirkalleen – Lasipalatsin kukkakauppa oli lopetettu.
Lintuja unista
Pieniä ilojakin silti yhä riittää. Linnuista.
Ne olivat pienen Pentin ensimmäinen harrastus - lintujen laulu oli kauneinta, mitä hän tiesi.
Hän ehti rengastaa 70 000 lintua, lieneekö maailman ennätys.
Linnut ovat myös 84-vuotiaan Linkolan suurin ilo. Hän on aloittanut uuden harrastuksen, unilintupinnauksen.
Ote kirjan epilogista:
Viime vuoden alussa hän alkoi kirjoittaa ylös lintu-uniaan tyttärensä Mirjamin innostamana. Hän kerää unilintupinnoja. Hän on nähnyt unessa myös muuttohaukan, kanahaukan ja rantasipin. Kerran hän löysi mustan kattohaikaran pesän lehtipuun oksistosta, mutta ei hyväksynyt sitä pinnaksi, koska kattohaikara ei ole musta eikä se pesi puussa, varsinkaan oksistossa. Onnettomuudeksi tulee uusia unia samoista lajeista. Nehän ovat turhia.
Linkolalla on koossa jo yli 30 unilintupinnaa.
Pelastettu!
Ja ehkä viimeiseksi on syytä muistuttaa niin miestä kuin maailmaa yhdestä ei ihan pikku seikasta: Pentti Linkolan perustama Luonnonperintösäätiö on onnistunut hankkimaan 62 suojelualuetta ja pelastanut ikuisiksi ajoiksi 145 hehtaaria metsää.
Eiköhän niissä muutama lintukin laulele.
Kirjasta poimittua
Pekka Tarkka. "Toisin kun julmista kirjoituksista voisi päätellä, Pentti on uskomattoman sympaattinen, hauska ja lämmin ihminen”,
Antti Nylen: ”Linkolan proosa on yhtä pitkää, katkeraa, ahdistunutta kostoa. Mikä muu häntä motivoisi tähän turhaan taisteluun, lauseiden tekemiseen?”
Pertti Lassila: " Poleemikkona hän on häikäisevä; hänen keinojaan ovat ennen muuta paatos ja provokaatio. Hänellä on mestarillinen taito yhdistää yksityistapaus ja yleinen."
Martti Linkola: "Pentti oli aikoinaan itsekeskeisimpiä, itsekkäimpiä ja toisia ihmisiä eniten hyväksikäyttäviä henkilöitä, joita olen koskaan tavannut."
Eero Paloheimo: ”En usko, että hän näkee itsensä Jeesus-hahmona, mutta hänessä on kiistatta Jeesus-hahmon ominaisuuksia."
Pekka Sundell: ”Harvoin näkee niin upeaa työmiehen ruumista. Lihakset oli hankittu työssä eikä salilla treenaamalla. Kun hän tarttui airoihin, vene hypähti liikkeelle.”
Jeja-Pekka Roos: "Kun natsismiymmärrykseen liittyy vielä primitiivinen demokratian ja yleisen äänioikeuden inho, niin lienee oikeutettua kutsua linkolalaista filosofiaa ekonatsismiksi."
Markku Eskelinen: "Itseään toistava jahkailija, joka toimi kirjansa jo teränsä menettäneelle tyylilleen uskollisena kaikkitietävänä kertojana.”
Esa Saarinen: "Tummanpuhuva patriootti, aikamme profeetta, pyhä kalastaja."
Riitta Kylänpää: Pentti Linkola, ihminen ja legenda. Siltala 2017. 460 sivua.
